Vanhan sanonnan mukaan Tanskan maassa on jotain mätää. Satusetä Hans Christian Andersenin kotikaupungissa vietetyn pitkän viikonlopun perusteella on kuitenkin vaikea sanoa mitä se voisi olla. Odense on kaunis kaupunki ja sen asukkaat ystävällisiä. ...
TPS:n Intertoto-cupin Odensessa toi meikäläiselle työkeikan Tanskaan, ja futisreissun takia päätin avata Pallopää-blogin uudelleen tämän viikonlopun ajaksi. TPS:llä on täällä Tanskassa melkoinen urakka edessään. Odense oli onnekas voittaessaan ensimmäisen osan Kupittaalla 1-2. Vieraat tekivät voittomaalinsa toisen ...
Ennen kisoja sanottiin, että Espanjalla on parhaat pelaajat mutta se ei tarkoita, että sillä olisi myös parasta joukkuetta. Puhuttiin arvokisojen ainaisesta alisuorittajasta ja ikuisesta epäonnistujasta. Se kirous on nyt murtunut. Parhaista pelaajista syntyi ...
Näissä EM-kisoissa on tapahtunut melkoinen sukupolvenvaihdos. Eilen välierässä kohtasivat kisojen nuorimmat joukkueet – Venäjä ja Espanja. Ottelun tähtenä hääri 21-vuotias Cesc Fabregas. Espanjan kolmannen maalin teki 22-vuotias David Silva, ja pelin paras puolustaja ...
Turkki on ollut EM-kisojen sissiryhmä. Ensin se nousi Sveitsiä vastaan 1–0-tappioasemasta 2–1-voittoon, sitten se kiri kahden maalin tappioasemasta Tshekin ohi. Pisteenä i:n päälle oli puolivälieräottelu, jossa se nappasi rangaistuslaukauksilla voiton Kroatiasta. Ennen pilkkuja ...
Jalkapallon esteettistä puolta rakastavat saivat huokaista helpotuksesta, kun nautittavaa peliä koko kisojen ajan pelannut Espanja onnistui pudottamaan epäjalkapalloa tahkonneen, vaisun Italian. Jos Italia olisi voittanut pelin, varmasti moni olisi puhunut oikeusmurhasta. Espanja löi itsensä likoon hyökkäämällä ...
EM-kisojen välieräjoukkueista voi päätellä kaikenlaista. Kuten esimerkiksi sen, että kotimaisuus on näissä kisoissa valttia. Eniten kotimaan liigan pelaajia on Venäjän joukkueessa, 22. Seuraavaksi eniten (19) kotimaan sarjoissa palloilijoita on Saksassa. Nämä maat kohtaavat ...
Sanokaa minun sanoneen: Espanja on suuruuden kynnyksellä. Tänä iltana kaatuu maailmanmestari Italia, ja sen jälkeen hispaanoille on taivas auki. Espanja tuskin tarvitsee voittoon edes jatkoaikaa, niin murskaava on joukkueen ylivoima materiaalissa ja pelikunnossa. Katsotaan ...
Kun olin viisi vuotta sitten ensimmäistä kertaa futsal-valioerotuomareiden kurssilla, opin että turha tuomion korostaminen kolahtaa yleensä erotuomarin omaan nilkkaan. Tämän opetuksen antoi kouluttajamme, joka vihelsi vapaapotkun tilanteesta, jota hän kuvaili myöhemmin näin: "Näin ...
Turkki teki sen taas. Joukkue nousi kolmannen peräkkäin kuolleista. Alkulohkossa turkkilaisia oli kuoppaamassa ensin isäntämaa Sveitsi, joka joutui taipumaan toisella jaksolla. Tshekki taas kaatui viime minuuttien maaleilla. Kroatiaa vastaan nousu tapahtui vieläkin myöhemmin: Kun ...