Tuomon olympiablogi

« Jossittelun ihmemaa | Palkkapäivä »

“Hups, tuli pissat housuun”

Aihe 7, 20.8.2008 13:58, Tuomo Lehtinen

Oma osansa urheiluelämää tämäkin. Meinaan puhe virtsasta ja ennen kaikkea sen koostumuksesta. Huomenna juostaan naisten 1500 metrin alkuerät, jotka ovat väriltään keltaiseen ureaan vivahtavat. Naisten keskimatkat kun ovat kokeneet aika synkkiä aikoja viime kuukausina. Tonnivitosen tilaston kärkipäästä on peräti kahdeksan naista poissa vääränlaisen pissatestituloksen seurauksena. Joukossa 4 venäläistä, 3 romanialaista ja yksi bulgarialainen juoksija.

Venäjän Yelena Soboleva olisi ollut 1500 metrin ylivoimainen ennakkosuosikki ja jo juostulla 800 metrilläkin taistellut mestaruudesta. Nyt on homma hänen osaltaan selvä. Virallisen selityksen mukaan pahat länsimaat käryttivät kiltit venäläiset, jotka eivät ole tehneet mitään väärää. Kylmä sota loppui jo sisko venäläinen. Soboleva kituu mömmöissään kotona ja seuraa sieltä muiden mitalien ratkomista.

Palataan virtsaamiseen. Heinäkuun lopussa kärähti Sobolevan lisäksi kuusi venäläistä naishuippuyleisurheilijaa todellisen joukkomanipulaation seurauksena. Kaikkien testien dna:t kun osoittautuivat identtisiksi. Käytännössähän tuo tarkoittaa sitä, että kaikkien urheilijoiden näytteet on antanut yksi ja sama henkilö. Kova hätä jollain, kun piti muidenkin puolesta tehdä tarpeensa..

Sitä tässä vaan ihmettelee, että mikä saa urheilijat nöyrtymään tuollaiseen. Ai mihin? No miettikää nyt itsekin. Menet doping-testiin antamaan jonkun toisen virtsaa. Ainoat aukot joissa pystyt kyseisen aineen testiin kuljettamaan löydät omasta kehostasi. Ei varsinaisesti mikään ihmisarvoa nostava tilanne, veikkaisin. Saattaa siinä itsensä hiukan typeräksikin tuntea.

Ateenan kisoista jotkut saattavat muistaa miten kaksi reipasta ja rohkeaa unkarilaista miesheittäjää käytti samaa metodia. Herrat Tibor Geczek moukari ja Robert Fazekas kiekko, viskoivat painavia esineitä puhdasta virtsaa sisältävät kondomit takapuolissaan. Pojat tosin jäivät tempustaan kiinni testihetkellä. On siinä voinut testaajilla hiukan virneen tynkää suupieleen pukata, kun pojat ovat touhunneet letkuineen. Fazekas palasi kiekkokehään Pekingissä. Toivottavasti tällä kertaa suoli tyhjänä ja niin sanotusti puhtaat jauhot puss(e)issaan.

Ei voi mitään, mutta hiukan on rääppiäisten maku 1500 metrin osalta. Mikä ajaa urheilijat noin alentaviin tekoihin, kysyy entinen kehäraakki?

Yksi Vastaus artikkeliin ““Hups, tuli pissat housuun””

Santta: 20.8.2008 kello 20:50

Taitaa suurin motiivi alentua moisiin asioihin olla raha. Ihme juttu, ettei yleisurheilun sponsorit ja TV-yhtiöt ole vielä alkaneet samanlaisiin toimiin kuin esim. ammattilaispyöräilyä kohtaan.

Kommentoi

Tuomo Lehtinen

  • Kirjoittaja on kestävyysjuoksu- valmentaja ja entinen maajoukkuejuoksija.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle