Pääsin kuin pääsinkin viikonvaihteessa siikaongelle. Tosin jään sulaminen ei viikon aikana ollutkaan edistynyt Korppoossa niin nopeasti kuin arvioin vielä viikko sitten. Veneen lasku ei onnistunut ja parhaat apajat jäivät siksi saavuttamatta.  Ei auttanut kuin heittää kalastusvälineet autoon ja ajaa tutun salmen rannalle, jossa avovesi kimmelsi jo silmän kantamattomiin.

Mutta niinhän siinä kävi kuin ennakoin. Ei helmikuussa siikaa niin vain saada. Kolmen tunnin onkiminen ei tuottanut tärppiäkään. Aurinko helotti kuitenkin välillä mukavasti, joten mikäpä oli onkiessa.
Mökillä rouva oli sujauttanut verkot jään alle ja peittosi minut taas kalojen määrässä: verkoissa oli neljä simppua. Minä sain kunnian nostaa verkot, hän sai ottaa simput pois. Näin se avioliiton yhteispeli toimii parhaimmillaan.

Samaan aikaan velipoika lähetteli viestejä ja kuvia, ilmeisesti Naantalin pilkkijäiltä. Oli kuulemma saanut 17 kuhaa samasta reiästä ja 80 ahventa päälle. Tosin toisessa viestissään hän kertoi ahvenia tulleen 90. Niin ne saaliit muuttuvat.
Eräskin tuttu kertoi nuorena poikana, että 11 haukea tarrasi uistimeen kiinni ja 12 hän sai ylös.
Siian onginnasta vielä sen verran, että varsinkin näin varhaiskeväästä kannattaa olla tarkkana matoja ostaessa. Syötit eivät ole nyt kaupan jääkaapissa välttämättä kovin vaudikkaassa kierrossa.  Motonetin jääkaapissa joka toisen purkin madot vetelivät viimeisiään tai olivat jo kuolleet, kun niiden kuntoa puolen tusinasta purkista tarkistin. Olisi ollut aika ikävä havaita Korppoossa, että lierot olivatkin, hmm, kompostikunnossa, vaikkei tämä ilmaisu nyt tässä kohdassa  ihan nappiin osukaan.
KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ pilkkireiällä kalat alkoivat kuhista.