Näkökulma

« Ei tupolle, kyllä lakolle | Armeija turvaa harmonian »

Kaikkea pitää vastustaa

Aihe Ei luokittelua, 6.10.2011 11:45, Veikko Valtonen

Ymmärtää hyvin, jos kansalainen ei halua kallionmurskaamoa omalle takapihalleen eikä edes aivan piha-aidan taakse. Ydinvoimalaa ja moottoritietäkin voi vastustaa järkevin perustein, jos rakennustyöt sivuavat lähiympäristöä.

Joku vastustaa rautatienkin rakentamista ja sitäkin voi ymmärtää, vaikka itse mieluusti asuisinkin radan varressa.

Ymmärrykseni ei kuitenkaan riitä sille kansanliikkeelle, joka nyt näyttää syntyneen Turun seudulle. Kehitysvammaisten kotien rakentamista vastustetaan Littoisten Verkatehtaan seutuvilla ja Turun Uittamolla.

Molemmissa paikoissa yritetään kauniita sanankäänteistä käyttäen vakuuttaa, etteihän meillä ole mitään itse asiaa vastaan, mutta tässä kohtaa tilanne nyt vaan on tällainen. Littoisissa epäillään, ettei rakennussuojelu toteudu sovitulla tavalla. Uittamolla ollaan huolissaan tontin ahtaudesta.

Olisiko ahtautta jossain muualla kuin tontilla? Vastustajien kunniaksi on toki sanottava, että monet ovat tulleet julki omilla nimillään ja kasvoillaan. Toivotaan, että lähtökohdat ovat vilpittömät.

Toivotaan myös, että kehitysvammaiset saavat kotinsa. Jokainen meistä on sen arvoinen.

Yksi Vastaus artikkeliin “Kaikkea pitää vastustaa”

Rauli Sandholm: 7.10.2011 kello 9:08

On rakentamista ja rakentamista. Ihmisen oma arvomaailma ja todellinen tietopohja ratkaisee paljon hänen suhtautumisessaan. Turussa on yhteiskunta on kouluttanut epäilemään. Malleja ovat mm. Varissuo, Lauste, moottoritien Auran ylitys, Stålarmin ja Auran väli föristä alaspäin.

Kaupungissa oli aika, jolloin erilaisia vaihtoehtoja tuotiin esille julkisesti puntaroitavaksi. Niiden riepottelusta tuli tiettyjen kansanpiirien huvia ja nokkeluusleikkiä. Ehkä tarkoituksellisesti unohdettiin keskustelun todellinen tavoite.
Sitten koitti vain yhden vaihtoehdon aika, joka vaihtoehto hyväksytettiin ja toteutettiin.
Näissä tilanteissa oli usein kyseessä tiedottamisen ja valmistelun puusilmäisyydestä - kansalaisen aliarvostuksesta.

Edellä on lyhyt kuvaus laajemminkin tunnetun Turuntaudin yhdestä olemuksesta.
Yhteiskunnan kehittämisessä on kyse luottamuksesta. Sen rakentamisessa Turussa on tehtävä todellista työtä. Ehkä ei riitä, että tuodaan julki suunnitelmia hienoista, tunnemaaimaan poraavista kehitysvammaisten kodinrakentamisista, jos sen toiminnalliset vaikutukset ympäristöön ovat tuntemattomat ja tiedostamattomat. Myös tämänlaisen rakentamisen tai toiminnan edistäminen vastustavan mielipiteen syyllistämisellä kertoo huonosta mausta ja käyttäytymisestä.

Vastuu sijoitusympäristön tiedottamisesta ja perehdyttämisestä on kaupungilla ja rakennuksen toimintaa pyörittävällä taholla. Siinä olisi hyväksi pysyä asialinjalla ja välttää henkilöitymistä. Jos asia henkilöityy, niin silloin olisi syytä vaihtaa henkilöitä.

Kommentoi

Veikko Valtonen

  • Kirjoittaja on Turun Sanomien toimituspäällikkö, joka vastaa lehden ja verkkolehden uutistoiminnasta. Tämä blogi kommentoi päivän uutisvirtaa ja uutisvalintoja. Tavoitteena on rakentaa yhteyttä toimituksen ja lukijoiden välille sekä vastata uutistoimintaan liittyviin kysymyksiin ja palautteeseen.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle