Extreme

Kuinka löytää karannut inspiraatio?

Inspiraatio, elämän polttoaine. On tärkeää löytää ja pitää yllä inspiraatiota niin työssä, harrastuksissa ja elämässä ylipäätään. Kun on inspiroitunut, asiat luistavat ja elämä soljuu loistokkaasti. Kuten elämän välttämättömät ala- ja ylämäet, myös inspiraatio on ajoittain huipussaan ja toisinaan tuntuu karanneen täysin hihnan päästä. Miten saada ote karkuun päässeestä inspiraatiosta?
Oli kyseessä asia mikä hyvänsä, on hyvä ympäröidä itsensä muiden teoksilla ja luovuudella, joka antaa meille kaipaamiamme vaikutteita ja herättelee hermojamme. Itse inspiraatiota etsiessäni ympäröin itseni kauniilla asioilla, kuuntelen musiikkia sekä luonnon ääniä, kierrän taidenäyttelyitä tai vaihdan maisemaa päiväksi tai pariksi. On tärkeää päästää hetkeksi irti rutiinista ja ratkaisun keksimisen paineesta, ja hakea inspiraatiota jostain muualta kuin oman tutun työpöydän äärestä.
Selaa Pinterestiä. Sieltä löytyvät sekä maailman parhaat niksit, että kauniit sisustusideat ja muotiviikkojen kootut lookit. Kokeile eri hakusanoja, ja selaile tuloksia. Miltei takuuvarma inspiraation lähde, jollei sitten juuri hakemaasi asiaan niin ainakin moneen muuhun siinä ohella.
Älä ajattele liikaa. Joskus tärkeintä on vain saada työ alkuun ja miettiä myöhemmin. Anna aivojen tuoda villeimmät ideansa esille niitä liikaa suodattamatta, aina voit korjata työtä myöhemmin.
Ota pieni breikki. Joskus lomamatka tai vaikka päiväretki tekee ihmeitä inspiraatiolle. Uudet värimaailmat, rakennukset, kulttuuri ja kanssakäymiset ihmisten kanssa tuovat uusia ideoita. Ja tietysti ne kokemukset, joista jää niin uusia muistoja kuin tarinoita kerrottavaksi.
Ole rohkeasti oma itsesi. Älä anna itsesi olla inspiraatiosi tiellä, vaan uskalla kertoa ideasi, kirjoittaa, maalata, tehdä mitä haluat. Jokainen on uniikki, ja inspiraatiosi odottaa vain löytäjäänsä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *