Hörppyi ja herkkui

VoiVeljien ravintoloitsija Janne Juvonen kantaa vastuuta ympäristöstä ja henkilökunnastaan

Tämän päivän kuluttaja haluaa tietää, mistä ruoka lautaselleen tulee. Ilmastonmuutos ja kestävä kehitys tulee ottaa huomioon myös ravintola-alalla.

Ilmastonmuutos – kyllähän se täytyy ottaa tosissaan. Kaikessa toiminnassamme. Viime kevään vaaleissa puhuttiin paljon ilmastonmuutoksesta ja kestävästä kehityksestä. Emme mekään voi laittaa päätä pensaaseen. Turun kaupunki tähtää hiilineutraaliksi alueeksi vuoteen 2029 mennessä ja se velvoittaa myös meitä yrittäjiä kantamaan kortemme kekoon, toteaa VoiVeljien ravintoloitsijoihin kuuluva toimitusjohtaja Janne Juvonen.

Ruuan alkuperästä käydään keskustelua. Ravintoloiden tulee merkitä lihan alkuperä, mutta miksei tämä koske pakastettua tai marinoitua lihaa, kysyy Juvonen.

Seitsemän turkulaisen ravintolan takana oleva VoiVeljet Oy on kasvanut kymmenen vuoden aikana merkittäväksi ravintola-alan toimijaksi. Yritys maksoi viime vuonna palkkaa hieman yli sadalle hengelle.

VoiVeljien toimitusjohtaja Janne Juvonen
Kuva: Arto Arvilahti

Meillä on vähän päälle 60 vakituista työntekijää ja kun laskee kausityöntekijät mukaan, päästään hieman yli sataan, kertoo Juvonen ja jatkaa henkilökunnan olevan yrityksen tärkein voimavara.

-Pystymme vaikuttamaan keitä palkkaamme töihin. Tämä tuo vastuuta ja sitä vastuuta meidän on myös jaettava henkilökunnallemme ja pidettävä heistä huoli.

Ajatellaan, että ravintoloissa on hankalat työajat, mutta nykyisessä 24/7 -yhteiskunnassa ei iltatyö ole enää mitään ainutlaatuista. Ajatellaanpa vaikka sairaanhoitajia, heillähän vasta hankalat työajat ovatkin.

Myös ravintola-alalla voi tehdä hyvän ja tasapainoisen työuran. Jokaisen tulisi kiinnittää huomiota omaan jaksamiseensa ja me työnantajat olemme tässä avainasemassa. Työvuorot tulee suunnitella oikein ja tasapuolisesti, jotteivät työntekijät pala loppuun. Hyvinvoiva henkilökunta luo hyvää palvelua ja tuo tyytyväisiä asiakkaita, jotka taasen maksavat meidän palkkamme, Juvonen summaa.

 

Turku elää ravintolabuumia ja tänne tullaan yhä useammin syömään. Lähimatkailu ja lähiruoka ovat päivän sanat. Myös Juvonen on innoissaan Turusta ravintolakaupunkina.

– Turku on aivan huikea paikka pyörittää ravintoloita. Jokirantamme on Suomen kaunein kaupunkimaisema, jossa lähes 800-vuotinen historiamme on elävästi läsnä. Turulla on aito tarina. Ja paikalliset tuottajat – läheltämme tulevaa ruokaa ja raaka-aineita ei voi liikaa kehua, Juvonen sanoo.

Läheltä tulevaan ruokaan ja VoiVeljiin liittyy myös rakkaustarina, Juvonen paljastaa.

Ravintola Panini oli ensimmäinen, joka alkoi käyttämään Turkuun kuuluvassa Paimelan kylässä sijaitsevan Lindrothin puutarhan eli DeliVerden salaatteja.

Paninissa kokkina työskennellyt, VoiVeljien ravintoloitsijoihin kuuluva toinen Janne eli Janne Suvanto kävi ahkeraan torilla DeliVerden kojulla. Salaatit löysivät tiensä asiakkaiden lautasille, sillä salaatteja kesätöissä torilla myynyt Kaisa oli vienyt Suvannon sydämen. Paninin asiakkaat saivat lähellä kasvanutta, laadukasta ruokaa ja Janne Suvanto itselleen vaimon.

-Tanja

 

Teksti: Tanja Raunio

Kuvat: Tanja Raunio ja Arto Arvilahti

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *