Kala-apajilla

Pyydystä ja…


Tällä kertaa Martti Malka näyttää kuvassa miten parikiloisen hauen saa näyttämään melkein isolta. Toisessa kuvassa hän kuvaa vielä isompaa eli Olli Oittisen takapuolta, mutta heistä enemmän myöhemmin. Jouduin aloittamaan näin, koska ilman Ipadia olen minäkin noupadi ja siksi yritän työstää tätä tarinaa kyseisellä vempaimella mökiltä. Ja kuvat jämähtivät nyt tuohon alkuun.
Mutta asiaan.
Hyvät herrat. Nyt on ratkaistu, mikä tuon otsikkosanan perässä pitää olla, jos haluaa tehdä viherelliin vaikutuksen kalastusetiikallaan. Ei, sen sen ei pidä olla catch & release eli pyydystä ja vapauta, vaikka ravintolaillan taktiikkana se kalatuttavieni mukaan toimiikin, ja vielä vähemmän itse kalastusetiikkakeskusteluun kehittämäni kalastustyylilaji catch, torture, kill & release, mikä jääköön kääntämättä, koska olen herkkä ihminen.
Työtoverini vaimo Liisa  on nyt määritellyt ainoan oikean kestävän termin. Se on pyydystä ja paista. Catch & shine.
Aurinkoinen kevät on siinä pisteessä, että vuoden hienoin kalastusaika alkaa olla ohi. Veden lämpötila on noussut 8 asteen tuntumaan, hauen kutu on päällä ja ahvenet tarraavat siikaonkiin,  mitkä viittaavat siikaonkikauden loppumiseen ja suurhaukikauden päättymiseen. Siis jo nyt, vaikka normaalina keväänä siiat alkavat vasta syödä ahnaasti ja hauet kerääntyä kutupaikkojensa nurkille. Taimenen sain viimeksi pian viikko sitten, vaikka olisin ansainnut työmäärään nähden kymmeniä ja isoja tai edes mittakalan.
Mutta alkäämme vaipuko epätoivoon, koska tuuli kääntyi pohjoiseen ja säätiedoituksen mukaan pysyy siellä pitkin viikkoa. Kevät ottaa takapakkia, mikä muuttanee kalojen käyttäytymistä.
Toivottavasti mökkiläisten ja veneilijöidenkin. Toimittaja Jorma Rotko oli niin oikeassa kirjoitettuaan, että saaristo on järkyttävän epädemokraatinen elementti: kun olet siellä yksin, se on upea paikka, mutta kun siellä on paljon porukkaa, harvalla on kivaa.
Sain kalastustovereikseni pariksi päiväksi hyvän nuoruudenystäväni Olli Oittisen ja hänen ystävänsä Martti Malkan, joka ei ole minun ystäväni, koska hän meni kerran voittamaan minut (oikaisen, jos useammin eli aika pian) Ollin mökillä jokavuotisessa kalastuskilpailussamme.
Tällä kertaa retkemme avauspäivänänä sunnuntaina Ollikin oli päästä ystäväpiiristäni, koska hän johti minua kalastuskisassa parilla hauella. Tapailin sormillani jo venestereoideni näppäimiä löytääkseni pahimman rangaistuksen, jonka veneessä kuulemma voi antaa: kansanradion. Omasta mielestäni se on mitä loistavin sunnuntain radio-ohjelma,  mutta monet kalakaverini ovat reagoineet siihen uimalla pois veneestä.
Joskus, kun on ollut tyven päivä ja olen yksikseni kuunnellut kansanradiota veneessä, olen ollut kuulevinani kumahduksia veneen pohjassa. Olisiko voinut olla niin, että hauet lyövät siellä päätään epätoivoisesti alumiiniin ja yrittävät saada radioni rikki – tai tehdä itsemurhan?
Kansanradio on ollut jo niin monta kymmentä vuotta samanniminen, että ihastututtaa. Kun radiokanavien nimiä on väännelty vaikka kuinka näppäriksi, on ihme, ettei tämänkin nimi ole jo Guns & radio. Varsinkin, kun pyssyllä olisi siellä välillä töitä.
Heräsin kesken retkemme painajaisesta ja nöyryytin vieraitani parilla vajaan kuuden kilon hauella. Joten jos ensi sunnuntain kansanradiossa kuuluu taas uikutusta, siellä voi olla kalastuskavereitani.
KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ kalakaupan rahastuksesta vastannut alkoholisoitunut myyjä oli hiprakassa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *