Näkökulma

Aiheen 'Journalismi' arkisto

« Edelliset |

Valoa pimeään päivään

28.3.2013 13:07, Veikko Valtonen

Nyt ei ole kyse loistavasta kevätauringosta, vaan lehdentekoon liittyvistä ns. pimeistä päivistä. Suurimpina juhlapyhinä on perinteisesti ollut vuodessa muutama päivä, jolloin sanomalehdet eivät ole ilmestyneet.
Syitä ns. pimeisiin päiviin on monia. Esimerkiksi jouluaaton ja juhannusaaton ilta on lähes kaikilla aloilla yritetty rauhoittaa johonkin muuhun kuin työntekoon. Toki kaikkein välttämättömimmät työt tehdään silloinkin. Joulupukilla on aika kiireinenkin [...]

Aihe Journalismi | Ei Kommentteja »

Uutinen on luotettava

14.12.2011 11:10, Veikko Valtonen

Suomalaiset uskovat edelleen vankasti uutiseen ja tiedotusvälineisiin. Tähän tulokseen päätyy viestintätoimisto Pohjoisrannan tekemä tutkimus.
Sen sijaan Facebook on luotettavuudeltaan hömppää. Sen alle jäävät vain blogit, joten tätä tekstiä on syytä lukea kriittisesti.
Pohjoisrannan tutkimuksen mukaan suomalaisten luotettavimmat tiedonlähteet ovat sanomalehden, talouslehden, television ja radion uutiset. Seuraavaksi eniten luotetaan samojen tiedotusvälineiden verkkopalveluihin.
Kolmanneksi eniten suomalainen luottaa ystävän tai kollegan [...]

Aihe Journalismi | Ei Kommentteja »

Gagarin Salon torilla

4.7.2011 18:32, Veikko Valtonen

Toimittaja Veli Junttila kertoi maanantain Turun Sanomien kolumnissaan Neuvostoliiton avaruussankarin Juri Gagarinin Suomen-vierailusta. Gagarin käväisi huhtikuussa 1961 ensimmäisenä ihmisenä avaruudessa. Jo heinäkuussa avaruusihme saapui vierailulle Suomeen.
Junttilan kolumnin mukaan Gagarin kävi Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Kemissä. Tässä kohtaa sattui unohdus, johon Turun Sanomien uskollinen lukija halusi korjausta. Gagarin kävi nimittäin myös Salossa, jossa hän keräsi sankan [...]

Aihe Journalismi | Ei Kommentteja »

Kenen lauluja laulat, äänestäjä?

15.4.2011 15:48, Veikko Valtonen

Kaarinan Hovirinnan koululla äänestäjä voi laulaa Ötökkäorkesterin lauluja tai ainakin tämän maineikkaan muusikkoyhdistelmän säestyksellä. Koululla järjestetään nimittäin konsertti samana päivänä, kun kansa käy uurnille.
Sunnuntaina on luvassa jännittävät vaalit, eikä kyse ole pelkästään siitä, kuinka Ötökkäorkesterin pörräävät ja surraavat soittoniekat onnistuvat.
Paljon muutakin on pelissä. Kansa sanoo, millä niin sanotusti mennään seuraavat neljä vuotta. Kovia päätöksiä on [...]

Aihe Journalismi | Ei Kommentteja »

”Äiti se mulle viinat ostaa”

14.4.2011 12:55, Veikko Valtonen

Raflaava otsikko on lainattu tänään torstaina julkaistusta oppaasta, jossa neuvotaan, miten toimittajien ja kuvaajien tulisi menetellä tilanteissa, joissa lapsia haastatellaan tai kuvataan. Otsikko kertoo, että hyvät neuvot voivat tosiaan olla tarpeen.
Lastensuojelun Keskusliiton, Journalistiliiton ja Aikakauslehtien Liiton tuottama opas lähtee luonnollisesti siitä, että ensisijaisesti suojaa tarvitsee lapsi. Toki myös lapsen huoltajien etu ja viime kädessä myös [...]

Aihe Journalismi | 2 Kommenttia »

Uutispuriste

29.12.2010 17:24, Veikko Valtonen

Vuodenvaihde on uutiskatsausten luvattua aikaa. Uutisvälineet tekevät koosteita, joissa vuoden uutiset on tiivistetty paketiksi. Niitä on mukava tehdä ja mukava lukea tai katsoa.
Tarjoan nyt lukijoille tiivisteestä tehdyn puristeen eli vuoden 2010 lyhyimmän uutiskoosteen. Se jättää kosolti tilaa omatoimiselle muistelulle. Oliko se tänä vuonna?
Lumi, lumi ja junaliikenne, telakan tulevaisuus, vaalirahoitus, Haitin järistys, hallituksen kohtalo, konepajasta kulttuurisali, [...]

Aihe Journalismi | Ei Kommentteja »

Virheet syyniin

20.12.2010 16:19, Veikko Valtonen

Journalistit joutuvat tarkistamaan työtapojaan vuoden alussa. Julkisen sanan neuvosto on uudistanut ohjeita, joissa linjataan toimittajien ja median toimintatapoja.
Yksi uudistus on se, että toimitukselliseen aineistoon harhautunut olennainen virhe on korjattava heti verkkosivuilla. Lisäksi virhe on korjattava paperilehdessä, jos virhe on alun perin ollut siellä.
Haastateltavan henkilön asemaan tulee myös muutoksia. Hänelle on aina kerrottava, onko keskustelu tarkoitettu [...]

Aihe Journalismi | Ei Kommentteja »

Kuski vai kuljettaja?

14.12.2010 9:36, Veikko Valtonen

Taksiautoilija antoi toimitukselle palautetta ammattinimikkeistä. Hänen mielestään taksia ajaa kuljettaja eikä kuski. Olen samaa mieltä.
Palautetta antanut alan yrittäjä lukee kuski-sanasta vähättelyä ja jopa pahansuopuutta. Tästä olen kuitenkin eri mieltä ainakin Turun Sanomien toimituksen osalta. Yleensä kuski on puheenparressa aika neutraali ilmaisu.
Lehtitekstin osalta kyse on lähinnä siitä, että kuski on lyhyt ja napakka ilmaisu. Se istuu [...]

Aihe Ei luokittelua, Journalismi | 4 Kommenttia »

Media sai kyytiä

4.11.2010 10:05, Veikko Valtonen

Turku TV:n uusi Mediaviikko-ohjelma aloitti keskiviikkoiltana. Turun Sanomien päätoimittajan Kari Vainion isännöimässä ohjelmassa olivat mukana keskustelemassa myös Loimaan Lehden päätoimittaja Kati Uusitalo ja Åbo Underrättelserin päätoimittaja Torbjörn Kevin.
Ulkopuolista asiantuntemusta ohjelmaan toi politiikan tutkija Erkka Railo Turun yliopistosta.
Ohjelma ei ollut suinkaan pelkkää sisäpiirin keskinäistä hymistelyä, vaan media sai omiltaan paikoin tiukkojakin arvioita.
Päätoimittaja Torbjörn Kevin puhui vahvan [...]

Aihe Journalismi | Ei Kommentteja »

Tulossa suuria uutisia

22.10.2010 16:38, Veikko Valtonen

Alkavalla viikolla on luvassa todella suuria uutisia. Turun kauppatorin laidalle Wiklundin seinään on nimittäin valmistunut kuuden metrin levyinen valotaulu.
Turun Osuuskauppa aikoo käyttää taulua kaupallisiin tarkoituksiin, mutta niiden ohessa on luvassa Turun Sanomien toimittamia uutisia. Kuuden metrin taulussa pienempikin juttu saa mahtavat mittasuhteet.
Oikeitakin isoja uutisia on tulossa, sillä torstaina luovutetaan taas jättiristeilijä tilaajalleen Turussa. Seuraavaa luovutusta joudutaan [...]

Aihe Ei luokittelua, Journalismi | 1 Kommentti »

« Edelliset |

Arkisto

  • Aihe arkisto

Veikko Valtonen

  • Kirjoittaja on Turun Sanomien toimituspäällikkö, joka vastaa lehden ja verkkolehden uutistoiminnasta. Tämä blogi kommentoi päivän uutisvirtaa ja uutisvalintoja. Tavoitteena on rakentaa yhteyttä toimituksen ja lukijoiden välille sekä vastata uutistoimintaan liittyviin kysymyksiin ja palautteeseen.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle