Kala-apajilla

Siikacoineja ja imurivinkkejä

Avovesikauden alkaminen ennen kuin se loppuikaan ei ole joka suhteessa – ei ainakaan aviosuhteessa – hyvä asia. Moni homma on jäänyt mökillä tekemättä, kun ukkeli viilettää päivät pitkät kalassa.
Myös klapikoneeni on näyttänyt verisesti loukkaantuneelta, kun olen huussimatkalla tepsutellut kiireen vilkkaa sen ohi. Puhisi, etten ole enää ole muka pihkassa.
Viime viikonvaihteessa sulin sen verran, että kävin illan pimeydessä tunnin verran häntä syleilemässä. Aktissa syntyi työvalon romanttisessa loisteessa motin verran klapejakin. Pahaa silti pelkään, että joudun tänä vuonna ostamaan Korppoon korvaamattomalta yleisavulta Lindströmin Tomilta polttopuita, vaikka ilmalämpöpumppu on vähentänyt kummasti puun kulutusta.
Mökkinurkkien siivoaminen ja kunnostaminen on jäänyt niinikään pahasti vaiheeseen, mutta sehän on pysyvä tila: vaikka mitä tekisi, aina jostain putkahtaa uusi hoitamaton kohde. Kuka peijooni niitä käy yön pimeydessä meidän tontille asentamassa?
Rouva alkoi urputtaa, että imuri ei ime. Kurmootti, vaikka työnjako on ollut suhteessamme aina selvä: hän on teknikko, minä romantikko.

Sininen krokkari näytti taas, että se toimii aina. (kuvat:Jukka Vehmanen)
Ei kulunut aikaakaan, kun ongelma oli ratkennut, vieläpä aika luovalla tavalla. Rouva oli paikallistanut ja saanut putkitukoksen auki käyttämällä apuna sinistä krokkari-uistinta ja narua.
Tonni vetoa, niin vielä joku päivä näen hänet katolla nuohoamassa savupiippua isolla vaapulla tai jerkillä.

Näillä keleillä perämoottori kannattaa jättää ala-asentoon, koska jäät saattavat muuten aiheuttaa ikävän yllätyksen. Nyt jäätyivät vain letkut, mikä ei menoa haitannut.

Vieheet saivat viikonvaihteessa lumipeitteen.
Viikonvaihteen kalastussessioita ei voi mielenhäiriössäkään kehua nautinnollisiksi, korkeintaan siedettäviksi. Vaikka lauantaina päivälämpötila oli nollassa tai vain hieman sen alle,  noin 12 metriä sekunnissa  puhaltanut pohjoistuuli oli niin kylmä, että heittokalastus ei onnistunut: kynsikkäistä vastentahtoisesti kurkistelleet näpit jäätyivät tuulessa heti.
Niinpä päivä sujui suojassa siikaa onkiessa. Säätilan vaihtelussa ja maiseman sävykirjossa riitti ihailtavaa, kun välillä pyrytti lunta ja välillä paistoi aurinko.

Korppossa oli talven sävyjä. Eikä ihme, kun talvea vielä eletään.

Illalla sävyt olivat jo ihan toisenlaiset. Hämärän edellä siika yleensä intoutuu puolen tunnin syöntiin.

Kylmällä kelilla voi ottaa aurinkoa, kunhan mukana on lämpimät vaatteet ja retkituoli.
Hyisestä kelistä huolimatta näin kevään ensimmäiset muuttokurjet. En ole varma, mutta näytti siltä, että niiden perässä lepatti lämppärin johtoja – tai sitten ne olivat niiden pitkät koivet.
Käytin myös pääosan sunnuntaita siian ongintaan, kun lounaistuuli puhalsi välillä jo kovemmin kuin pohjoinen lauantaina. Piipahdin kuitenkin aamupäivällä taimenpaikoilla ja Ahti palkitsi antamalla yhden 55-senttisen, 1,8-kiloisen kirjolohen.

Ehjä pyrstö paljastaa, että tämän kirjolohen kassiajoista lienee aikaa.

Viime viikonvaihde osoitti taas, että taimenviehettä kannattaa vaihtaa. Tässä joukko omia luottovieheitäni.
Viime kirjoituksessani mainostama temppu toimi taas. Huomasin, että joku kävi pariin otteeseen häviävän varovasti pussaamassa punamustaa puikkouistintani, muttei suostunut nappaamaan kiinni useasta uusintaheitosta huolimatta. Jätin paikan rauhaan, vaihdoin uistimen violetti-hopeiseen lusikkaan ja palasin vartin päästä samaan kohtaan uudelleen – tuloksellisesti.
Sateenkaariraudun pyttyyn saatuani, paiskoin samaan paikkaan uudelleen. Kuinka ollakaan, siitä tarrasi kiinni toinen kirjolohi. Tämä oli pienempi ja pääsi karkuun. Arvaa harmittiko?
Ei harmittanut siksi, että siikaa nousi yli oman tarpeen. Kun silloin tällöin niin on epähuomiossa käynyt ennenkin, olen kehittänyt oman valuutan, siikacoinit, joilla ostan työtovereiltani esimerkiksi työvuoron vaihtoja tarvittaessa tai sitten olen maksanut siitä, että he suostuvat kuuntelemaan livenä itse säveltämääni hittikappaletta Ukkeli-Kukkeli. Jälkimmäisestä on joutunut maksamaan jo aika pinon siikacoineja.
Siikacoineilla maksamista ei kai voi laskea harmaaksi taloudeksi, eihän? Tai, verovirasto ohoi, voiko siikacoineilla maksaa veronsa? Kampeloilla se olisi helpompaa, kun ne menevät faksista läpi.

Tsiigaa mikä siika! Lehtovaaran Teppo ei ole enää kaverini, koska hänen siikaennätyksensä on omaa ennätystäni parempi. (Kuva: Tiina Lehtovaara)
Siiat olivat viikonvaihteessa kivan kokoisia. Kevään ennätykseni painaa nyt 940 grammaa. Se ei vielä tyydytä, ei varsinkaan, kun Lehtovaaran Teppo onnistui saamaan Kustavista uudelta mökiltään 1,6 kiloisen siian. En minä  kateellinen ole, mutta taidan käydä polttamassa niiden mökin.
KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ nyrkkeilijä Robert Heleniuksen oikea käsi oli kipeä, minkä vuoksi hän tyrmäsi pasurilla.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *