Nuorten Turku kertoo meille, että EU voisi mahdollisesti rahoittaa Extreme-ryhmän matkalle Itävaltaan Wieniin. Tämä toimisi vaihto-ohjelmana: wieniläisistä koostuva nuorten toimitus tulisi ensin vierailemaan Turkuun. Hei, ilmainen matka, kiinni veti.
Mutta mikään ei tule ilmaiseksi. Alkaa suunnaton sähköposteiluoperaatio Der Standard -lehden kanssa. Pitää esimerkiksi saada tietää, montako tyttöä ja poikaa Suomeen on tulossa: ”Hei Georg, voitko kertoa, onko Revan tyttö vai poika?” ”Julia hei, Revan on miehen nimi, äläkä ikinä kerro epäilyksistäsi hänelle!”
Mailailu tuottaa muutenkin ongelmia: Kuinka monta erilaista kohteliasta tervehdystä ja hyvästelyä voi keksiä, kun postia vaihdettaan päivittäin vähintään kolme. ”Best wishes”, ”have a nice day”, ”peace”. Heikko läppä hapankaalista nahkahousuissa saa kuitenkin lämpimän vastaanoton. Tosin sähköpostikaverini Georg heittää takaisin: ”Är det Ikea i Suami också?” Kyllä, Suomessa on Ikea, mutta miksi kysyt sitä ruotsiksi?
Myös se, että saa itävaltalaisen ymmärtämään, mihin osoitteeseen kirje pitää lähettää, on taidetta. Viimeisenä hakemuksen lähettämispäivänä odottelen paniikin vallassa postilaatikkoni äärellä heidän allekirjoituksiaan (joita ei missään tapauksessa saa faksata – niiden on oltava aitoja). Lopulta juoksen Kauppiaskadulle Turun Sanomille ja siellä kirje onkin odotellut jo muutaman viikon. Kiitos yllätyksestä, dear Gerog.
Kevään aikana tulette kuulemaan vielä paljon Itävallan ihmemaasta. Georg kumppaneineen tulee tänne visiitille huhtikuun alussa.