Ristiveto - » Mennyt maailma
Ristiveto

« Kakola 1: Sääli ja suru ovat ihmisen herkempi iho | Kirkon kasvot »

Mennyt maailma

Aihe maallistuminen, taide, uskonto, 4.9.2017 9:59, Petri Merenlahti

Taide-elämys vie joskus jalat alta. Ranskalainen kirjailija Stendhal, syntymänimeltään Henri Beyle, kertoo kuinka firenzeläisen Santa Crocen kirkon kattomaalaukset saivat hänessä aikaan tunnekuohun, huimausta ja sydämentykytyksiä. Sittemmin samoja oireita on tavattu kulttuurimatkalaisilla laajemminkin, ja 1970-luvulla firenzeläinen lääkäri Graziella Magherini nimesi ilmiön Stendhalin syndroomaksi.

Omalle kohdalleni jotakin samanlaista sattui menneenä kesänä Nizzan Marc Chagall –museossa. Arkkitehti André Hermantin suunnittelema, rauhaa ja tyyneyttä henkivä rakennus valmistui vuonna 1973 taiteilijan seitsemäntoista raamattuaiheisen teoksen kotipaikaksi. Kuunnellessani nauhoitettua selostusta siitä, miten pyhän kirjan henkilöt ja Chagallin valkovenäläisen kotikylän asukkaat kohtaavat toisensa maalauskankaalla, jouduin sellaisen raskasmielisyyden valtaan, että minun oli istuttava alas.

Elämys ei ollut ensisijaisesti esteettinen. Chagall ei ole lempitaiteilijani, eikä hänen ilmaisukielensä puhuttele minua millään erityisellä, toisista taiteilijoista poikkeavalla tavalla. Silti minusta tuntui – niin suurieleisen paatokselliselta kuin tämä voi kuulostaakin – että katselin sellaista kauneuden lajia, jota voi tavata enää vain sille varta vasten rakennetussa reservaatissa.

Kun Chagall historian myrskyjen rauhoituttua asettui Ranskan Provenceen, holokausti oli pyyhkinyt pienet juutalaiskylät itäisen Euroopan kartalta. Niiden vanhasta maailmasta oli jäljellä vain sammuneen tähden yhä avaruudessa matkaava valo – valo, joka nyt loisti kasvoilleni suurista, koko seinän peittävistä maalauksista.

Abrahamin, Mooseksen ja Jeesuksen perintö elää toki muuallakin kuin mestarimaalarin töissä. Uskonnot eivät ole kuolemassa sukupuuttoon, toisin kuin vielä jokin vuosikymmen sitten povattiin. Mutta sellainen maailma, jossa enkelit ja ihmiset asuvat sulassa sovussa saman katon alla; jossa luominen, Jumalan pojan vierailu maan päällä ja viimeinen tuomio ovat kaikille tutut historian kiintopisteet; maailma jossa ei ole erikseen maallista, uskonnosta tyhjää arkea ja kerran vuodessa joulukirkossa koettavaa hetken hurmiota – sellainen maailma muuttuu koko ajan yhä harvemmin asutuksi, ainakin täällä maallistuneessa lännessä.

Ja tosiaan, istuessani siinä penkillä ja kuunnellessani, kun rauhallinen naisääni kuullokkeissa selitti minulle kärsivällisesti ja juurta jaksaen, keitä olivat Abraham ja Mooses ja Jeesus, minä ikävöin tuohon elävän uskonnollisen mielikuvituksen maahan.

Ikäväni oli peittelemättömän tunteenomaista ja häpeämättömän itsekästä. En surrut sieluja, jotka isien ja äitien uskon hiipuessa joutuisivat kadotuksen yöhön. En pohtinut, miten kirkko voisi paremmin tavoittaa sen sanomasta vieraantuneet nykyihmiset. En kaivannut sen paremmin maailmasta vetäytyvää tosiuskovien joukkoa kuin paremman maailman puolesta taistelevaa sosiaalievankeliumiakaan. Kaipasin todellisuutta, jossa oman sieluni uskonnon taajuudelle viritetyillä kanavilla soisi muutakin kuin nostalgiaa tai moralismia. Kaipasin lumottuun puutarhaan, jossa Jumala kuuntelee, paholainen kiusaa, pyhät esirukoilevat ja enkelit varjelevat.

Stendhalin ohella mieleeni nousivat toisen ranskalaiskirjailijan, nykyrealismin suuren edelläkävijän Gustave Flaubertin romantiikkaa tihkuvat sanat:

- Kaikkein eniten minua viehättää uskonto. Tarkoitan kaikkia uskontoja yhtä lailla. Opinkappaleet ovat minulle vastenmielisiä kaikki tyynni, mutta ne synnyttänyt tunne on minusta ihmiskunnan luonnollisin ja runollisin.

Kommentoi


Ristiveto

  • Papit tuulettavat. Kymmenen kirkon työntekijää kirjoittaa yhteisessä blogissaan elämästä ja ilmiöistä, läheisistä ja vieraista, herättelevästä huumorista, toivon kantajista, kelkasta pudonneista, jalkapallosta, unelmista ja ehkä hiukan uskostakin. Kirjoittajina ovat viestinnästä vastaava pastori Merja Auer, pastori, piispan erityisavustaja Mari Leppänen, kirkkoherra, nuorisotutkija Merja Hermonen, oppilaitospappi, tohtorikoulutettava Laura Kajala, perheneuvoja, pastori Sari Sundvall-Piha, pastori, arkkipiispan teologinen erityisavustaja Petri Merenlahti, kirkkoherran, pastori Risto Leppänen, pastori, oppikirjakirjailija Juha Luodeslampi, rehtori Tapani Rantala ja pastori Karoliina Haapakoski.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS