Suuntana Peking

« Kipeitä akilleksia ja Paavon kisoja | Kulkemattomuuden kirous »

Behind the Scenes

Aihe Uncategorized, 3.7.2008 22:34, Tuomo Lehtinen

Paavo Nurmen kisat onnistuivat mukavasti. Paikalla oli kohtalaisesti yleisöä, tunnelma oli ok ja kelikin suosi. Lähes täysin kotimaisin voimin järjestetyiksi kilpailuiksi tulostasokin oli hyvä. Vaan mitä kaikkea mahtuukaan tulosten taakse? Seuraavassa kuvakollaasi yleisurheilukentän sivupoluille. Kaikki kuvat by Juha Hellstén:

Miesten vitosella juostiin pitkästä aikaa alle 14 minuutin kotimaisin voimin. Ex-meklari, tuleva tri. Jussi Utriainen viritteli itsensä 13.52:een. Ilme ennen kilpaa oli varsin mietiskelevä ja jopa aavistuksen meditoiva:

img_4126.jpg

Jaa ettei maratoonarit muka venyttele?

img_4130.jpg

Räsäs-Matti Joensuusta käväisi Turussa juoksemassa ensimmäistä kertaa urallaan alle 14 minuutin vitosen. Joensuusta tulee kestäviä miehiä, jotka eivät turhia elvistele. Kun juoksee kovaa, on aikaa seurailla maalissa muiden juoksemista:

img_4530.jpg

Kestävyysjuoksun tuskaan ja hurmaan kuuluu kaikkensa antaminen. Vaikka aina ei ole paras päivä, niin itsensä likoon laittanutta ei voi koskaan haukkua:

img_4522.jpg

Pahat kielet ovat väittäneet Frantz Krügerin heiton olevan hukassa. Tämän kuvan mukaan näyttäisi siltä, että heitto ja oikea kiekko löytyivät Turusta:

img_4118.jpg

Jotkut tulevat ulos kaapista, Frantz tuli ulos varjoista:

img_4563.jpg

Spagaati kesken juoksun? Ei ehkä hyvä idea:

img_4714.jpg

Ei kilpailua ilman katsojia ja valmentajia. Raskaan työn raatajat illan viimeisten hitaiden koittaessa:

img_4814.jpg

Kiitokset Juhalle!

Artikkelia ei voi kommentoida.

Artikkelia ei voi kommentoida.

Suuntana Peking

  • Tarina Lehtisen perheen yhteisprojektista, jossa Johanna juoksee ja Tuomo valmentaa.

Blogi-arkisto

Aiheet

  • No categories

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle