Ristiveto - » Kirkkotila taipuu moneen – terveisiä Berliinistä
Ristiveto

« Joukossa pelkääminen ei ole rohkeutta | Rauhantekijät »

Kirkkotila taipuu moneen – terveisiä Berliinistä

Aihe Seurakunta, jumalanpalvelus, kirkko, 30.5.2018 13:07, Mari Leppänen

Tiukkeneva talous voi synnyttää myös luovuutta seurakuntien elämässä. Vierailimme äskettäin Berliinissä kolmessa erilaisessa seurakunnassa, joissa kaikissa seurakunnan olemisen tapaa oli rakennettu uudella tavalla. Silmiinpistävää oli suostuminen muutokseen.

Hykerryttävin kokemus oli Heilig Kreuz –kirkko. Kun kirkkoon astui sisään, tila teki sanattomaksi. Oli pakko hetken aikaa pyöriä ympyrää ja kysyä, voiko tämä olla totta! 1800-luvulta oleva kirkkorakennus on remontoitu hyvällä maulla. Tilan käyttö ja toiminnallisuus kulkivat syvällisellä tavalla käsikädessä. Kirkkotilan pyhyys oli vahvasti läsnä ja samalla toiminnallisuus puhutteli.

Heilig Kreuz -kirkko oli 1980-luvulla ensimmäinen seurakunta, jossa Saksassa otettiin ihminen kirkkoturvan piiriin. Nykyisin Berliinin kirkkoturvatoimintaa koordinoidaan kirkossa olevasta toimistosta. Kirkosta löytyy kahvila, kirjasto, hiljaisia huoneita, työntekijöiden tilat, vuokratiloja (kirkon tornista!) ja erilaisiin tilanteisiin muuntuva kirkkosali. Kirkon alttari on kevyt ja siirrettävä. Oli kirkossa sitten konsertti, musikaali tai mikä tahansa profaani tilaisuus, alttarilla palaa kynttilät.

Kyse ei siis ole pelkästään kirkkotilasta, vaan se kuvastaa seurakunnan näkyä laajemminkin. Kun kaikki toiminnot on siirretty kirkkoon, seurakuntakoti toimii asunnottomien yömajana. Seurakunnalla on myös kulttuurikeskus, jossa muun muassa turvapaikanhakijat voivat järjestää omia taidenäyttelyitään. Itse kirkko on Berliinin suosituimpia konserttitiloja. Kirkkotilaa vuokraa ulkopuolinen yritys ja konsertti- ja muilla tuotoilla mahdollisestaan seurakunnan muuta toimintaa. Tämän on täytynyt merkitä isoa ajattelun muutosta: kirkkotila sopii moneen hyvin erilaiseen käyttöön, eikä jokaisen tapahtuman kohdalla tarvitse enää kysyä, onko tämä ”riittävän hengellistä”. Kun vierailimme kirkossa, se oli valmisteltu seuraavan päivän vihkimistä ja hääjuhlaa varten. Kirkkosalissa oli siellä täällä pöytiä ja kirkkosalin reunalla karkkikärry.

Jäseniä seurakunnassa on noin 5000. Seurakunnassa on tavoitteena, että parinkymmen vuoden kuluttua toiminta ja palkkakulut pystytään rahoittamaan muutoin kuin verovaroin. Seurakunnalla on jo päiväkoti ja suunnitteilla on opiskelijoiden asuntolan perustaminen.

Suomessa tässä kohtaa usein keskusteluun nousee Museovirasto. Seurakunnan pappi kertoi, että kirkkotilan remontointiin saatiin aikanaan varsin vapaat kädet. Kirkon edellinen remontti oli 1950-luvulta ja siksi Museovirasto edellytti suojelua ainoastaan seinien osalta. Oli koskettavaa nähdä, miten välillä jopa suljettuna ollut kirkko oli noussut uuteen kukoistukseen.

Matthäus-Kirche oli kovin toisenlainen. Matteus-kirkko ei ole mikä tahansa kirkko Berliinissä, siellä on aikanaan vihitty papeiksi Dietrich Bonhoeffer ja Paul Tillich. Nykyisin kirkko toimii jumalanpalvelusten rinnalla taidenäyttelytilana. Jokainen taiteilija tekee vuorollaan alttarin taideteoksen. Näyttelyn vaihtuessa alttaritaulusta otettiin kuva, ja kirkossa myytiin erilaisia kortteja vaihtuvista alttaritaulusta. Myös kirkon seinillä ja tilassa oli esillä taidetta. Meidän vieraillessa kirkossa ¼ penkeistä oli ison vanerilevyn peitossa, jonka päällä oli puusta tehty taideteos.

Mieleen tulee heti monta kirkkoa, jotka Suomessa voisivat toimia myös taidegallerioina. Näin kirkkotilaan saataisiin elämää ja niistä tulisi kodikas paikka taiteen ystäville.

Kolmas vierailukohde oli Getshemane-seurakunta Prenzlauer Bergissä, josta sanotaan, että se on ilmiö. Kirkkotila oli nyt perinteisin, ja kyse oli enemmänkin siitä, mitä seinien sisällä tapahtuu ja minkälaisena seurakunnan rooli ymmärrettiin.

Seurakunta oli vahva toimija DDR:n päättymisen ja Saksojen yhdistymisen aikaan. Kirkossa rukoiltiin muurien murtumista yhdessä ja kun muuri lopulta murtui, kirkkoon tuli ihmisiä kaikkialta Berliinistä. Viimeksi seurakunta nousi kansainväliseen julkisuuteen, kun se synnytti rukouskampanjan syyttömien vapauttamiseksi turkkilaisesta vankilasta. Kirkonkelloja soitettiin joka päivä kello 18 ja samalla ihmisiä kutsuttiin rukoilemaan seurakunnan jäsenen, ihmisoikeusaktivisti Peter Steudtnerin puolesta.

Seurakunnassa ajatellaan, että rukous on politiikkaa. Jumalanpalveluksen esirukouksen kautta seurakunta pyrkii muuttamaan maailmaa ja tekemään yhdessä jotain muutoksen eteen. Yhteisessä pyynnössä ja toivossa paremmasta on voimaa ja siitä syntyy myös tekoja.

Jumalanpalveluksissa kirkko täyttyy usein ääriään myöten. Aktiivisia vapaaehtoisia on satoja, työntekijöitä enää vain neljä ja jäseniä 11 000. Getshemane-seurakunta on profiloitunut erityisesti lasten ja perheiden kirkkona. Lapsikuoroon ei mahdu enempää lapsia ja messun aikana vietettävässä pyhäkoulussa on tungosta. Seurakunnan pappi kertoo, että jumalanpalvelusten lisäksi kasteisiin, häihin ja hautajaisiin käytetään kaikki mahdolliset voimavarat.

Saman seurakunnan toisessa kirkossa käy messussa ”seitsemän ihmisitä, mutta mitään ei saa muuttaa”. Jäimme pohtimaan, miten on mahdollista, että samalla alueella toinen kirkko täyttyy ja toinen rimpuilee. Seurakunnan papin mukaan symbolisilla teoilla on suuri merkitys: ”ihmiset haluavat kuulua meihin, he haluavat olla mukana tämän kirkon elämässä”. Jäsenyyttä se ei kuitenkaan aina merkitse. Saksassa on pitänyt tottua siihen, että jäseniä on aina vain vähemmän, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö seurakunnan työtä nähtäisi merkityksellisenä ja etteikö siihen haluttaisi liittyä.

Mihin kaikkeen teidän kirkkotila voisi taipua?

Kommentoi


Ristiveto

  • Papit tuulettavat. Kymmenen kirkon työntekijää kirjoittaa yhteisessä blogissaan elämästä ja ilmiöistä, läheisistä ja vieraista, herättelevästä huumorista, toivon kantajista, kelkasta pudonneista, jalkapallosta, unelmista ja ehkä hiukan uskostakin. Kirjoittajina ovat viestinnästä vastaava pastori Merja Auer, pastori, piispan erityisavustaja Mari Leppänen, kirkkoherra, nuorisotutkija Merja Hermonen, oppilaitospappi, tohtorikoulutettava Laura Kajala, perheneuvoja, pastori Sari Sundvall-Piha, pastori, arkkipiispan teologinen erityisavustaja Petri Merenlahti, kirkkoherran, pastori Risto Leppänen, pastori, oppikirjakirjailija Juha Luodeslampi, rehtori Tapani Rantala ja pastori Karoliina Haapakoski.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS