Extreme

Houkutteleva poikakalenteri

Lukion, vieläpä urheilulukion, poikakalenteri kuulostaa heti houkuttelevalta. ”Tästä haluan kirjoittaa!”-tunne iski aivoihini heti, kun kuulin asiasta siskoltani. Hetken aikaa vaikutti siltä, ettei juttulistalla olisi paikkaa sille. Onneksi tilaa löytyi. Keikalla tuntui, että nauroin puolet ajasta ja loput sähläsin. Itse jutusta ei tullut kummoinenkaan. Muistan sen silti hauskimpana haastatteluna pitkään aikaan.
Juttukeikka oli hilpeä hyvien haastateltavien ja aiheen ansiosta. Miksi se tuntui niin kutsuvalta alusta pitäen? Mikään lukio ei ole tainnut ennen tätä tehdä poikakalenteria. Kyseessä oli uusi asia, joten olin todella utelias. Tiedonhalu oli siis yksi syy. Olen myös kalenteririippuvainen henkilö. Onkohan sillä jotain yhteyttä keikan mieluisuuteen? En kyllä käytä seinäkalenteria, vaan almanakkaa. Jos lukio olisi tehnyt poika-almanakan, olisin jopa saattanut sortua ostamaan sellaisen. Pinnallista ja kivaa.
Missään tapauksessa en kuitenkaan varmastikaan todellakaan halunnut tehdä juttua sen takia, että pääsisin näkemään elävänä poikakalenterimalleja, en tietenkään. Eikä Tara takuulla tullut sen takia kuvaamaan.

2 kommenttia

  1. Kröhöm, Puolalanmäen lukion jotkut opiskelijat tekivät 90-luvun alussa poikakalenterin. Mukana oli mm. eräskin Kalle Kuvaja (malli, juontaja, turhan julkkiksen poikaystävä).

  2. Oho, hups! En tarkistanut mitään faktoja, kun katselin asiaa vain omasta vinkkelistäni. Minulle kalenteri oli ihan uusi juttu, koska 90-luvun alussa vielä söin hiekkaa. Hyvä, että korjasit kuitenkin, kiitokset!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *