Extreme

Kevät tuo toivoa

Vihdoinkin. Päivät pitenevät, valo lisääntyy ja kesä on joka hetki lähempänä. Tunnen lämpimiä tuulia kasvoillani ja riemastun keltaisena mollottavasta auringosta sinisellä taivaalla. Tekee mieli tervehtiä jokaista vastaantulijaa. Talven läpi olen kahlannut mieli maassa keskellä pimeää, mutta kevät pyyhkii synkät ajatukseni pois lumen mukana. Joillekin kevät ei tuo odotettua helpostusta, mutta siitä ei mielestäni saisi kevättä mennä sättimään. Se on oma elämä mikä mättää, kevät on sille peitenimi.
Kevätmasennus on vain tekosyy olla huonolla tuulella. Kevät antaa syitä olla iloinen, ei surullinen. Minulle tuntuu mahdottomalta yhtälöltä näyttää hapanta naamaa samaan aikaan kuin luonto on puhkeamassa kauneimmilleen ja talven kaamosajan mutrusuut repeävät nauruun. Ei sillä, että se aina olisi täysin vaivatonta. Ei oma elämäni nyt aivan suoraan ole romanttisista elokuvista, joissa elämässä ei kohdata vaikeuksia. Silti en syytä mielipahastani kevättä tai muiden kasvavaa iloa. Päinvastoin – annan tuntemattomien ilon tarttua myös minuun. Kuka jaksaisi olla surullinen, kun on liian monta syytä iloita?
Talven pimeään voi olla helppo kätkeytyä. Piiloutuminen kirkkaalta päivänvalolta ei kuitenkaan johda muuhun kuin omaan elämäänsä kyllästymiseen. Kevät on toivon aikaa, silloin ei saisi pelästyä koloonsa. Silloin pitäisi aloittaa kaikki alusta, potkia oikein kovasti jatkamaan, yrittämään vielä kerran. Kevät on oikeasti kaunista aikaa, sitä ei pidä tuhlata sisällä nyhjöttämällä. Ei onni sieltä tule hakemaan.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *