Viikon tuulia

« Ruotsalaiskeskustelua Perssonilla höystettynä | Ruotsin, Neuvostoliiton ja Kuuban tappioita »

Atkinsin dieetti vie voiton jopa Göran Perssonista

Aihe Uncategorized, 27.3.2007 9:15, Juhani Roiha

Ruotsin aamun ykkösuutinen oli Atkinsin dieetti - se, jossa nautitaan vain valkuaisaineita ja rasvaa näläntunteen karkottamiseksi. Hiilihydraatit ovat pannassa, koska niiden voimasta ravintorasvat ja valkuaisaineet palavat kehossa energiaksi.

Monille kertyy ravinnon kautta energiaylijäämää, joka varastoituu kehoon. Se tunnetaan lähinnä ylipainona. Useimmat haluavat tai haluaisivat päästä siitä eroon.

Atkinsin dieetti on ollut laihduttajilla yksi keino painonsa kuriin saattamiseksi jo vuosikymmenien ajan. Ruokavaliona se on kuitenkin vähintään yksipuolinen ja rasittaa kehoa vähintään yhtä lailla kuin ylipainokin.

Paino tosin putoaa, kun sinnikkäästi jätät hiilihydraatit - leivän, perunan, pastan, riisin ym sivuun ja nautit vain lihaa, pekonia, kalaa ja höysteeksi korkeintaan salaatinlehtiä ja kurkkua. Hedelmätkin ovat jo pannassa, varsinkin ne, joissa on runsaasti hiilihyraatteja. Sellaisiksi tunnemme mm banaanin ja viinirypäleet.

Mutta ihmisen keho voi hyvin, kun nautit tasapainoista ruokavaliota, valitset ravintoympyrästä sen kaikkia valinnan vaihtoehtoja kohtuullisen tasaisesti - ruokaa vain sen verran mitä kulutat, keskityt vain ruokaan etkä niin sanottuihin piilokaloreihin.

Minulle tärkein kunnossa pysymisen edellytys on kuntoilu ja se että et herkuttele iltakuuden jälkeen. Tämä on tottumiskysymys, vähän sama juttu kuin tupakastakin eroon pääsy. Loppu on sitten jo paljon helpompaa.

Edellä mainittu ei tarkoita sitä, että sinun tarvitsisi sentään ystävistäsi luopua. Sosiaaliseen seurusteluun ja yhdessäoloon, johon useimmiten liittyy myös pöydän antimien nautiskelu, ei periaatteeni ulotu - mutta elämä on muutakin kuin vain pelkkää seurustelua, myös liikkumista, joka on sekin yksi kommunikaation väline.

Atkinsin dieetin luen niin sanottujen ulkoasioiden piiriin. Niistä Ruotsin aamussa huomattiin lisäksi ensimmäinen Guantanamo-vangin tunnustus ja oikeudenkäynnin alkaminen, ja turistijoukkoon vauhkoontunut elefantti, joka tappoi jalkoihinsa äidin ja tämän tyttären Zimbabwessa.

Kotiasioissa Ruotsi ei pääse eroon Göran Persson -dokumenttisarjasta, joka päättyi eilisiltana neljänteen viimeiseen osaansa. Ruotsi on ihmeissään. Persson oli sarjan kuluessa monta mieltä eri asioista, mutta saldo, vastaukset, jäivät vähiin. Nyt Ruotsi luetteloikin niitä kysymyksiä, joihin Persson jätti vastaamatta. Yksi sellainen on yhteisvaluutta euro - ensin Persson ei sitten millään tohtinut ottaa siihen kantaa, oli pikemminkin nihkeä koko hankkeelle. Yhtäkkiä hän kuitenkin vaihtoi puolta. Miksi näin? Monet dokumentin jälkeen ovat kuitenkin valmiit jo vannomaan, kuinka loistava taktikko ja strategikko Persson onkaan. Ehkäpä he ovatkin oikeassa.

Kaupan alalla Ruotsia uhkaa 6000 työntekijän lakko pääsiäisenpyhinä. Sopimus oli viikonvaihteessa jo valmis. Ruotsin elinkeinoelämän kattojärjestö Svenskt Näringsliv syyllistyi kuitenkin samaan, mihin SAK Suomen eduskuntavaalien yhteydessä - totaaliin pr-fiaskoon. Työnantajien keskusorganisaatio kaatoi näet alaliittojensa jo solmiman sopimuksen sen naispalkkapanostusten takia. Taas sovitellaan. Mutta vahinkoaan ei Svenskt Näringsliv saa tekemättömäksi.

Puhuin jokin aika sitten Ruotsin kaivosalan työntekijöiden nihkeydestä olla hyväksymättä teollisuuden työntekijöiden yhteisesti neuvottelemaa palkkasopimusta, joka takasi yhteensä yli 10 prosentin palkankorotukset seuraaviksi kolmeksi vuodeksi. Sopimus takaa myös kohentuvat reaaliansiot. Nyt kaivosmiehet joutuvat neuvottelemaan sopimuksensa uusiksi yksin. Saapa nähdä yltävätkö samaan kuin kollegansa muussa teollisuudessa ja kaatuuko lasku prosessin loppuun viemisestä vielä koko ruotsalaisyhteiskunnan ja sen veronmaksajan maksettavaksi.

Ja lopuksi niihin myönteisiin seikkoihin. Brasilian jalkapallomaajoukkue viihtyy Ruotsissa. Jo syksyllä se kävi harjoittelemassa ja pelaamassa Tukholmassa, ja taas on Ruotsin vuoro. Vastikään kaatui harjoitusottelussa Chile Ullevilla Göteborgissa ja tänä iltana on Ghanan vuoro Råsundassa Tukholmassa.

Vagnhäradissa Tukholman eteläpuolella pikkupojat olivat innoissaan Brasilian maajoukkueen ilmestyessä harjoittelemaan keväthelteessä Häradsvallenin viheriölle. “Rakastan ruotsalaista maaseutua. Se on aivan kuin kotona Brasiliassa”, loihe lausumaan mm ruotsalaisjalkapalloilija Fredrik Ljungbergin joukkuetoveri Gilberto Silva Lontoon Tykkimiehistä. Samalla ruotsalainen urheilu- ja jalkapallokulttuuri viettävät taas riemujuhlaansa.

Lopuksi Ruotsin kaikkien aikojen maaliskuun lämpöennästys eilisestä Göteborgista, + 18,9 astetta C. Entinen ennätys vuodelta 1894 urheilutermein koheni 0,9 astetta.

Artikkelia ei voi kommentoida.

Yksi Vastaus artikkeliin “Atkinsin dieetti vie voiton jopa Göran Perssonista”

Kirsi-Maaret Palviainen: 27.3.2007 kello 9:51

Voisiko toimittaja ystävällisesti ottaa selvää vhh-ruokavaliosta ennen kuin tekee siitä jutun, ettei tule annettua väärää tietoa lukijoille?Vhh- ruokavaliossa huonot, nopeat hiilihydraatit korvataan pääasiassa monipuolisilla luonnonrasvoilla ja hieman enemmän syödään proteiinia. Hyvinä hitaina hiilihydraattilähteinä käytetään marjoja, hedelmiä ja vihanneksia sekä jonkin verran hedelmiä. Suositus on syödä niitä vähintään se puolikiloa päivässä. Itse syön lähes kilon joka päivä ja moni muu tuntemani karppi myös. Vhh- ruokavalio ei ole vain munien, pekonin ja pihvien syömistä vaan hyvin monipuolinen ruokavalio jossa saa kaikkia ravintoaineita jopa yli suositusten kun sen koostaa hyvin.

Mitään ruokavaliota ei ole järkevää aloittaa jos ei ensin tutustu hyvin sen periaatteisiin, jotta osaa noudattaa sitä oikein. Minulle tämä on elämäntapa jolla olen laihtunut nälättä ja jolla voin hyvin.

Juhani Roiha

  • Kirjoittaja toiminut Turun Sanomien Tukholman- kirjeenvaihtajana vuodesta 1985. Ruotsiin hän oli muuttanut jo vuonna 1976 - peruskoulun - opettajaksi kaksikielisille luokille Tukholman lähiökuntaan Botkyrkaan. Opettajantoimensa ohessa vuodet 1976-1985 Tukholmassa sujuivat paljolti myös TS:n avustajana Tutuksi toimitus oli tullut jo Turun-opiskeluvuosina 1970-luvun alussa. Harrastuksista ylimmäs ulottuvat liikunta ja matkapurjehdus.

Sivut

Blogi-arkisto

Aiheet

  • No categories

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle