Ristiveto

Aiheen 'Seurakunta' arkisto

|

Kaikkein paras ripari

23.7.2017 19:25, Karoliina Haapakoski

Eräs seurakuntalainen muisteli minulle hiljattain rippikouluaikojaan. Yläneen pappilan tuvassa oli 1930-luvulla istuttu suorissa riveissä ja kuunneltu Jaakko Haavion opetusta. Jos rippikouluaika säilyy muistoissa yli kahdeksan vuosikymmentä, sen on täytynyt olla jotain erityislaatuista. Ja onhan se.
Rippikoulun suosio on säilynyt suurena, vaikka kirjon jäsenmäärä on laskussa. Viime vuonna rippikoulun kävi 86 prosenttia ikäluokasta, vaikka luterilaiseen kirkkoon kuuluu [...]

Aihe Seurakunta, kirkko, rippikoulu | Ei Kommentteja »

Enemmän kirkko

24.5.2017 11:54, Risto Leppänen

Aina välillä kohtaan kysymyksen: voisiko kirkko olla enemmän kirkko?
Seurakunnat järjestävät viikosta toiseen erilaisia tilaisuuksia, leirejä, kerhoja ja niin edelleen. Seurakunnat huolehtivat myös hautausmaista, kiinteistöistä ja esimerkiksi kirkonkirjoista. Kun vastuulle kasautuneiden tehtävien määrää listaa, kysymys hengelliseen perustehtävään keskittymisestä tulee yhä polttavammaksi.
Kysymys ei silti ole niin yksinkertainen kuin nopeasti ajattelisi. Usein pyynnön taustalla on melko kategorinen [...]

Aihe Seurakunta, kirkko, yhteiskunta | Ei Kommentteja »

Jumala toimii rukouksen kautta

3.9.2016 14:37, Risto Leppänen

Luin piispainkokouksen selonteon ja olen miettinyt, miten kotiseurakuntani voi tässä tilanteessa palvella samaa sukupuolta olevia aviopareja maaliskuusta 2017 alkaen.

Vaikka itse toivoisin nopeampaa muutosta, samalla tiedän, että kirkossa on paljon ihmisiä, joille nykytilannekin on liikaa. Kirkon järjestyksellä ja yhdessä tehdyillä päätöksillä on merkitystä. On uskottava, että kirkossa tarvitsemme tämänkin välivaiheen.

Mitä käytännössä omassa [...]

Aihe Seurakunta, avioliitto | 4 Kommenttia »

Toivottomuus tappaa

15.7.2016 11:09, Juha Luodeslampi

Heräsin tänään aamuun uutisiin Ranskasta, jossa mieletön väkivalta on kohdistunut iloisiin juhlijoihin. Yhtäkkiä väkijoukkoon on ajanut kuorma-auto ja kuolonuhreja on valtavasti. Olen herännyt elämässäni terrori-uutisiin jo aika monena aamuna. Uutisvirta on kertonut hirmuteoista tai siitä, miten tekoja on yritetty torjua.
Lentokenttien turvatoimet kiristyivät WTC-iskujen jälkeen. Monet kerrat sen jälkeen turvatarkastuksissa on tutkittu hammastahnaputkien tilavuutta. [...]

Aihe Pelko, Seurakunta, Tunnenäkökulma, kirkko, politiikka, puolue, uskonto ja sukupuoli, yhteiskunta | 3 Kommenttia »

Mikä on kirkko?

12.5.2016 22:32, Tapani Rantala

Uunituore kirkolliskokous kokoontuu tällä viikolla Turun kristillisellä opistolla. Kaikkia Suomen seurakuntia ja hiippakuntia edustava runsaan sadan edustajan joukko aloitti uuden nelivuotiskauden. Tehtävänä on käsitellä asioita, jotka koskevat kirkon oppia ja työtä sekä kirkon lainsäädäntöä, hallintoa ja taloutta.

Kirkkohallituksen laatima toimintakertomus herätti sivujuonteena pohdinnan siitä, mikä on kirkko.
Helsinkiläinen pastori Marjaana Toiviainen kysyi, mistä kirkkohallitus puhuu, kun [...]

Aihe Seurakunta, kirkko | 3 Kommenttia »

Suurempi seurakunta - vähemmän väkeä

6.4.2016 4:13, Merja Hermonen

Yleiseurooppalainen käänne on tapahtumassa. Ihmiset haluavat tehdä valintansa pienemmissä ja kotoisissa puitteissa itse: kivijalkaliikkeet tekevät paluuta. Niissä tiivistyy kotoisasti tila ja ihmisen kokoinen yhteisyys ja persoonallinen palvelu kaikille. Ihan niin kuin seurakunnissa?

Suomessa kirkko ja vanhimmat seurakunnat asettuivat kauan sitten suomalaiseen sielunmaisemaan. Kirkkopitäjien juurevuus elää kulttuurissamme, piti sitten kirkossa vaikuttavista tuulista tai ei. Viereisellä kirkkomaalla [...]

Aihe Seurakunta, kirkko | 2 Kommenttia »

“Epätoivossa hyvä alku, hyvän alku” - on pääsiäinen!

28.3.2016 14:02, Merja Auer

#kulttuurinvälikysymys kysyy taiteilijoilta, mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu suoraan lähetykseen Yle Teemalla 14. huhtikuuta. Tähän liittyen Ylen sivuilla on luettavissa mm. Saituuden aika - Antti Nylenin pääsiäissaarna. “Saitoina aikoina pitää saarnata ainoastaan pitkääperjantaita – sitä, mikä mukavuuteen tottuneelle ja saidalle sydämelle on pahinta myrkkyä: luopumista”, kirjoittaa Nylen.
Luopuminen on tosiaan edeltänyt ylösnousemuskertomusta. Jumalan [...]

Aihe Pelko, Rakkaus, Seurakunta, Tunnenäkökulma, kirkko | Ei Kommentteja »

Välitila on päättynyt

26.2.2015 19:46, Risto Leppänen

Välitila on aika, jolloin ei tiedä mihin suuntaan elämä taittuu ja mikä puoli itsestä kääntyy esiin. Välitila on erityistä aikaa. Yhtäältä raastavaa ja uuvuttavaa odotusta, toisaalta kuplivaa ja kiehtovaa jännitystä. Välitilassa elämä kypsyy johonkin uuteen.
Minulla ja koko perheelläni yhdenlaista välitilaa on kestänyt reilut neljä kuukautta. Se alkoi loka-marraskuun pimeässä, kun pitkän harkinnan jälkeen mielessäni kypsyi [...]

Aihe Seurakunta, Yleinen, kirkko, kirkkoherra | 2 Kommenttia »

|

Arkisto

  • Aihe arkisto


Ristiveto

  • Papit tuulettavat. Kymmenen kirkon työntekijää kirjoittaa yhteisessä blogissaan elämästä ja ilmiöistä, läheisistä ja vieraista, herättelevästä huumorista, toivon kantajista, kelkasta pudonneista, jalkapallosta, unelmista ja ehkä hiukan uskostakin. Kirjoittajina ovat viestinnästä vastaava pastori Merja Auer, pastori, piispan erityisavustaja Mari Leppänen, kirkkoherra, nuorisotutkija Merja Hermonen, oppilaitospappi, tohtorikoulutettava Laura Kajala, perheneuvoja, pastori Sari Sundvall-Piha, pastori, arkkipiispan teologinen erityisavustaja Petri Merenlahti, kirkkoherran, pastori Risto Leppänen, pastori, oppikirjakirjailija Juha Luodeslampi, rehtori Tapani Rantala ja pastori Karoliina Haapakoski.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS