Olympialaiset on nyt sitten taputeltu. Viimeistään Pekingin kisat osoittivat sen, että rengaskisat ovat aina erityiset. Yleisurheilun osalta numerot ovat vaikuttavat: Pekingissä nähtiin peräti viisi maailmanennätystä! Lukema on sellainen, jota harva olisi uskonut näkevänsä. ...
Ihmismieli on todella outo, sillä huomaan olevani penkkiurheilijana pettynyt päivän saldoon. Kahta mitalia tarjottiin, mutta vain yksi oli tuloksena. Tero Pitkämäki ei saanut heittoaan kulkemaan aivan niin hyvin kuin oli odotuksissa. Parhaat heitot karkasivat ...
Olympialaiset ovat tarjonneet kansainväliselle yleisurheilulle oivan näyteikkunan maailman koteihin. Hiukan näivettyneeseen laji-imagoon on saatu komea kilven kiillotus kuluneiden päivien aikana. Kisat ovat tarjonneet kansalle ennakoimatonta draamaa, jota ei kaavoihin kangistunut GP-sirkus pysty nykyisellään ...
Sellainen on edessään suomalaisilla kävelijöillä ensi yönä Suomen aikaa. Kävelijät ovat jossain määrin yleisurheilun outolintuja, sillä laji jää todella pienelle mediahuomiolle. Huomenna on se päivä, kun herrat Kinnunen ja Kempas nousevat sen ainoan ...
Oma osansa urheiluelämää tämäkin. Meinaan puhe virtsasta ja ennen kaikkea sen koostumuksesta. Huomenna juostaan naisten 1500 metrin alkuerät, jotka ovat väriltään keltaiseen ureaan vivahtavat. Naisten keskimatkat kun ovat kokeneet aika synkkiä aikoja viime ...
Pitäisikö hiukan jossitella? Sehän kuuluu pelin henkeen. Eli mitähän olisi tapahtunut jos Tommi Evilä olisi päässyt eiliseen pituusfinaaliin? Tasohan oli sellainen, että ennätyksellään Airtime olisi taistellut mitalista. Mitäs jos Jukka Keskisalo ei olisikaan ...
Tunnustan - olen Maria Mutola-fani. Mosambikin Make on maansa suurlähettiläs ja kaikkien aikojen paras naispuolimaileri. Ja jälleen kerran olympialaisessa finaalissa! Maria de Lurdes Mutolan juokseminen on aina sykähdyttävä hetki. Ulkomuodoltaan enemmän painijaa kuin juoksijaa ...
"Nyt meni hermot ja sen kyllä huomaa!", lauloi Solistiyhtye Suomi. Joillakin hermot ovat rautaa, joillain jopa jäätävät. Sellaiset löytyvät Oopee Karjalaiselta. Töysän vahvimmasta miehestä on viimeisen olympiadin aikana kasvanut vuorenvarma arvokisaurheilija. Urheilussa tilanteet ...
Olipa huikea naisten kympin finaali eilen! Naisten kymppi oli sellaista juoksemisen juhlaa, jota ainoastaan arvokisat voivat parhaimmillaan tarjota. Ilman jäniksiä juoksijat joutuvat itse miettimään, mitä tekevät ja silloin taktiset asiat nousevat arvoonsa. Eilisen ...
Siinä se seisoo huomisen illan teema. Nopeus on aina kiehtonut ihmistä, ja pikajuoksu on laji, jossa nopeuden teemaan päästään käsiksi kaikkein luonnollisimmalla tavalla. Ilman koneen kuljettavaa voimaa, oman lihasvoiman turvin. Maailman nopeimman titteli ...