Pulahdin lauantaina Korppoossa läpi jään, mutta totuuden nimissä otsikko on yliviritteinen. Solahdin nimittäin rantakaislikossa läpi jään vain polveen asti.  Kaislikossahan jää yleensä pettää ensimmäiseksi, mutta nyt minulla ei ollut valinnan varaa pilkille pyrkiessäni.
Muualla jään päällä vellonut vesi oli nuollut rantaviivan jään läpipuhki. Koko lahdesta ei löytynyt enää etsimälläkään kohtaa, josta olisi voinut koittaa mennä pilkille ilman pelkoa siitä, että jäihin solahtaa koko ukko.
Pelastuspuku väliasuna ja kelluntapuku päällä se ei tosin olisi ollut mikään suurempi ongelma, mutta enpä viitsinyt ehdoin tahdoin lähteä koittamaan, varsinkin kun mökillä odotti vaimon tekemä avanto. Siinä pääsi kastumaan ilkimulki ja luomusti.
Jätin koko pilkkireissun lopulta sikseen. Ei sieltä mitään olisi kumminkaan tullut. Ja vaikka olisi tullutkin, niin joku kulkukissa olisi varmaan käynyt lorauttamassa kalakassiin ”marinadinsa” ennen kuin ahvenet olisivat ehtineet pannulle.
Mökin sohvalla sentään nappasi, kun naiset hiihtivät olympiahopeaa viestissä. Lintulaudalta bongasin samaan saumaan parven somia pyrstötiaisia, jotka ovat näkynä yhtä harvinaisia kuin suomalaisten naisten olympiahopea. Pyrstötiaistenhan on välillä pelätty kuolevan sukupuuttoon, kuten on jo käynyt Suomen mieshiihtäjien olympiamitaleille.
Ensi viikonvaihteessa saatan näillä säänäkymin aloittaa siianongintakauden. Parhaat apajat ovat pienen venematkan päässä, mutta se ei haittaa, kun suojakelit ja vesisateet näyttävät jatkuvan. Avovesi on nimittäin edennyt jo muutaman kymmenen metrin päähän rannalle vedetyistä veneistämme. Sunnuntaina lämpöasteita oli neljä ja avoveden raja eteni viitisenkymmentä metriä, vaikka vastaan hangoitteleva 15-senttinen jää ei ihan joustavaa kumimattoa ollutkaan.
Kokonaan toinen asia on, saako siikaa ongella jo helmikuussa. Yleensä sanotaan, että siianongintakausi kestää jäiden lähdöstä äitienpäivään.  Itse uskon kokemusten pohjalta, että siika nousee joukoittain vasta huhtikuussa syöpöttelemään rantamataliin sukasmatoja, vaikka jäitä ei olisi ollut koko talvena.  Äitienpäivän jälkeen vesien lämmetessä siiat häipyvät, kun ahvenet ja roskakalat alkavat siipeillä samoilla apajilla syöttejä ahmimassa.
Sain aikaisimmat siikani maaliskuun puolivälissä vuonna 2008, jolloin jäitä ei tullut käytännössä katsoen lainkaan. Muut varhaiskeväät, jolloin olen päässyt jo maaliskuun lopulla siikaongelle, eivät ole juuri kalaa antaneet.
Tosin kaverit saivat ainakin kerran välisaaristosta talvijäiltä parissa päivässä yli parikymmentä siikaa pudottamalla matokoukun liukupainon kanssa pilkkireiästä pohjalle. Itse olen onnistunut pyytämään sillä tavoin vain yhden pienen siian – joka muuten näkyy tuolla yläkuvassa – sinnikkäistä yrityksistä huolimatta. Ehkä paikka on ollut väärä – tai mies.
KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ sairaslomalle joutunut talviverkkokalastaja pyysi kaveriaan tuuraamaan.