Extreme

Mukifriikki



Myönnän, olen toivoton mukifriikki. Huushollimme astiakaappi huutaa hoosiannaa, kun allekirjoittanut haalii sinne kuppeja verukkeilla millä hyvänsä. Niin aamukahville, päiväsumpille kuin iltateellekin löytyy omat kuppikatraansa. On pikkuisia mukeja, joista voi hörppäistä espresson. Sitten on keskikokoisia mukeja, jotka ovat säädyllisen kokoisia juomalle kuin juomalle ja jotka palvelevat monessa tarkoituksessa. Isojen ja superisojen mukien kategoriat ovat puolestaan asia erikseen. Niiden tilavuus vaihtelee puolesta litrasta peräti kahdeksaan desiin ja jokaista mukia löytyy ainoastaan yksi uniikki yksilö. Ne ovat käytössä tilanteissa, jolloin teekiintiöni on pohjaton.

En tiedä, mistä mukirakkauteni on peräisin. Ehkä se liittyy osittain siihen, että pidän muutenkin kaikesta pienestä ja suloisesta ja vaalin yksityiskohtia. Kesäisen kattauksen viimeistelee pöydällä nököttäviin kukkiin mätsäävä muki. Syksyllä puolestaan ainoa oikea tapa juoda teetä on juurikin sellaisesta älysuuresta kupista, jonka kyljessä on joko ruskanvärejä tai pohdiskeleva toteamus. Talvella glögi tarjoillaan lumiukko-mukeista, espresso kaadetaan tonttukuppiin ja kanelilla maustettu tee juodaan joulu-aiheisesta astiasta. Keväällä kaapin etuosaan pääsevät puolestaan pastellinsävyiset ja vaaleat mukit. Loogista, eikö?

Jos minut päästää astiaputiikkiin, olen mukilaarien äärellä kuin pieni lapsi karkkikaupassa. Ihastelen ja pyörittelen kupposia ja haluan ostaa ainakin tämän ja tämän ja ehkä myös tuon. Sitten, kun en enää kehtaa ostaa mukeja itselleni, ostan niitä lahjaksi. Antaessani kuppeja (joille ei enää keittiöstä ole löytyä tilaa) perheenjäsenilleni näytän viatonta naamaa, sillä kukapa kehtaisi lahjamukosesta valittaa.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että mukeja ei voi koskaan olla liikaa. Minulle saa aina antaa lahjaksi mukin!

LINNEA LAHTINEN

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *