Nevski Projekti

« Euroopan parhaiden teatteriesitysten äärelle | Nyt on hienoa olla suomalainen »

Vähemmistöheimoa

Aihe Yleinen, 13.4.2011 19:02, Irmeli Haapanen

Julma aamu.
Näin kuvaili slovakialainen ohjaaja Viliam Docolomansky pietarilaista päivänavausta keskiviikkona. Satakunta ihmistä oli kokoontunut kuuntelemaan Näyttelijöiden taloon yhden tämänvuotisen Europe Prize New Theatrical Realities -palkinnon saajan mietteitä.
Docolomansky viittasi juuri tähän kokoontumiseen ja siihen, että me mieluummin istumme  keskustelemassa teatterista kuin nautimme vaikkapa leppoisaa aamiaista ystäviemme kanssa tai katselemme Pietarin nähtävyyksiä. ”Me kuulumme sellaiseen vähemmistöön, jolle teatteri on jollain lailla tärkeää”, Docolomansky luonnehti.
Se, mikä kullekin teatterissa on tärkeää, on hänen mukaansa salaisuus. ”Se on sama asia kuin kysyisi, mikä uskontosi on.”
Jotain yhteistä meillä teatterin heimoon kuuluvilla Dolomanskyn mielestä kuitenkin on: me kaikki etsimme tai kaipaamme jotain. Teatterin hän näkee ainutlaatuisena paikkana ihmisen luontaiselle sosiaalisuudelle ja tarpeelle kommunikoida. ”Teatteriin kuuluva hiljentyminen ja keskittyminen on ainoita hetkiä, jolloin me voimme vapautua itsestämme”.
Teatteripalkinnon saajien ympärille kootut tapaamiset ja keskustelutilaisuudet ovat olennainen osa Europe Theatre Prize -tapahtumaa. Niiden avulla pyritään syventämään tietoa taiteilijoiden työskentelystä ja ajatuksista. Useimmat tapaamiset ovat puisevan tylsiä, mihin Dolomansky viittasi kuvaamalla tilaisuutta julmaksi, ja päähenkilöiden puheet ovat sivuosassa. Kuitenkin juuri näillä taiteilijoilla olisi paljon enemmän mielenkiintoista sanottavaa kuin tilaisuuksien muulla väelllä, kriitikoilla, tutkijoilla ja kollegoilla.
Dolomanskyn ohjaamat esitykset ovat vuorossa vasta myöhemmin viikolla, joten tässä vaiheessa en pysty sanomaan niistä mitään. Luvassa on kuitenkin teatteria, joka on inspiroitunut muun muassa brasilialaisten orjien tanssiaskelista, rytmistä ja musiikista.
Keskiviikkoiltapäivän teatteriantia oli niin ikään Europe Prize New Theatrical Realities -palkinnon saaneen islantilaisen Vesturport Theatren tulkinta Franz Kafkan Muodonmuutoksesta. Jotenkin tarina, joka kertoo siitä, mitä tapahtuu kun yksi joukosta muuttuu erilaiseksi kuin muut, tuntuu tänä(kin) päivänä erityisen ajankohtaiselta. Tilanne muuttuu yhä painajaismaisemmaksi sekä muodonmuutoksen kokevassa yksilössä että ympärillä olevassa yhteisössä, joka tässä tapauksessa on alkujaan ”kunnon” perhe. Yhteisön asenteet ja kohtelu muuttunutta kohtaan kovenevat kaiken aikaa.
Vesturport Theatre oli rakentanut näyttämölle visuaalisesti komean kokonaisuuden, kaksikerroksisen talon, jonka alakerta oli keskiluokkaisen perusteellisesti kalustettu. Yläkerran huone, metamorfoosin näyttämö, taas oli toteutettu hienosti toimivalla perspektiivin muutoksella. Takaseinä oli lattia, ja yleisö katsoi huoneeseen ikään kuin katon kautta. Kaikkein vaikuttavinta oli kuitenkin se, miten Gregoria näytellyt Gisli Örn Gardarsson liikkui tässä ylösalaisessa tilassa, seinillä ja katossa, tavalla, joka näytti rikkovan painovoiman lakeja.
Muodonmuutoksen jälkeen jään mielenkiinnolla odottamaan islantilaisten Faust-tulkintaa loppuviikosta. Molemmissa näytelmissä on Nick Caven ja Warren Ellisin alkuperäismusiikki, ja ainakin Muodonmuutoksissa äänimaailma oli erittäin kiehtova.

Kommentoi


Irmeli Haapanen

  • Kirjoittaja on Turun Sanomien kulttuuritoimittaja, jonka vastuualueita ovat teatteri, tanssi ja muut esittävät taiteet. Tässä blogissa seurataan Pietarissa 12.–17.4. järjestettävää teatteritapahtumaa, jonka yhteydessä jaetaan merkittävät eurooppalaiset teatteripalkinnot XIV Europe Theatre Prize ja XII Europe Prize New Theatrical Realities. Yksi palkinnon saajista on suomalainen ohjaaja ja näytelmäkirjailija Kristian Smeds.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle