Näkökulma

« Suomen sotalaivat Intian valtamerelle | Luja usko itsenäisyyteen »

Suvivirsi vaarantaa vakaumuksen

Aihe Ei luokittelua, 25.3.2014 9:52, Veikko Valtonen

Näyttää siltä, että koulujen kevätjuhlan ohjelma ja etenkin suvivirsi joudutaan varustamaan tupakka-askin lailla tarralla, joka varoittaa tässä tapauksessa vakaumuksen olevan vaarassa.

Suomessa on ainakin autonomian ajoista alkaen ollut voimassa kirjoitetun lakitekstin pilkuntarkkaan tulkintaan perustuva käytäntö, joka on toisinaan johtanut outuihin lopputuloksiin.

Jotenkin tuli mieleen, että apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen liittyi tähän pilkuntarkan tulkinnan perinteeseen, kun hän puuttui koulujuhlien sisältöön.

Onhan toki hyvä, että meillä on tarkka laillisuusvalvonta. Sen varaan rakentuu osaltaan kansalaisten luottamus yhteiskuntaa ja virkakoneistoa kohtaan.

Tuntuu silti oudolta, että eduskunnan oikeusasiamies ja perustuslakivaliokunta ovat omissa kannanotoissaan päätyneet aivan toisenlaiseen näkemykseen. Näissä kannanotoissa painottuu suomalainen kulttuuriperintö, jota on syytä kunnioittaa.

On jossain määrin hämmentävää, ettei suvaitsevaisuus sallisi oikeuksia myös enemmistöille, jos se perustellusti ja aivan oikein turvaa niitä myös vähemmistöille. Sallittakoon myös jokaiselle oikeus jäädä pois koulun juhlasta, jos sisältö ei salli osallistumista.

2 Vastausta artikkeliin “Suvivirsi vaarantaa vakaumuksen”

PERTTI SISTONEN: 26.3.2014 kello 4:43

Uskonto ongelmana laillisuusvalvojalle

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on antanut erikoisen päätöksen, joka liittyy uskonnon asemaan kouluissa. Sen mukaan olisi perustellumpaa, että kouluissa ei lainkaan järjestettäisi opettajien tai muun koulun henkilökunnan taikka seurakunnan työntekijän johtamia tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä.

Puumalaisen kanta näyttää olevan, että uskonnonvapauden eräs tärkeimpiä puolia olisi sen varmistaminen, ettei kenenkään tarvitse välttämättä ilmaista omaa vakaumustaan.

Pitäisikö siis koulussa pyrkiä kasvattamaan sellaisia kansalaisia, joilta puuttuu henkilökohtainen vakaumus? Miten toimisi heidän kaltaistensa yhteiskunta?

Toinen kysymyksiä herättävä vaatimus liittyy siihen Puumalaisen useamman kerran käyttämään ilmaisuun julkisen vallan ”neutraalisuudesta”.

Mutta voiko julkinen valta ylipäänsä olla neutraalia? Eikö vallankäytöllä aina pyritä johonkin päämäärään? Sitä varten on arvioitava, mikä on hyvää, mikä huonoa.

Vaikka yhteiskunta muuttuu ja sen rakenteet ovat nyt erilaiset kuin menneinä aikoina, se ei kuitenkaan merkitse, että vallankäyttö häviäisi.

Valta voi muuttaa ulkonaista asuaan, mutta itse asetelma pysyy samana. Tietyillä ihmisillä on enemmän valtaa kuin toisilla ja jotkut ovat alisteisessa asemassa muihin nähden. Puhe ”neutraalisuudesta” on hämäävää.

Julkinen valtakaan ei voi jäädä neutraaliksi sivustakatsojaksi yksilön ja koko yhteiskunnan kannalta tärkeiden asioiden edistäjänä. Keskuudessamme liikkuu lisääntyvä määrä erilaisia katsomuksia, joiden sisältöjä on voitava arvioida. Sen mukaan niitä tulee joko tukea tai torjua.

Laillisuudenvalvojan tuleekin uskonnonvapautta turvatessaan olla itsekin selvillä uskonnon luonteesta. Johonkin uskoon sitoutuminen ei ole kuin takki, joka jätetään naulaan kotoa lähdettäessä.

Julkisen vallan pyrkimys neutraalisuuteen voi helposti muistuttaa Pilatuksen avutonta menettelyä, mikä lähestyvän pääsiäisen sanomassa sopivasti palautetaan mieleemme.

Pitkässä tekstissään Puumalainen on ottanut esille myös muutamia ylimpien laillisuusvalvojien kannanottoja.

Hän mainitsee eduskunnan oikeusasiamiehen arvioineen puolustusvoimien paraatiin sisältyvän lyhyen jumalanpalveluksen ”lähinnä symboliseksi ja historiallisilla perinteillä selittyväksi muodollisuudeksi, jota ei ollut pidettävä uskonnonharjoituksena”. Voisiko väheksyvämpää lausuntoa antaa sotilaspapin työstä?

Kristittyjen kuuluu seistä etulinjassa silloin, kun nähdään ihmisarvoa loukattavan. Paikalla olevaa kantaa vakaumus ja tieto siitä, mikä vaikutus on sillä, että joku käytännön teoissaan tunnustaa värinsä.

Pertti Sistonen

Harri Raitis: 1.4.2014 kello 14:44

Tulee mieleen, että onkohan apulaisoikeusasiamies kokonaan unohtanut katsoa mitä perustuslaki sanoo. Se sanoo näin:
Uskonnon ja omantunnon vapaus
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
Selvää tekstiä. Uskonnottomuutta jonkinlaisena yleisenä normina ei mainita. Siihen tunnustautuvat pysykööt poissa uskonnollisista tilaisuuksista. Peittäkööt korvansa ja sulkekoon suunsa suvivirttä veisattaessa. Ja miksei myös siitä keskusteltaessa.

Kommentoi

Veikko Valtonen

  • Kirjoittaja on Turun Sanomien toimituspäällikkö, joka vastaa lehden ja verkkolehden uutistoiminnasta. Tämä blogi kommentoi päivän uutisvirtaa ja uutisvalintoja. Tavoitteena on rakentaa yhteyttä toimituksen ja lukijoiden välille sekä vastata uutistoimintaan liittyviin kysymyksiin ja palautteeseen.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle