Näkökulma

« Paavo nikkaroi puusta | Kielletyt leikit »

Ministerit juoksumatolle

Aihe Ei luokittelua, 7.12.2010 17:11, Veikko Valtonen

Hallituksen iltakoulu mittaa tänään tiistaina ministerien kuntoa. Testi onkin aivan paikallaan maanantaisen ponnistuksen jälkeen.

Oikeissa töissä taisi olla pääasiassa valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok). Muut olivat enemmänkin karkeloissa, mutta kuntoa sekin kysyy, sillä jatkot taisivat mennä aika myöhään.

Iltakoulu pidetään tänään pääministeri Mari Kiviniemen (kesk) johdolla. Asialistalla on kaksi aihetta: Venäjä-toimenpideohjelma ja Kunnon ministerit -tilannekatsaus.

Venäjää koskevissa toimenpiteissä voi olla enemmänkin askaretta, mutta ministerien kunto-ohjelma kuulostaa hiukan kevyeltä teemalta. Tosin ohjelmajohtaja on parhaasta päästä. Hän on turkulainen ex-ministeri Maija Perho.

Aivan asiallisesta asiasta tässä oikeastaan on kyse. Hallitus on luvannut edistää koko kansan terveyttä ja siinä samalla ministerit ovat sitoutuneet terveys- ja kuntotarkastusten perusteella muuttamaan elintapojaan terveellisemmiksi. Hyvän esimerkin toivotaan säteilevän myös ministereiden työympäristöön.

Näyttää peräti siltä, että kunto-ohjelma on alkanut jo vaikuttaa. Linnan juhlista tihkuneiden tietojen perusteella boolin kulutus on selvässä laskusuunnassa.

Yksi Vastaus artikkeliin “Ministerit juoksumatolle”

Janita N: 8.12.2010 kello 20:53

Voisi kyllä ministerit laittaa joskus ihan oikeallekin juoksumatolle :)

Kommentoi

Veikko Valtonen

  • Kirjoittaja on Turun Sanomien toimituspäällikkö, joka vastaa lehden ja verkkolehden uutistoiminnasta. Tämä blogi kommentoi päivän uutisvirtaa ja uutisvalintoja. Tavoitteena on rakentaa yhteyttä toimituksen ja lukijoiden välille sekä vastata uutistoimintaan liittyviin kysymyksiin ja palautteeseen.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle