Extreme

Mutta minähän jo päätin

Olen aina halunnut suunnitella kaiken tarkkaan etukäteen. Ihan pikkujutuista lähtien: mitä syön tänään, mihin aikaan nähdään kavereiden kanssa ja mihin aikaan herään vapaapäivänä. Tietenkin myös isommat ja tärkemmät asiat, kuten mitä teen vaikka ensi vuonna tähän aikaan. Suunnitteluvaiheessa en näe mahdollisuutta sille, että suunnitelmat eivät toteutuisi.
Kun suunnitelmat eivät sitten toteudukaan, en tiedä miten toimia. Lasken kaiken sen yhden tietyn suunnitelman mukaan. Niistä puhuessani aloitan lauseen ”Olen päättänyt että..”.  En ole nähnyt edes vaihtoehtoa sille, että asiat eivät menisi haluamallani tavalla. Olenhan kuitenkin jo päättänyt.
Mutta oikeasti, miten silloin pitää toimia? Olen tottunut elämään niin suunnitellusti, että ensimmäinen reaktioni muuttuneisiin suunnitelmiin on murjottaminen ja mököttäminen. Kai se on ihan sallittua hetken, mutta sitten pitäisi jo päästä yli ja keksiä joku muu ratkaisu.
Ensimmäinen välivuoteni oli etukäteen suunniteltu, päätetty. Tänä vuonna päätin, että nyt menen kouluun. No, en mene. Olen jo hyvän tovin sitä mököttänyt, mutta en vielä tarkalleen tiedä, mitä nyt pitäisi tehdä. Tai olenhan jo tulevan vuoden suunnitelmat päättänyt, mutta vielä en ole alkanut pitää niistä. Sitä on vähän vaikeampi vain päättää.
Itseäni ehkä eniten mönkään menneissä suunnitelmissa lohduttaa se ajatus, että kyllä muillekin on käynyt näin. Kyllä muutkin ovat heränneet yhdeltätoista, vaikka herätyskello soitti kahdeksalta. He ovat varmaan myös myöhästyneet siitä bussista, johon olivat aikoneet ehtiä. Enkä ole myöskään ainoa, joka ei pue opiskelijahaalareita syksyllä päälle, vaikka niin olisi niin halunnut.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *