Näkökulma

« 30 osaajaa vailla töitä | Sinivalkoista suhmurointia »

Paalupaikalla Heikki Kulta

Aihe Urheilu, 13.3.2012 12:28, Veikko Valtonen

Tulevana sunnuntaina vihreät valot taas syttyvät F1-autojen rivistön edessä. Vuoden ensimmäinen kisa ajetaan Australian Melbournessa.

Luvassa on 58 kierrosta jännitystä, nyt taas tavallista enemmän, sillä mukana on jälleen myös Kimi Räikkönen, joka ajaa Lotus-tallin väreissä. Heikki Kovalaisen tallin ovella lukee tällä kaudella Caterham.

Myös Turun Sanomat on tuttuun tapaan varikolla. Toimittaja Heikki Kulta on tänään tiistaina matkalla Melbourneen. Taival maailman toiselle laidalle ei ole aivan lyhyt.

Huomenna keskiviikkona Turun Sanomat julkaisee 8-sivuisen tietopaketin, jossa on kaikki tarpeellinen tulevasta F1-kaudesta. TS ja Heikki Kulta myös raportoivat kauden edistymisen kisa kisalta. Perusasiat löytyvät painetusta lehdestä ja mittavasti lisätietoa on tarjolla verkkolehden moottoriurheilu-sivuilla.

Torstaina on luvassa uutta tarjontaa. Heikki Kulta esittelee TSTV:n verkkokanavalla aina kisaviikonlopun alla, mitä tuleman pitää. Heikki tiivistää videoon tuoreimmat kuulumiset ja kuumat vinkit varikolta.

Video on nähtävissä myös Heikin englanninkielisin kommentein. Heikillä on laajaa kansainvälistäkin mainetta formula-asiantuntijana. Voi olla, että Turun Sanomien verkkolehti saa lisää lukijoita mm. Japanista. Sikäläiset formulafanit ovat aiemminkin seuranneet Heikin raportointia, vaikka suomen kieli hiukan rajoittaa viestin välittymistä.

Kommentoi

Veikko Valtonen

  • Kirjoittaja on Turun Sanomien toimituspäällikkö, joka vastaa lehden ja verkkolehden uutistoiminnasta. Tämä blogi kommentoi päivän uutisvirtaa ja uutisvalintoja. Tavoitteena on rakentaa yhteyttä toimituksen ja lukijoiden välille sekä vastata uutistoimintaan liittyviin kysymyksiin ja palautteeseen.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle