Ristiveto

Aiheen 'arvot' arkisto

« Edelliset |

Joukossa pelkääminen ei ole rohkeutta

16.5.2018 13:15, Juha Luodeslampi

Tällä viikolla kirkolliskokousta vietetään Turussa. Demokraattisesti valitut edustajat ovat saapuneet paikalle päättämään kiperistä evankelisluterilaista kirkkoa koskevista kysymyksistä. Vähäisin niistä ei ole kysymys tasa-arvoisesta avioliitosta.

Edustajia näyttää yhdistävän sarja erilaisia pelkoja. Osa pelkää sitä, että homoja aletaan vihkiä kirkossa ja osa taas sitä, että kaikkien ihmisten vihkimisestä ei saada tehtyä päätöstä.

Pohjoismaiset sisarkirkot ovat [...]

Aihe arvot, avioliitto, ihmisoikeudet, kirkko, tasa-arvo | Ei Kommentteja »

Partio, Jumala ja metsässä rämpiminen

6.5.2018 22:06, Karoliina Haapakoski

Seurakuntapapin työ on sellaista, että harrastuksille tai viran ulkopuoliselle sosiaaliselle elämälle jää hyvin vähän aikaa. Työaika on niin epäsäännöllistä, että tiettyyn viikonpäivään tai kellonaikaan sidottu harrastus on melkein mahdottomuus. Ainoa ennalta arvattava asia on se, että töissä tietää olevansa useimmiten silloin, kun ystävät ovat vapaalla.

Työaikojen tuomista haasteista huolimatta aloitin viime syksynä urheasti uuden [...]

Aihe arvot, uskonto | Ei Kommentteja »

KÖYHYYDESTÄ PUHE

6.2.2018 2:37, Merja Hermonen

Lauralle jää kuussa 1450 euroa palkasta käteen verojen jälkeen. Kun hän kertoi somessa olevansa köyhä, häntä pidettiin valittavana prinsessana.

Köyhyys on monella tavalla suhteellista. Kanssaköyhässä voi kadehtia tai paheksua toista köyhää. Rikas syyllistää köyhää köyhyydestään siinä missä toinen köyhä toista.

Köyhyys liikuttaa, on kova pala nieltäväksi. Köyhyys johtuu useimmiten asioista, joita ihminen itse ei ole [...]

Aihe Yleinen, arvot, häpeä, ihmiskäsitys, moraali, moraliteetti, työ, yhteiskunta | Ei Kommentteja »

Pyhätyön kallis hinta

21.1.2018 22:40, Karoliina Haapakoski

Tuoreen kyselyn mukaan lähes puolet suomalaisista haluaisi virastojen laajentavan aukioloaan. Lännen Median teettämässä kyselyssä 43 prosenttia vastaajista toivoi verotoimistojen, TE-toimistojen ja Kelan pitävän ovensa auki myös iltaisin tai viikonloppuisin. Pankkien ilta-aukioloa toivoi 28 prosenttia. Mitä suuremmat tulot vastaajalla oli, sitä todennäköisemmin hän toivoi aukiolojen laajentamista.
Peräti 75 prosenttia kyselyyn vastanneista oli tyytyväisiä ruokakauppojen aukioloaikoihin. Vain [...]

Aihe arvot, maallistuminen, perhe, työ, yhteiskunta | 2 Kommenttia »

PRIDE

15.9.2017 14:15, Sari Sundvall-Piha

Tämänkin kesä aikana eri paikkakunnilla on vietetty Pride –viikkoja. Osana viikkoa on marssittu Pride –kulkueissaseksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustamisen merkeissä. Jäin miettimään sanaa ”Pride” ja sen merkityksiä erilaisissa yhteyksissä.
Suomeksi sana voidaan kääntää ”ylpeys”. Ylpeyteen on eri kulttuureissa ja uskonnoissa suhtauduttu hyvin eri tavoin. Monissa yhteyksissä ylpeyttä on katsottu karsaasti ja esim. kristinuskossa ylpeyttä on pidetty yhtenä seitsemästä kuolemansynnistä. Meillä Suomessa ei [...]

Aihe arvot, ihmiskäsitys, itsetuntemus | Ei Kommentteja »

Arvojen yhteentörmäys

9.9.2017 8:46, Aaro Rytkönen

Harvoin käyn eduskunnan sivuilta lukemassa, mitä tietty kansanedustaja todella puheessaan sanoi. Usein luotan median tiivistykseen asiasta. Tällä viikolla Lauran Huhtasaaren (ps.) puheenvuoro vihapuheesta ylitti uutiskynnyksen. Samalla se nosti mielenkiintoani niin, että halusin tietää sanasta sanaan, mitä hän todella sanoi. Hän tuomitsi puheessaan “terroristien vihapuheen suomalaisia kohtaan ja länsimaisia arvoja kohtaan”. Hän pelkäsi tilannetta, jossa “laajamittainen [...]

Aihe Yleinen, arvot, kansainvälisyys, konfliktit, monikulttuurisuus, politiikka, uskonto | Ei Kommentteja »

Kakola 1: Sääli ja suru ovat ihmisen herkempi iho

23.8.2017 1:36, Merja Hermonen

Elävä ihminen itkee.
Muistan vankilassa ollessani, miten ensimmäinen saarna vangeille oli vaikea. Katsoin alttarin edestä raavaita miehiä Kakolan kirkon penkeissä, heitä oli silloin jotain yli 40. He katsoivat minua ja odottivat.
Naispappi, Kakolan ensimmäinen – ja lopulta myös viimeinen. Oli tultu joukolla. Katsoin heitä yksi kerrallaan ja se oli virhe. Ei heille vaan minulle. Terveitä miehiä, tavallisia [...]

Aihe Kakola, Turku, Yleinen, arvot, elämäntaito, häpeä, ihmisyys, suru, sääli, väkivalta | Ei Kommentteja »

Muuttuuko ihminen?

15.8.2017 10:42, Petri Merenlahti

Helsingin Sanomien mielipideosastolla oli 14.8.2017 kirjoitus, jonka oli laatinut nimimerkki Sopimaton. Siinä hän kertoi, kuinka tieto hänen taustastaan mielenterveyspotilaana palasi vainoamaan häntä uudessa työssä. Se, mitä hän oli nyt, ei painanut vaa’assa sen rinnalla, mitä hän oli ollut vuosia sitten.

Tapaus sai miettimään, miten suuri merkitys ihmiskäsityksellä yhteiskunnassa on. Voiko ihminen muuttua – kääntyä, kasvaa, parantua [...]

Aihe arvot, elämäntaito, ihmisyys, usko, uskonto, yhteiskunta | Ei Kommentteja »

Muinaisen kantama

30.7.2017 19:52, Merja Auer

Ehdotin ystävälleni että tekisimme joskus uudestaan retken, jolla ottaisimme valokuvia toisistamme. Hän ehdotti, että mentäisiin muinaishaudoille Sammallahdenmäellä ja minä muistin, että äidillä on itse tehty muinaispuku ja vielä karjalaisen naisen kosto-niminen puku. Saimme ne lainaksi, odotimme illan valoa, puimme puvut päällemme, unohdimme kännykät autoon ja kävelimme jäkälistön läpi kiviröykkiöille. Kuvasimme toisiamme vuorotellen kuvattavan toivomissa paikoissa ja [...]

Aihe Rakkaus, arkeologia, arvot, elämäntaito, elämäntarina, itsetuntemus, perhe, rauha | Ei Kommentteja »

Omantunnon oligarkit

19.6.2017 10:46, Petri Merenlahti

”Samanlaisia ne ovat kaikki. Eivät ne muuksi muutu, vaikka voissa paistaisi.”
Mustavalkoinen ajattelu on tyypillistä ääriliikkeille. Sen mukaan maailma jakautuu kunnollisiin ja kelvottomiin. Pahat ovat pahoja luonnostaan, eikä sellaisia tarvitse sääliä. Hyvät taas saavat tehdä mitä kauheuksia tahansa, kunhan ovat oikealla asialla. Lopputuloksena syntyy surullista jälkeä.
Lievemmässä muodossa sama mustavalkoisuus tuntuu viehättävän tavallista tolkun [...]

Aihe arvot, moraali, moraliteetti, politiikka, yhteiskunta | Ei Kommentteja »

« Edelliset |

Arkisto

  • Aihe arkisto


Ristiveto

  • Papit tuulettavat. Kymmenen kirkon työntekijää kirjoittaa yhteisessä blogissaan elämästä ja ilmiöistä, läheisistä ja vieraista, herättelevästä huumorista, toivon kantajista, kelkasta pudonneista, jalkapallosta, unelmista ja ehkä hiukan uskostakin. Kirjoittajina ovat viestinnästä vastaava pastori Merja Auer, pastori, piispan erityisavustaja Mari Leppänen, kirkkoherra, nuorisotutkija Merja Hermonen, oppilaitospappi, tohtorikoulutettava Laura Kajala, perheneuvoja, pastori Sari Sundvall-Piha, pastori, arkkipiispan teologinen erityisavustaja Petri Merenlahti, kirkkoherran, pastori Risto Leppänen, pastori, oppikirjakirjailija Juha Luodeslampi, rehtori Tapani Rantala ja pastori Karoliina Haapakoski.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS