Mehiläistarhaajat ovat saaneet ilahtua suomalaisten aina vain kasvavasta hunajankulutuksesta. Suomen Mehiläishoitajain Liiton mukaan kysyntä on kasvanut jopa n. 20 %
Lue lisää
Mehiläistarhaajat ovat saaneet ilahtua suomalaisten aina vain kasvavasta hunajankulutuksesta. Suomen Mehiläishoitajain Liiton mukaan kysyntä on kasvanut jopa n. 20 %
Lue lisääKesälomalla ehtii vaikka mitä! Aurinkoisella säällä suuntaan taatusti jäätelökioskille ja uimarannalle mutta sadepäivinäkään ei pääse tylsyys iskemään. Aion nimittäin pelata
Lue lisääSuomalaisen keittiön vakiotuote, kananmuna, on kasvattanut suosiotaan tasaiseen tahtiin vielä kovimman proteiini-innostuksen jälkeenkin. Hämmästelin jokin aika sitten kauppoihin ilmestyneitä valmiiksi
Lue lisääMe elintarvikealasta kiinnostuneet ihmiset tiedämme, että Suomen tavoitteena on kaksinkertaistaa elintarvikevienti vuoteen 2020 mennessä. Kansainvälisesti tarkasteltuna kysynnän trendit ovat meille
Lue lisääThaimaa on monille matkailijoille tuttu paikka ja nyt minäkin pääsin Turun yliopiston mukana tutustumaan Bangkokin värikkäisiin ruokatoreihin ja ihmeelliseen katuruokaan.
Lue lisääOn viimainen tammikuun aamu ja minulla tuleva päivä on täynnä mieleenpainuvia kohtaamisia niin paikallisten ruoka-alan yrittäjien kuin kehittäjienkin parissa. Pikkubussi
Lue lisääLähiaikoina olen saanut vierailla useissa Lounais-Suomen ruokaketjuun vaikuttavissa kiinnostavissa kohteissa ja tutustunut niin elintarviketutkimukseen kuin –valmistukseenkin. Tiedon lisääntyessä on myös
Lue lisääIloinen röhkinä ja tonkiminen on käynnissä, kun Vallilan tilan mangalitzat touhuavat aitauksessaan. Yrittäjät Tiina ja Toni Hokuni perustivat tilateurastamo Vallan
Lue lisääTuoksusta, mausta ja ehkä jo ulkonäöstä voi tunnistaa perinteisen joulunajan juoman, glögin. Jokaiselle nauttijalle juontikokemus ja mieltymykset ovat erilaiset, joten
Lue lisääTämän syksyn ja ensi kevään aikana tulen kiertämään Lounais-Suomen aluetta. Meillä on täällä alueella hienoja, ajanhermoilla olevia, erikokoisia ja taustaisia
Lue lisää