Kala-apajilla

Sinnikyys palkittiin lopulta. (Kuvat. Jukka Vehmanen)

Hulluna on hyvä olla

Olen umpihullu, mietin lauantaina, kun istuin kolme tuntia sateessa siikaongella saamatta tärppiäkään. Olen toki ennenkin onkinut siikaa sateella ja huomannut, että aika turhaa touhua se sellaisella kelillä on.

Siinä oli hyvä aika miettiä, mikä minut oikein sai ryhtymään harrastukseen, jossa ei välillä ole järjen hiventä. Helpommalla olisin lauantainakin päässyt, jos olisin lompsinut suoraan vaatteet päällä suihkuun ja seurannut samalla sattuisiko vesijohdosta putkahtamaan kalaa.

Tämä ei tullut vesijohdosta.
Paras tapa hyödyntää siika on graavata se ja nauttia varrasleivän päällä tillillä ja mustapippurilla höystettynä. Graavattu siika on mehukkaimmillaan päivän tai viimeistään kahden päivän päästä syötynä. Kolmen päivän jälkeen se alkaa jo kuivua paketissa.. Samoin käy, jos paketoit kalan uudelleen siitä vain osan syötyäsi. Siitä syystä monta pientä siikaa paketissa on parempi kuin yksi iso.

Kun aloitin kalastuksen polven korkuisena lapsena Luonnonmaan reunalla Katavaluodon mökillämme, ei kalastus silloinkaan ollut aina herkkua. Kalastuskärpäsen minuun tartuttanut, nyt jo edesmennyt isäni nimittäin tuppasi mökillä lähteä veneellä ongelle aina aamulla kuuden aikaan. Olin kuitenkin mökin laiturilta ahvenia onkiessani jäänyt jo sen verran koukkuun, että mukaan piti yrittää herätä.

Suru oli suuri, jos isä oli ehtinyt jo lähteä ja tulla takaisinkin ennen kuin heräsin. Yleensä aamuinen onkireissu ei nimittäin kestänyt kuin 2-3 tuntia, koska isän vakaan uskomuksen ahvenen aamusyönti loppuu kesällä viimeistään kymmeneltä.

Totta se useimmiten oli ja reissut niin hienoja, että jotain muistikuvia niistä on säilynyt mielessä vieläkin. Kuten se, että kolmeheppanen Gale-perämoottorimme oli aivan romu. Kärsin siitä usein vielä silloinkin, kun sain lähteä yksin veneellä virvelöimään. Opetti Gale kuitenkin soutamaan, kiroilemaan ja vihaamaan insinöörejä.

Lapsuuden alkuinnostuksen jälkeen kalastus jäi vuosikausiksi siksi, että tyttöjen kanssa vehtaaminen ja rumpujen soitto alkoivat kiinnostaa enemmän. Rummuista luovuin, koska olin niiden kanssa aika huono, toisin kuin ensin mainittujen kanssa. Omasta mielestäni.

Noin 30 vuotta sitten tapahtui jotain käänteentekevää. Päädyin legendaariselle naantalilaiselle troolarille Måsenille, joka matkasi kalaan Ahvenanmaan Brändön puolelle. Reissulla olivat mukana muistaakseni ainakin Urposen Hessu, Ilu ja Hannu, Koivulan Matti, Blomqvistin Jorma, Rannan Harri, Hällforsin Juuso ja ainoana kelpo kalamiehenä Leppäsen Tomi. Muut kuin minä ja Tomi polttivat tupakkia, söivät makkaraa ja pelasivat sököä, mitä ei tietenkään voinut muualla harrastaa kuin Kihdin reunalla.

Se oli niitä retkiä, joilla herättiin ennen kuin mentiin nukkumaan. Kalaa tuli saavikaupalla. Suurimmalta pääsimme karkuun.

Sillä reissulla innostuin kalastuksesta uudelleen, kun ymmärsin kuinka laajoja kalavesiä ja hyviä saaliita saaristo tarjoaakaan ja että kalastusta voi harrastaa muuallakin kuin Katavaluodon mökkisaaren ympärillä.

Pian olin Brändön mökkikylien vakioasiakas, kunnes läänikohtainen viehelupa vapautti myös Saaristomeren kalavedet. Viimeistään se muutos vei miehen lopullisesti mennessään.

Viime lauantaina tulin siihen tulokseen, että kalastushulluus on salakavalasti etenevä ja laajeneva tauti. Mökille palattuani hulluus ei taaskaan hellittänyt, vaan jatkoin sateessa puuhommia ja vieläpä ilman sateen pitäviä vaatteita.

Mietin, pitäisikö sittenkin alkaa taas rumpaliksi. Ja onhan tietenkin se toinenkin nuoruudesta tuttu vaihtoehto varteenotettava, kun ylimalkaisesti peilistä katsoo.

Hullu itse.

Sunnuntaina istuin kuitenkin taas siikaongella. Aurinko paistoi tyyneen rantaan ja sain kolme siikaa. Ajattelin, hulluna on sittenkin hyvä olla.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ Batman mietti mitä tekisi käsityötunnilla, kunnes päätti, että viittaa.

1 kommentti

  1. Hulluna on hyvä olla. Hyvin sanottu ja hulluilla ihan totta. Minäkin olen aika hullu omasta mielestäni ja varsinkin lääkärityttäreni mielestä, kun kerään jalopuuveneitä. Niitä on nyt jo 25 , kaikenlaisia pienistä suuriin jahteihin. Jos vaikka yhdellä pääsisin siikaongelle ensi kesänä? Ottaisin peitot pois ja vähän lakkaisin ja maalaisin ja kittaisin niin pysyisi ainakin kalareissun ajan pinnalla.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *