Ristiveto - » Kun elämä on odottamista
Ristiveto

« Mikä on kirkko? | Miten tunne kohdataan »

Kun elämä on odottamista

Aihe perhe, politiikka, turvapaikanhakijat, yhteiskunta, 23.5.2016 20:53, Mari Leppänen

Olen viimeisen neljän kuukauden ajan saanut seurata läheltä yhden turvapaikanhakijan elämää. Vaikka aikaan on sisältynyt monenlaisia vaiheita ja tekemistä, kaiken olennaisen voi kuitenkin tiivistää sanaan odottaminen.

Ensin odotimme hartaasti kutsua kolmanteen turvapaikkapuhutteluun. Kun kutsu kuukausien jälkeen saapui, odotimme itse puhuttelua. Kun suuri päivä koitti, haastattelu pystyttiin aloittamaan useita tunteja myöhässä ja aika loppui kesken. Lisäaikaa tarvittiin vielä puoli tuntia ja niinpä jälleen odotimme: tällä kertaa kutsua jatkohaastatteluun. Muutaman viikon kuluttua tuli kirje ja haastatteluaika puolentoista kuukauden päähän. Seuraavaksi odottelimme jatkohaastattelua. Jatkohaastattelu oli sovitusti ohi puolessa tunnissa. Nyt odottelemme päätöstä. Haastattelupöytäkirjassa on maininta, että päätöksen saaminen voi viedä kuusi kuukautta. Tässä kohtaa Suomeen saapumisesta on kulunut yhdeksän kuukautta.

Toki Suomeen viime vuonna saapuneet 32 000 turvapaikanhakijaa on enemmän kuin mihin oli totuttu. Käytäntöjä on pitänyt muuttaa ja palkata lisää työvoimaa. Silti ihmetyttää, kun viime viikolla julkaistussa Maahanmuuttoviraston tiedotteessa kerrottaan, että syksyllä maahan saapuneet saattavat joutua odottamaan kutsua turvapaikkapuhutteluun vielä kuukausia. Samalla kuitenkin luvataan, että kaikkien syksyllä tulleiden turvapaikanhakijoiden hakemukset saataisiin käsiteltyä kesän aikana.

Onko tällainen järjestelmä tehokas, oikeudenmukainen ja inhimillinen? Odottelu tuntuu järjettömältä: se on ihmiselle kohtuutonta ja yhteiskunnalle kallista. Yhtä hankalalta vaikuttaa oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden asuttaminen.

Onko yksi syy tilanteen hajanaisuudelle se, että kukaan ei ota vastuuta kokonaisuudesta? Turvapaikkakäytännöt ovat Sisäministeriön vastuulla, Työ- ja elinkeinoministeriö taas vastaa kotouttamisasioiden johtamisesta, Ympäristöministeriö vastaa asumisesta ja oman kortensa kekoon kantaa myös Sosiaali- ja terveysministeriö. Kun kotouttamisen pitäisi olla jo hyvässä vauhdissa, Ympäristöministeriö pohtii vielä säädöksiä turvapaikanhakijoiden asuttamista, johon Maahanmuuttovirasto ei halua ottaa kantaa ja kunnat ovat kädet levällään. Jokainen arvaa, mitä tästä seuraa.

Turvapaikkaprosessia ja kotouttamista pitäisi tuoda lähemmäksi toisiaan. Integroitumisen maahan ja paikkakuntaan pitäisi alkaa heti. Ihminen tarvitsee mahdollisuuksia toimia. Kieltenopiskelu, aktiivinen toiminta, yhteydet kantaväestöön sekä työnteko on saatava jo osaksi turvapaikkaprosessia. Vastaanottokeskus ei voi olla vain odottelukeskus. Jos vuoden joutuu odottamaan tekemättä mitään, kotouttamisessa on epäonnistuttu. Odotteluleirit etääntyvät muun väestön elämästä, vierauden tunne puolin ja toisin kasvaa ja syntyy maaperää vastakkainasettelulle.

Kansalaisjärjestöt ja erilaiset kansalaisverkostot näyttävät olevan nopeimpia ja innovatiivisimpia toimijoita kotouttamisen kentällä, mutta he tarvitsevat tuen toiminnalleen ja turhat esteet toiminnan mahdollisuuksilta on purettava. Koulutus ja työ ovat parasta kotouttamista, mutta matka niiden pariin on kohtuuttoman pitkä. Kun Työ- ja elinkeinoministeriöstä sanotaan, että työnteko on kolmen kuukauden maassaolon jälkeen mahdollista, se tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä. Tiellä on liian monta käytännön estettä.

Kun koko elämä on pelissä ja taustalla on poikkeuksellisen vaikeita elämänkokemuksia, vaatii vahvuutta, että kestää kuukausien odottamisen. Vaatii lujuutta, että saa keskitettyä mielensä uuden kielen opiskeluun. Vaatii tahdonvoimaa, että vaikka seiniä näyttää olevan niin koulutuksen kuin työelämän edessä, yrittää vain kiivetä. Vaatii mieletöntä rakkautta, että kestää eron perheestään ja uskoo, että tavallinen elämä voi vielä joskus olla mahdollista. Vaati kestävyyttä, että kaikessa epävarmuudessa alkaa rakentamaan tulevaisuutta ja uutta elämää silläkin riskillä, että voi olla, että et saakaan jäädä maahan.

Mari Leppänen

”Olen elämäkertatukija, josta tuli viestinnästä kiinnostunut pappi ja Turun piispan erityisavustaja. Elän hyvää ja täyttä arkea lasteni ja puolisoni sekä alati elävän laajennetun perheeni kanssa Littoisten verkatehtaan maisemissa. Mielelläni vetäydyn hiljaisuuteen ulkosaaristoon tai Savon metsiin. Kiinnyn paikkoihin, mutta rakastan matkalla olemista.”

Kommentoi


Ristiveto

  • Papit tuulettavat. Kymmenen kirkon työntekijää kirjoittaa yhteisessä blogissaan elämästä ja ilmiöistä, läheisistä ja vieraista, herättelevästä huumorista, toivon kantajista, kelkasta pudonneista, jalkapallosta, unelmista ja ehkä hiukan uskostakin. Kirjoittajina ovat viestinnästä vastaava pastori Merja Auer, pastori, piispan erityisavustaja Mari Leppänen, kirkkoherra, nuorisotutkija Merja Hermonen, oppilaitospappi, tohtorikoulutettava Laura Kajala, perheneuvoja, pastori Sari Sundvall-Piha, pastori, arkkipiispan teologinen erityisavustaja Petri Merenlahti, kirkkoherran, pastori Risto Leppänen, pastori, oppikirjakirjailija Juha Luodeslampi, rehtori Tapani Rantala ja pastori Karoliina Haapakoski.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS