Ristiveto - » Kaikkein paras ripari
Ristiveto

« Irti ilkeydestä | Muinaisen kantama »

Kaikkein paras ripari

Aihe Seurakunta, kirkko, rippikoulu, 23.7.2017 19:25, Karoliina Haapakoski

Eräs seurakuntalainen muisteli minulle hiljattain rippikouluaikojaan. Yläneen pappilan tuvassa oli 1930-luvulla istuttu suorissa riveissä ja kuunneltu Jaakko Haavion opetusta. Jos rippikouluaika säilyy muistoissa yli kahdeksan vuosikymmentä, sen on täytynyt olla jotain erityislaatuista. Ja onhan se.

Rippikoulun suosio on säilynyt suurena, vaikka kirjon jäsenmäärä on laskussa. Viime vuonna rippikoulun kävi 86 prosenttia ikäluokasta, vaikka luterilaiseen kirkkoon kuuluu vain noin 72 prosenttia väestöstä. Aika kova lukema.

Rippikoulun suosiolle on syynsä. Ensinnäkin rippikoululla on pitkät perinteet. Sen juuret ulottuvat kirkon varhaisimpiin aikoihin asti. Rippikoulu on kasteopetusta, ja kirkko on aina opettanut niitä, jotka on kastettu tai jotka haluavat kasteelle. Menetelmät ja tavat oppia ovat vuosisatojen kuluessa muuttuneet, mutta opetuksen ydin on sama. Pitkien perinteiden vuoksi moni tulee riparille, koska se nyt vain on tapana.

Rippikoululla on vakiintunut asema paitsi sukujen ja perheiden perinteissä, sillä on vakaa paikkansa myös suomalaisessa nuorisokulttuurissa. Riparimuistot yhdistävät, ja nuorten hyvät kokemukset houkuttelevat mukaan aina uusia ikäluokkia. Vaikka omassa rippikouluryhmässä on usein koulusta tuttuja naamoja, ripari on silti aivan uudenlainen kokemus. Oppitunneilla pohditaan ihmisenä olemista, elämää ja Jumalaa tavalla, johon missään muualla ei ole mahdollisuutta. Leikit ja pelit tarjoavat tilaisuuden heittäytyä uudestaan vähän lapseksi. Hartaudet ja yhdessä hiljaa oleminen voivat aluksi tuntua kiusallisilta, mutta leirin edetessä moni huomaa, että rauhalliset hetket kaiken melun keskellä tuntuvatkin yllättävän hyviltä.

Vaikka kasteopetuksen ydin on pysynyt vuosisatoja samana, rippikoulu myös kehittyy koko ajan. Ensi vuonna kirkossa otetaan käyttöön uusi rippikoulusuunnitelma, jossa hyvää on hiottu entistä paremmaksi.  Uusi suunnitelma korostaa aiempaa enemmän nuorten yksilöllisyyttä – sitä, miten rippikoulussa, elämässä ja Jumalan edessä jokainen saa olla juuri sellainen kuin on.

Olen pitänyt tänä kesänä kaksi rippileiriä. Raision seurakunnan ripareiden leirijakso kestää kahdeksan päivää, ja se kahdeksanpäiväinen on aina jonkinasteinen extreme-kokemus – niin nuorille kuin leirin ohjaajillekin. Kokemus on useimmiten ja useimmille hauska ja antoisa, mutta rankka se on. Jotkut nuorista eivät ole koskaan joutuneet jakamaan huonettaan kenenkään kanssa tai olemaan yötä poissa kotoa. Oman tilan puute, ohjelmantäyteiset päivät ja tiivis yhdessäolo isossa joukossa, jossa osa porukasta on entuudestaan lähes tuntematonta, voivat uuvuttaa.

Yhteen ripariryhmään mahtuu monenlaisia nuoria, kaikki teini-ikäisten stereotyypit: lätkäpoikien äänekäs lauma, ujot tytöt, jotka puhuvat vain puhuteltaessa, rymyjengi, jonka nuuskat takavarikoidaan jo leirin alussa, sosiaalisesti rohkeat kympintytöt, ja kaikkea siitä väliltä. Kun ripariryhmä ensimmäisen kerran kokoontuu, jokainen nuori pysyttelee siinä omassa turvallisessa viiteryhmässään.

Rippikoulussa nuoria ei jaotella ryhmiin harrastuneisuuden tai koulumenestyksen mukaan, vaan koolla on kirjaimellisesti sekalainen seurakunta. Siksi onkin joka kerran yhtä ällistyttävää nähdä, miten monenkirjava joukko hitsautuu vähitellen yhdeksi ryhmäksi. Jokaisella leirillä on aina joku, joka on onnellinen päästessään viimein kotiin, mutta paljon enemmän on sitä viimeisen illan itkua ja haikeutta, kun leiri on lopussa ja ryhmä hajoaa. Koska takana on siihenastisen elämän paras viikko ja koska meidän ripariryhmä on ollut kesän paras.

Kommentoi


Ristiveto

  • Papit tuulettavat. Kymmenen kirkon työntekijää kirjoittaa yhteisessä blogissaan elämästä ja ilmiöistä, läheisistä ja vieraista, herättelevästä huumorista, toivon kantajista, kelkasta pudonneista, jalkapallosta, unelmista ja ehkä hiukan uskostakin. Kirjoittajina ovat viestinnästä vastaava pastori Merja Auer, pastori, piispan erityisavustaja Mari Leppänen, kirkkoherra, nuorisotutkija Merja Hermonen, oppilaitospappi, tohtorikoulutettava Laura Kajala, perheneuvoja, pastori Sari Sundvall-Piha, pastori, arkkipiispan teologinen erityisavustaja Petri Merenlahti, kirkkoherran, pastori Risto Leppänen, pastori, oppikirjakirjailija Juha Luodeslampi, rehtori Tapani Rantala ja pastori Karoliina Haapakoski.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS