Ristiveto - » Sittenkin enkeli?
Ristiveto

« Tein itselleni yksiön | Tunnin mittainen messu ja muita Espanjan tuomisia »

Sittenkin enkeli?

Aihe enkelit, kansanusko, maailmankuva, uskonto ja sukupuoli, 20.4.2018 7:55, Petri Merenlahti

Nuorena olin aluksi varomaton kuski. Kerran räntäsateessa moottoritiellä menetin ajokkini hallinnan ja iskeydyin kovassa vauhdissa päin valotolppaa. Auto romuttui, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisin turmasta naarmuitta.

Myöhemmin muuan suvun naisista kertoi nähneensä minusta kolariyönä unta. Olin seissyt pimeässä keskellä märkää tietä, ja kaksi hahmoa oli kiiruhtanut kilvan minua kohti. Toinen niistä hohti kirkasta valoa, toinen oli tumma varjo. Suojelusenkeli ja kuoleman enkeli, mummo oli päätellyt.

Sittemmin muistan kuulleeni paljonkin samanlaisia tarinoita enkeliunista ja -ilmestyksistä elämän käännekohdissa. Enkeliusko elää ja voi hyvin.

Tutkimusten mukaan enkeleihin uskovat ovat yli 90-prosenttisesti naisia. Monet heistä ovat vähän koulutettuja ja pienituloisia. Toisaalta joukossa on myös hyvin toimeen tulevia ammatti-ihmisiä. He pitävät asian mieluusti omana tietonaan. Julkinen enkeliharrastus söisi heidän uskottavuuttaan.

Ilmiöllä on kyseenalainenkin puolensa. Helsingin Sanomien Kuukausiliite julkaisi 7.4.2018 artikkelin, jossa valotettiin kukoistavaa enkelibisnestä. Pahimmillaan se sisältää laskelmoidun hyväksikäytön piirteitä. Elämänhallintakursseilla, selvänäkemisellä ja uskomushoidoilla voi tienata hyvin.

Kuten jutussa haastateltu uskontotieteen professori Terhi Utriainen toteaa, kaikkea enkeliuskoa ei kuitenkaan pitäisi tuomita kerralla. Historian kuluessa naisten omaehtoinen uskonnollisuus on aivan liian usein leimattu pahantahtoiseksi tai ymmärtämättömäksi häiriökäyttäytymiseksi. Ikävä tapa, johon ovat syyllistyneet niin papit kuin kansanvalistajatkin.

Uuden testamentin evankeliumeissa Jeesuksen ylösnousemuksesta kertoo ensimmäisenä enkeli – ja nimenomaan naisille. Niinpä Jeesuksen miesoppilaat suhtautuivat tapahtuneeseen aluksi epäillen.

Aikalaissivistyneistön parissa kristittyjen uskoa pilkattiin tasapainottomien naisihmisten houreiksi. Lienevätkö naiset sitä kuunnellessaan mutisseet Galilein tavoin: – Se oli enkeli, sittenkin.

Kommentoi


Ristiveto

  • Papit tuulettavat. Kymmenen kirkon työntekijää kirjoittaa yhteisessä blogissaan elämästä ja ilmiöistä, läheisistä ja vieraista, herättelevästä huumorista, toivon kantajista, kelkasta pudonneista, jalkapallosta, unelmista ja ehkä hiukan uskostakin. Kirjoittajina ovat viestinnästä vastaava pastori Merja Auer, pastori, piispan erityisavustaja Mari Leppänen, kirkkoherra, nuorisotutkija Merja Hermonen, oppilaitospappi, tohtorikoulutettava Laura Kajala, perheneuvoja, pastori Sari Sundvall-Piha, pastori, arkkipiispan teologinen erityisavustaja Petri Merenlahti, kirkkoherran, pastori Risto Leppänen, pastori, oppikirjakirjailija Juha Luodeslampi, rehtori Tapani Rantala ja pastori Karoliina Haapakoski.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS