|
Perjantai 3. syyskuuta 2010
Verkkolehden 17. vuosikerta Vastaava päätoimittaja Kari Vainio |
|
« Soopaa vai sananvapautta? | Liikaa sitä, liian vähän tätä »
Aihe Ei luokittelua, 5.5.2010 11:24, Veikko Valtonen
Soopa-kirjoitustani kommentoinut lukija nosti esiin tärkeän näkökohdan. Pientä Suomeamme on usein moitittu yhden totuuden maaksi, eikä aina ihan aiheetta.
Entiseen Neuvostoliittoon viittaava vanha vitsi kertoi, että suurella maalla on suuret toleranssit. Pienestä maasta voinee sanoa, ettei tänne tahdo mahtua kerralla kuin yksi totuus.
Lukijan mukaan netin keskustelufoorumit ovat osaltaan murtaneet yhden totuuden muuria. Ne ovat tuoneet vähintään rinnakkaistotuuden virallisen keskustelun kylkeen. Usein vapaalla keskustelulla on taipumus olla enemmän oikeassa kuin virallinen totuus konsanaan.
Toinen palaute tuli sähköpostilla ja siinä kysellään lehden tehtävän perään. Palautteen mukaan lehden pitää olla lukijoiden kannalta kiinnostava, jotta sitä tilattaisiin ja luettaisiin. Osuvammin tätä asiaa ei voi sanoa. Epäkiinnostavaa julkaisua, oli se sitten paperilla tai netissä, ei lue kukaan.
Palautetta antanut lukija kysyy myös, seuraako toimitus oman nettilehden keskusteluja ja poimiiko sieltä aiheita käsiteltäväksi.
Tähän voin vastata myöntävästi. Seuraamme sekä nettikeskusteluja että kaikkea muutakin lukijapalautetta tarkasti. Juttuaiheita poimimme keskusteluista, palautteesta ja myös esimerkiksi paperilehden mielipidesivulta. Siellä muutaman sanan tekstiviestikin voi antaa aiheen tärkeään juttuun
Parhaillaan kolme toimituksen edustajaa on mukana Turun Sanomien Treffi-tapahtumassa Pöytyällä ja Loimaalla. Näissä tapahtumissa lukijoilla on mahdollisuus antaa palautetta ja juttuvinkkejä suoraan toimittajille. Mikään ei ole meille tervetulleempaa kuin hyvä jutunaihe.
Jatkuva kontakti lukijoihin on toimitukselle elinehto, koska lehteä tehdään vain lukijoille. Kuulostaa hirveältä kliseeltä, mutta totuus on usein hyvin yksinkertainen.