Tiistai-aamuna heräsin ennen aikojani kovaan himoon, kuten niin monesti aiemminkin: Ahti hiveli aivojeni kalastussensoreita sinnikkäästi päämääränään saada mies lähtemään pilkille. Tiesin, että vaimoa voi yrittää vastustaa, mutta Ahtia ei.
Niinpä suuntasin Luonnonmaan Särkänsalmen siltapenkereen viereen. Jäälle pääsi laiturilta hyvin, mutta sen jälkeen Ahdin järjenjuoksu alkoi epäilyttää: ketä onnetonta se sitten käskyttää, jos minä hukun heikkoihin jäihin.  Jään paksuus ei enää ollut kuin jokunen sentti ja alapuolelta se vaikutti aika pehmeältä. Salmet olivat avovettä ja Kaidan saaren eteläpäässä joku jo nosteli soutuveneestä verkkoja merestä.
Kolme muutakin pilkkijää kokeili onneaan. Yksi kertoi, että maanantaina oli noussut komeaa ahventa. Suurin oli painanut liki 400 grammaa.
Tiistai-aamuna syönti oli hyvä kello yhdeksästä kymmeneen, mutta sen jälkeen ahventen suut menivät suppuun. Kokonsa puolesta kelpuutin viitisentoista ahventa reppuuni, saman verran lykkäsin reiästä liian pieninä takaisin kasvamaan. Palautin Ahdille jupisten myös kolme kuhaa, jotka se ketale kehtasi tyrkätä keskenkasvuisina Pyryn pystypilkkiin ihan varmasti vain piruillakseen.
Vahvasti näyttää siltä, että pilkkikausi päättyi nyt tähän. Jos Ahti suo.
KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ hukkuneita pilkkijöitä innokkaasti etsinyt japanilainen oli innoissaan, kun hän sai jo naarata.