Suuntana Peking

« Itärajalta kajahtaa |

Elämää valintojen jälkeen

Aihe Uncategorized, 25.7.2008 14:20, Johanna Lehtinen

Olympiavuoden eräs kohokohta on ohi. Valinnat Pekingiin on tehty. Itse kisathan jäävät spekulaatioiltaan ja jossitteluiltaan joskus valintasähläyksiä vaisummaksi episodiksi. Valintojen jälkimauksi jäi vanha totuus (?) “kaikki paitsi purjehdus on turhaa”. Allekirjoittanut ei lajista mitään ymmärrä, joten ei siitä enempää. Itselleni tutummat yleisurheiluvalinnat menivät tällä kertaa isoimmitta pulinoitta. Tuskinpa Suomi menettää lajissa yhtään mitalia, vaikka jotain olisi toisin päätetty.

Pienoinen merkillisyys yleisurheiluvalinnoissa on korkeintaan se, että late entry -kortin eli lisänäyttömahdollisuuden 30.7. asti saivat jotkut atleetit, toiset suurin piirtein samantasoiset jäivät ilman. Lajien välinen vertailu on vaikeaa, mikä kai selittää ihmeellisyyttä. Tiedä sitten missä vaiheessa valintaprosessia SUL tai Olympiakomitea ylipäänsä päätti ottaa käyttöön koko late entry -lisämahdollisuuden, sillä alkuperäisissä talven aikana esitetyissä valintakriteereissä ei ollut asiasta mainintaa. Olisiko olympiajoukkueen koko jäänyt muuten liian pieneksi, joten piti keksiä uusia tapoja kasvattaa joukkuetta (joukkueenjohtoa).

Omalla kohdallani valintakuvio kääntyi niin, että jouduin itse laittamaan pisteen olympiahaaveilleni jo ennen valintakokousta. Ilmoitin valmennusjohdolle, etten Pekingiin lähde, koska en siellä pystyisi sataprosenttiseen suoritukseen.

Homma alkoi olla taputeltu viimeistään heinäkuun lähestyessä puoliväliään, koska akillesvaivan vuoksi kykenin treenaamaan vain uima-altaassa ja pyörän selässä. Kesäkuun 12. päivä alkanut totaalinen juoksutauko venyi kuukauteen - poislukien parit yksittäiset akilleksen kokeilut ja karvaat “ei se kestä iskuja” -toteamukset. Tyhmempikin ymmärtää, että sinne hävisi myös olympialaisten edellyttämä kisakunto. Lienenkö liian tiukkapipoinen kulttuurimatkailun vastustaja, mutta valitsematta jääminen ei tässä tilanteessa aiheuta valtavia tunnekuohuja. Mielekkään olympiamatkan edellytyksenä olisin vaatinut itseltäni ennätyskyvyn 15.8. 3000 metrin esteiden alkueräpäivänä. Kun valintaviikolla ajatus piikkarijuoksusta saati sitten vesiesteen iskusta kuvaannollisesti riipaisi akillesta, oli helppo valita jäävänsä Pekingin penkkiurheilijaksi.

Tärkeämpää kuin voivotella mennyttä on keskittyä nykyhetkeen. Akilles alkoi pari viikkoa sitten kestää pikkuhiljaa juoksuaskelia. Ensimmäisistä viiden minuutin hissutteluista on edistytty tappavan hitaasti tilanteeseen, jossa kevyt juoksu onnistuu lähes päivittäin. Kovempia vauhtien kokeiluita on takana tähän mennessä yhden käden sormilla laskettava määrä, nekin hiekkatiellä ja tukevissa lenkkitossuissa. Normaalit lenkkimäärät tahi piikkareilla tehtävät ratavedot ovat vasta haaveiden asteella. Jospa niihin pääsisi kiinni elokuussa, niin olympialaisten jälkeisiin otatuksiin voisi vielä kehittää intiaanikesämäisen kunnon. Jos ja jos.

Viisaampaa on jättää uhoamatta suunnitelmiaan kovin kauas. Sen verran kuitenkin luotan jalkaani tällä hetkellä, että uskalsin ilmoittautua viikonlopun Kalevan kisojen 5000 metrille. Tarkoitus on kasvattaa Turun Urheiluliiton Kalevan Malja -pistepottia. Laji on omia suosikkimatkojani akillesystävällisempi ja läpipäästävissä myös maratontossuilla. Esteet rasittavat akillesta kaikkein vaikeimmin, koska iskuja tulee sieltä täältä. 1500 metriä taas juostaan korostetusti päkiällä, mikä on iso rasite akillekselle. Pidemmät matkat rullaavat koko jalan kautta. Piikkarin käyttäminen ei ole silloin aivan välttämätöntä.

Talvella aloiteltuani tätä Suuntana Peking -blogiprojektia tokaisin puolileikilläni aviomiehelleni, että kohtalokkaita nämä projektit niinkin riskialttiissa hommassa kuin urheilussa. Kaikkea voi sattua puolessa vuodessa. Jopa oma vähäinen elämänkokemukseni on sen opettanut. Urheilussa lyödään mielellään lukkoon erinäisiä projekteja mallia “Going for the olympic gold medal year 2xxx”, niin henkilökohtaisella tasolla kuin ulkopuolisten tahojenkin takia. Projektit voivat kestää vuosia tai vain lyhyitä pätkiä. Pitäisiköhän itsekin alkaa viritellä seuraavaksi projektia työnimellä “Going for the healthy legs 2009″…

Artikkelia ei voi kommentoida.

Artikkelia ei voi kommentoida.

Suuntana Peking

  • Tarina Lehtisen perheen yhteisprojektista, jossa Johanna juoksee ja Tuomo valmentaa.

Blogi-arkisto

Aiheet

  • No categories

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle