Kala-apajilla

Alkutalven ylläripylläri. (Kuvat:jukka Vehmanen)

Korppoossa kalamiehen kansanjuhlat, ehkä

Viime lauantaina keli oli sellainen, että päätin keskittyä siianongintaan. Reipas luodetuuli ei suosi juuri muuta kalastusta kuin siian ongintaa, koska etelään avautuvat rannat ovat silloin tyynessä. Sellaisestahan siika ja sen onkija tykkää.

Onhan ajankohta siian ongintaan vielä aika aikaista, mutta tarkistin jo etukäteen, että viime vuonna sain siikaa ongella jo 25.11. Odotukset eivät silti kauhean korkealla olleet , koska keväällähän se siikasesonki vasta kunnolla alkaa.

Kun tätä vavan pään kuvaa oikein jaksaa tuijottaa, siinä alkaa ilmetä jumputusta viimeistään parin tunnin päästä. Kokeile vaikka.

Äkkiä toiveet alkoivat nousta. Vavan päässä alkoi ilmetä lupaavasti ja tämän tästä pientä jumputusta.

Sitten taivas romahti niskaan. Pikaiset tarkistukset osoittivat jumputusten kielineen siitä, että mato syötiin jatkuvasti poikki hetimmiten, kun sain viskattua sen mereen. Ahvenet, särjet tai kiisket tekivät pahojaan. Vai lieneekö epätoivottu vieraslaji mustatäplätokko levinnyt Airiston suunnasta Korppooseen asti? Kun ei tiedä mistä on kyse, varminta syyttää Paateroa.

Siialle kelpaa vain pitkä liero eikä tällainen puoliksi syöty.

Pari tuntia madonvaihtorumbaa riitti ja päätin sittenkin lähteä jaakaamaan istutettuja taimenia.

Juuri ennen kuin aioin nostaa siikaonkeni ylös, vavan päässä näkyi taas pienen hetken jumputusta. Taas meni mato poikki, ajattelin.

Jäin sittenkin vielä hetkeksi seuraamaan, vieläkö jumputus jatkuisi. Kuten uuskorppoolainen sananlasku sanoo: vaikka mato katkeasi, kalanmiehen toiveikkuus ei koskaan.

Kuinka ollakaan, siikahan se siellä. Ei mikään luikku, muttei jättiläinenkään.

Sopiva graaviksi. Sitten kun vähän rauhoittuu.

Päätös oli kuitenkin tehty. Taimenkalaan siis.

Aina luotettava kalamiesten tietotoimisto on uutisoinut vastentahtoisesti kuuleviin korviini pitkin loppusyksyä, että menossa on paras taimensyksy pitkiin aikoihin. Niinpä panin taas viehettä liitämään lauantain lisäksi myös sunnuntaina, jolloin olosuhteetkin olivat paremmat.

Tuuli tuiversi kymmenen metriä sekunnissa lännestä ja lumi oli peittänyt rantakalliot hentoon vaippaan, mitä taimenten kerrotaan tulevan ihmettelemään. Meriveden korkeus tosin pumppasi edestakaisin edelleen ja oli pääsääntöisesti hyvin matalalla, mikä ei tietenkään ole hyväksi syönnille.

Veden lämpötila oli puolestaan kohdallaan, kuudessa asteessa. Se ennakoi sitä, ettei venettä ole varmaan tänäkään vuonna syytä nostaa ainakaan ennen joulua. Viime vuonna venytin sen uuteen vuoteen.

Talvi antaa muutenkin odottaa tuloaan, sillä vielä ei ole mielestäni ollut kertaakaan yhtään kunnon syysmyrskyä. Vanha kansahan sanoo, että talvi tulee vasta kolmen myrskyn jälkeen. Alan uskoa, olenhan itsekin jo vanhaa kansaa.

Riittääkö sääjaarittelu jo? Kerronko vihdoin taimensaaliistani?

Se on hyvät ihmiset kuulkaa sillä lailla, että Suomen jalkapallojoukkueen pääsy arvokisoihin oli toki kauan odotettu saavutus, mutta vielä suurempi ja odotetumpi ihme olisi, jos minä saisin taimenen.

Edellisviikonvaihteessa kävi kuin aikoinaan Suomen ja Unkarin pelissä takavuosina, mutta tälläkin kertaa elintärkeä voitto, minun tapauksessani taimen, karkasti käsistä. Ei nyt käsistä, mutta vieheestä kuitenkin.

Olenkin ajatellut, että jos minä joskus saan vielä taimenen, järjestän hitonmoiset kansanjuhlat. Korppoon torilla tavataan.

Jos vaimo suo.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ pingviini oli ekr pingvesi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *