Ristiveto

Aiheen 'uskonto ja sukupuoli' arkisto

|

Kirkon kasvot

8.9.2017 15:53, Mari Leppänen

Helsingin piispanvaalin tulos on synnyttänyt keskustelua naisten roolista kirkon johdossa. Samalla kun selvästi iloittiin uuden sukupolven piispan valinnasta Helsinkiin, moni koki kestämättömäksi tilanteen, jossa kaikki kymmenen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispaa ovat miehiä. Jokainen on osaltaan kelpo paikallaan, mutta kokonaistilanne ei ole tasapainoinen.

Tasa-arvokysymykset herättävät tunteita yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta kirkossa keskustelussa on läsnä [...]

Aihe Naispappeus, tasa-arvo, uskonto ja sukupuoli | Ei Kommentteja »

Play it again, Sam

8.9.2016 16:03, Petri Merenlahti

Avioliitto on tapetilla. Television reality-sarjassa jännitetään, miten käy pariskuntien, joille omat häät ovat samalla ensikohtaaminen. Samaan aikaan pääkaupunkiseudun päivälehti uutisoi avioliiton suosion romahtaneen Euroopassa. Entistä harvempi haluaa häät. (HS 7.9.)
Avioliittoasioita pohti myös evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous selonteossaan. Pitäytyen tiukasti Kirkolliskokoukselta saamaansa toimeksiantoon se kirjasi ylös kirkon toistaiseksi voimassaolevan kannan: avioliitto on miehen ja naisen liitto. Näkemyksen [...]

Aihe Rakkaus, avioliitto, kirkko, tasa-arvo, uskonto ja sukupuoli | 6 Kommenttia »

Violettipaidat, avioliittolaki ja vastaan tulemisen taito

30.8.2016 17:22, Risto Leppänen

Piispat ovat vetäneet tänään violetit paidat päälle, kertoo tänään sähköpostiin kolahtanut Kirkon tiedotuskeskuksen tiedote. Piispojen kokoontumisajot ovat tällä erää Joensuussa. Nyt asialistalla on kimurantti kysymys: Miten kirkossa toimitaan 1.3.2017 jälkeen, kun uusi avioliittolaki astuu Suomessa voimaan.

Seurakunnissa papit taas vetävät totutusti mustat paidat päälle. Menevät ehkä kastekoteihin tai mummon kammareihin, juttelevat Jumalasta, perheiden arjesta ja hörppivät tietenkin kahvia. Kiikkustuoleissa [...]

Aihe Yleinen, avioliitto, kirkko, tasa-arvo, uskonto ja sukupuoli | 3 Kommenttia »

Toivottomuus tappaa

15.7.2016 11:09, Juha Luodeslampi

Heräsin tänään aamuun uutisiin Ranskasta, jossa mieletön väkivalta on kohdistunut iloisiin juhlijoihin. Yhtäkkiä väkijoukkoon on ajanut kuorma-auto ja kuolonuhreja on valtavasti. Olen herännyt elämässäni terrori-uutisiin jo aika monena aamuna. Uutisvirta on kertonut hirmuteoista tai siitä, miten tekoja on yritetty torjua.
Lentokenttien turvatoimet kiristyivät WTC-iskujen jälkeen. Monet kerrat sen jälkeen turvatarkastuksissa on tutkittu hammastahnaputkien tilavuutta. [...]

Aihe Pelko, Seurakunta, Tunnenäkökulma, kirkko, politiikka, puolue, uskonto ja sukupuoli, yhteiskunta | 3 Kommenttia »

Ruustit ja papittaret

8.6.2016 11:10, Kirjoittaja

Kirjoittaja: pastori Karoliina Haapakoski
Eräs Lähi-idästä Suomeen muuttanut kristitty kysyi minulta hiljattain, mikä on naispuolinen pappi suomeksi. Papitar? Mietin hetken, kuulostaisiko papitar-nimitys korvissani vähättelevältä, mutta totesin, että päinvastoin. Tar-päätehän on perinteisesti vain ilmaissut sen, että kyseinen ammattinsa edustaja on nainen: näyttelijätär, sairaanhoitajatar, tarjoilijatar, johtajar. Se on tarkoittanut itsenäistä naista, joka on hankkinut itselleen [...]

Aihe Naispappeus, kirkko, uskonto ja sukupuoli | 1 Kommentti »

|

Arkisto

  • Aihe arkisto


Ristiveto

  • Papit tuulettavat. Kymmenen kirkon työntekijää kirjoittaa yhteisessä blogissaan elämästä ja ilmiöistä, läheisistä ja vieraista, herättelevästä huumorista, toivon kantajista, kelkasta pudonneista, jalkapallosta, unelmista ja ehkä hiukan uskostakin. Kirjoittajina ovat viestinnästä vastaava pastori Merja Auer, pastori, piispan erityisavustaja Mari Leppänen, kirkkoherra, nuorisotutkija Merja Hermonen, oppilaitospappi, tohtorikoulutettava Laura Kajala, perheneuvoja, pastori Sari Sundvall-Piha, pastori, arkkipiispan teologinen erityisavustaja Petri Merenlahti, kirkkoherran, pastori Risto Leppänen, pastori, oppikirjakirjailija Juha Luodeslampi, rehtori Tapani Rantala ja pastori Karoliina Haapakoski.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS