« Rupusakkia Roomassa | Yli hilseen menee »
Aihe Ei luokittelua, 24.6.2012 18:24, Veikko Valtonen
Juhannusjuhlat ovat osaltani onnellisesti ohi. Kyllä minä niin iloitsin ja iloitsen vieläkin. Juhannusruusukin osutti parhaan kukintansa juuri juhannusaattoon.
Kyllä minä niin iloitsen niiden puolesta, jotka voivat aloittaa lomansa kesäjuhlan jatkeeksi. Iloitsen niidenkin puolesta, jotka pääsevät maanantaina töihin. Ei tarvitse olla hyttysten syötävänä ja vakuutella, että kivaa on.
Kansanedustajatkin pääsevät hetkeksi eroon raskaasta työstään. Tosin loma sattaa ainakin joidenkin osalta keskeytyä, kun täytyy käydä panemassa nimiä veljesmaiden vekseleihin. Mutta eipähän tarvitse koko ajan vahtia, että painaa oikeaa nappia, kun otetaan kantaa hallituksen aikomuksiin.
Kyllä minä niin iloitsin senkin takia, että poliisi oli turvaamassa juhannuksen paluuliikennettä. Iloitsen sekin takia, että tieltä ohjattiin syrjään satoja rattijuoppoja. Se on turvallisuuskysymys. Iloita sopii kiinni jääneen kuskinkin: bensaa säästyy, kun kortti on polisiin hallussa.
Kesällä löytyy lukemattomia aiheita iloon, eikä tarvitse edes kovin tarkkaan etsiä. Niitähän hyppii suorastaan niskaan laiturin nokasta, ellei pidä varaansa.
Kyllä minä niin iloitsen siitäkin, että Tuomas Kyrö taitaa vähitellen hautoa uudenlaisia kirjan aineksia. Eihän sitä kukaan kestä, jos jatkuvasti joutuu pahoittamaan mielensä. Siinä touhussa palaa ihminen pohjaan kuin miniän ruskea kastike.