Ristiveto - » Kakola 1: Sääli ja suru ovat ihmisen herkempi iho
Ristiveto

« Muuttuuko ihminen? | Mennyt maailma »

Kakola 1: Sääli ja suru ovat ihmisen herkempi iho

Aihe Kakola, Turku, Yleinen, arvot, elämäntaito, häpeä, ihmisyys, suru, sääli, väkivalta, 23.8.2017 1:36, Merja Hermonen

Elävä ihminen itkee.

Muistan vankilassa ollessani, miten ensimmäinen saarna vangeille oli vaikea. Katsoin alttarin edestä raavaita miehiä Kakolan kirkon penkeissä, heitä oli silloin jotain yli 40. He katsoivat minua ja odottivat.

Naispappi, Kakolan ensimmäinen – ja lopulta myös viimeinen. Oli tultu joukolla. Katsoin heitä yksi kerrallaan ja se oli virhe. Ei heille vaan minulle. Terveitä miehiä, tavallisia jäppisiä suuressa häkissä.

Kakolan kirkon kolme suurta kaari-ikkunaa katsoivat meitä kaikkia Aurajoen suunnasta. Minä katsoin miehiä, suu alkoi puhua, sääli kasteli silmät. Tässä häkissä ei ollut muita lintuja kuin me, lauluna ikkunan raoista puhaltava pakkastuuli.

Sääli on vapaan ja terveen ihmisen ihmisen ylellisyyttä. Myöhemmin papin rippisellissä yksi heistä, olkoon-Mara, sanoi, että ”kuule ei meillä ole semmoseen varaa. Jos oikein pysähtyis miettimään, missä on, ei kauan jaksa”.

Luopumisen rangaistus ei ole aina kaikille vankeja vahtineille riittänyt. Vartija tarjosi käytävässä papillekin Päihde-ohjelmaa: ”Tämä on meiän raamattu. Älä näistä pahimmista kuvittele, että ne parantuu. Jätä ne meille”.

Toinen vartija jaksoi uskoa hyvään: iso mies tarjoili soppaa suljetulla osastolla kuin äiti kotona. Small-talk oli silti metallirappujen tienoilla niukkaa, seinät kaikuivat lusikan äänistä.

Kollega sanoi, että hän ei halunnut olla ja jäädä harjoittelua pitemmäksi vankilaan töihin. Kun tiesi, minkälaisia olivat tehneet, tuli viha.

Väkivallan tekijän päälle laskeutuu panssarisuomut. Niitten nyppiminen tekee kipeää ja paljastaa arvet. alla on liian kipeitä kohtia kerralla kaiveltavaksi.

Pommiuhan päälle pämppääminen Portsassa saattoi tuoda vankilan jälkien siivoojille hetken unohduksen. Hetken.

Minä opin, että sääli ja suru taipuvat ja taivuttavat ihmisen ilman kyyneleitäkin kuin pajun. Niille on inhimillistä olla oma tilansa. Ne ovat terveen elämän merkki. Säälin ja surun kanssa ihminen taipuu, taipuu, vaan ei katkea.

Jaettu suru on kannateltu suru. Turun torilla tai vaikka missä.

- Se Kakolan naispappi -

Kommentoi


Ristiveto

  • Papit tuulettavat. Kymmenen kirkon työntekijää kirjoittaa yhteisessä blogissaan elämästä ja ilmiöistä, läheisistä ja vieraista, herättelevästä huumorista, toivon kantajista, kelkasta pudonneista, jalkapallosta, unelmista ja ehkä hiukan uskostakin. Kirjoittajina ovat viestinnästä vastaava pastori Merja Auer, pastori, piispan erityisavustaja Mari Leppänen, kirkkoherra, nuorisotutkija Merja Hermonen, oppilaitospappi, tohtorikoulutettava Laura Kajala, perheneuvoja, pastori Sari Sundvall-Piha, pastori, arkkipiispan teologinen erityisavustaja Petri Merenlahti, kirkkoherran, pastori Risto Leppänen, pastori, oppikirjakirjailija Juha Luodeslampi, rehtori Tapani Rantala ja pastori Karoliina Haapakoski.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS