Kala-apajilla

Keitettyä haukea suoraan merestä

Vielä alkukeväällä iloitsin merellä moneen metriin ulottuvasta näkösyvyydestä. Se antoi toivoa siitä, että Itämeren tila olisi jotenkin parantunut.

Heinäkuussa tuon toivon sai heittää kankkulan kaivoon, kun sinilevä valtasi taas ulapat ja salmet. Mönjä vei viimeisetkin halut kalastaa helteessä. Saaristomeri tuntuu tällä hetkellä kärjistetysti sanottuna käyttökelvottomalta, joskin sinileväpuurosta nostettua kalaa voi syödä.


En ole erityisemmin halunnut pitää kesälomaani heinäkuussa ja elokuussa juuri siksi, että meri on kalastajalle paljon käyttökelpoisempi lähes kaikkina muina vuodenaikoina.

Erityisesti heinäkuussa kalastajan ”kiusana” ovat levien lisäksi myös varsinaiset kesämökkiläiset, jotka kansoittavat rannat niin, että harvassa kaislikon reunassa pystyy kalastamaan tuntematta itseään tunkeilijaksi. Parempi pysyä siis poissa mereltä, varsinkin kun itse ehdin olla siellä kaikessa rauhassa keväällä, syksyllä ja talvella.
Sitäpaitsi tänä vuonna jopa juhannuksena oli se hyvä puoli, ettei virvoitusjuomia tarvinnut tunkea jääkaappiin. Tällaisilla helteillä niitä ei ehdi edes Turmiola Tommi, nykyvalistuksessa Nykäsen Matti, kiskaisemaan niin ripeasti, etteikö juoma ehtisi lämpenemään.
Helteet ovat tuoneet muuten myös käärmeet rannoille vilvoittelemaan – kesäkuun pakkasilla niitä ei juuri näkynyt.
Olisittepa nähneet pari vuotta sitten, kuinka vaimoni singahti laiturilla mahallaanmakuulta pystyyn, kun hänen kirjansa päälle luikerteli kainalon alta rantakäärme. Vaimo lähti niin sanotusti kuin rusakko makuulta.
Elokuuksi ei passaa jäädä laiturille makaamaan, koska vesien alkaessa viilentyä hauet alkavat syödä, sikäli kuin ne eivät ole muuttuneet keitetyiksi meriveden nykylämpötiloissa. Korppoossa uitiin viikonvaihteessa – sinilevien välillä niin salliessa – 24-asteisessa meressä. Vastaavaa lämpötilaa en muista noilta rannoilta ainakaan kymmeneen vuoteen.
Määrällisesti olen saanut eniten haukia juuri elokuussa, keskimäärin 2,78 haukea tunnissa. Mainittakoon, että tuntikeskiarvoon sisältyvät alle vartin siirtymätaipaleet apajalta toiselle. Lukumäärällisesti olen saanut elokuussa kuudentoista vuoden aikana 1063 haukea.
Toiseksi paras kuukausi on ollut elokuu, 2,28 haukea tunnissa. Syyskuussa haukikeskiarvo on ollut 1,78 , heinäkuussa 1,50, lokakuussa 1,27 ja toukokuussa 0,99, jonka kohdalta luku sisältää jo vääristymää siksi, että vielä silloin kalastan paljon taimenpaikoilla.
Kirjaan taimenkalastuksenikin haukikirjanpitooni siksi, että taimenapajilta saa silloin tällöin haukia, joskin aika harvoin. Sama vääristymä koskee tietenkin myös maaliskuuta, huhtikuuta, joulukuuta ja tammikuuta.
Elokuussa haukisaalis on yleensä pientä kooltaan. Olen ollut havaitsevinani erityisesti alkusyksyisin, että jos viiden ensimmäisen hauen joukkoon ei mahdu yhtään yli kaksikiloista, tuskin sinä päivänä vonkaleesta kannattaa enää unelmoida. Koko pysyy puikkarina, vaikka päiväsaldo nousisi yli 20 haukeen.
Olen muuten määritellyt huippusyöntipäiviksi sellaiset päivät, joina olen saanut enemmän kuin 20 haukea. Noita päiviä olen kirjannut selvästi eniten juuri elokuussa, syyskuussa niitä on ollut toiseksi eniten. Keväällä huhti-toukokuussa huippupäiviä kertyisi varmasti kelpo määrä, jos tohtisin taimenen pyynniltä keskittyä enemmän kutulahtien koluamiseen.
Kutulahdissa kalastaminen piristää toki hetkittäin, mutta kalastuksen totaalinen keskittäminen niihin on muuttunut iän myötä jotenkin vastenmielisemmäksi. Juuri keväisin päänsärkyä aiheuttaa se, kumpi on epäsuotavampaa, häiritä haukia suvunjatkopuuhissa vai pyydystää uhanalaisia taimenia.
Silloin on käynyt mielessä, että viisainta olisi siirtyä lintubongaukseen. Ehkä sen vielä joskus teenkin. Saalistajan vaisto taitaa kuitenkin pitää vielä minut lähivuosina merellä.  Eikä kalatilastojen kartuttamista niin vain osaa lopettaa, kun sitä kerran on yli 16 vuotta jo jatkanut.
KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ venäläinen matelija on kyyryssä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *