Kala-apajilla

Saatoimme keskittyä ihailemaan taivasta, koska merestä ei tullut mitään ihailtavaa.

Muistojen kalaretki

Jos jotain elämässäni kadun, niin sitä, että aloitin taimenten kalastuksen aivan liian myöhään. Jos olisin ymmärtänyt alkaa vonkaamaan niitä jo parikymmentä vuotta sitten, kun niitä vielä sai runsaasti, niin nyt kaduttaisi vain se, etten osaa virkata.

Viime viikonvaihde kului aalloilla taas turhauttavissa tunnelmissa. Kalastimme istutettuja taimenia kolmena päivänä Kustavin pohjoispäässä Selkämeren puolella ja yhtenä päivänä myös Kustavin länsilaidalla, joista vielä jokunen vuosi sitten saimme joskus kalaakin.

Lähdimme perjantaina voitonvarmoina liikkeelle jo ukonlaulun aikaan. Olin nimittäin laulanut Keskitalon Pasille kuuluisan aamulauluni, jonka sanoituksen keksin aina siltä seisomalta. Ette haluaisi kuulla. (Kuvat Jukka Vehmanen)
Takaisin suunnistimme illan hämärtyessä väylien vaaroja uhmaten.

Viikovaihteessa homma meni melkein silkaksi muisteluksi: Muistatko, kun tästä tuli kerran kala, toistelimme entisestä apajasta toiseen.

Niin kuin tyhjän heittely ei olisi kirvellyt riittävästi, Lehtovaaran Teppo väänsi kalapuukkoa selässäni oikein kunnolla. Hän sanoi, ettei hänen hienoin taimenmuistonsa liity mihinkään hänen saamaansa taimeneen, vaan siihen, kun minä sössin takavuosina yhden kalan.

Olimme Tepon kanssa silloin lopettelemassa päivän kalastusrupeamaa. Veneemme viereen seurasi taimen, jota pelästyin niin, että tempasin refleksinomaisesti vieheen taimenen suun edestä ilmaan. Taimen hyppäsi perässä, mutta veti vesiperän. Tämän ”hienon kokemuksen” Teppo varmaan muistaa vielä dementiankin iskettyä. Toivottavasti myös kupan.

Päädyimme Lehtovaaran Tepon (etualalla) kanssa kisaamaan aikamme kuluksi siitä, kumpi pystyi enemmän valehtelemaan tärppien saannissa. Voitin selvästi.
Keskitalon Pasi vaihtoi viehettä useammin kuin kalsareitaan vuodessa, mihin totta puhuen ei kovin monta vieheen vaihtoa tarvittu.
Hymy irtosi kasvoillemme vain kerran: silloin kun nautimme hodarit.
Lehtovaaran Teppo on päässyt mukaan viime retkillemme lähinnä siksi, että jos kala ei syö, niin Teppo syö varmasti. On edes jotain tapahtumia.

Keskitalon Pasi toi viikovaihteeseemme hieman lohdutusta saamalla yhden taimenen väsytettyä veneen viereen. Kala oli kuitenkin niin pieni, että alamittaisena se olisi pitänyt vapauttaa. Emme kiirehtineetkään kalan haavaamista. Sen sijaan keskityimme lähinnä kännykkäkameran etsimiseen taskuista, kun kukaan ei kuitenkaan olisi ilman kuvaa uskonut, että näin huonot kalamiehet mitään saisivat. Siinä kameraa kaivaessa taimen otti ritolat. Ette taida tätäkään kalahavaintoa nyt sitten uskoa.

Toiseksi merkittäväksi muistikuvaksi retkestämme jäi se valtava pyörre, joka piirtyi veneen viereen. Mutta senkin teki perämoottori eikä kala.

Samaan aikaan Iniössä ja Kustavin eteläpuolella. Nylundin Tapsa ja kymmenkunta muuta kalaheppua kalastivat kolmessa veneessä lauantain ja sunnuntain osoittaen, että elämä tarjoaa kohtuuttoman epäreiluja kohtaloita. Siinä missä me jäimme ilman saalista, he saivat peräti 17-18 taimenta veneisiinsä. Ymmärrän kyllä, että tarkkaa lukua oli vaikea pitää.

On se niin väärin. Jos elämä olisi tasapuolisen reilu, kohtuullista olisi ollut, että hekään eivät olisi saaneet mitään.

Nylundin Tapsa lähetteli jatkuvasti kuvia kavereidensa saamista taimenista . Tässä Luoman Markun tyylinäyte. Kuvia tuli niin paljon, etten viitsi niitä julkaista ja tämänkin laitan kateellisuuksissani vähän pienemmällä, jottei kala näyttäisi isolta. (Kuva: Tatu Junnila)

Mielenkiintoista oli, että heidän saamansa taimet olivat pääasiassa villejä kaloja, joten täysin sukupuuttoon ne eivät ole kuolleet. Tapsan mukaan he eivät ole saaneet kertaakaan aiemmin perinteisellä pyhäinpäivän kalaretkellään niin paljon taimenia, mitä voisi pitää hyvänä merkkinä kannan kehityksestä, jos se sitä olisi. Tekisi mieli lisätä, että kovin vaikea on uskoa saaliin kertovan kalastustaitojen kehittymisestä, mutten lisää koska se vaikuttaisi katkeran miehen puheelta.

Suurin näiden taimentalenttien taimenista oli muistaakseni 64-senttinen. Kalat luonnollisesti vapautettiin. Me vapautimme kalamme jo ennen kuin ne ehtivät edes ottaa kiinni.

Tai itse asiassa mehän yritimme vain istutettuja taimenia, koska istutukset tehdään kalastamista varten. Sääli vain, että istutettuja kaloja ei ollut liikkeellä.

Naantalinaukolta nousi tällainen saalis (Kuva:Jouni Vehmanen)

Tukikohtamme oli Taivassalossa Lehmänkurkussa, jossa naapurimökistä raportoitiin huimista kuha- ja ahvensaaliista, jotka olivat nousseet Kaitaisten sillan maisemista. Kun velipoikani lähetti vielä kuvan Naantaliaukolta saamastaan ahvensaaliista, olenkin nyt valmis opettelemaan virkkaamista.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ sinttiä puntarissaan epätoivoisesti vedellyt kalamies manasi: kyllä se siitä vielä kiloksi muuttuu.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *