Mikko kisakaupungissa

« Healthy and tasty food | Ruisleipää ja mitalikahveja »

Oi Suomi on

Aihe Lontoon olympialaiset, Yleinen, 5.8.2012 19:58, Mikko Salminen

Lontoon olympialaisissa on taisteltu olympiamitaleista runsaan viikon verran. Suomen Olympiakomitean Juhla Mokka –varasto tulee riittämään kisojen loppuun asti. Mitalikahveja kun ei ole tarvinnut toistaiseksi suomalaisurheilijoille keitellä. Tähän toivottavasti saadaan muutosta, kun purjehdusregatat saadaan lähipäivinä päätökseen. Toisaalta mitaleitta jääminen voisi olla jopa tulevaisuuden kannalta parempi. Sillä yksi tai kaksi mitalia saattaisi peittää alleen suomalaisen huippu-urheilun jo pitkään jatkuneet ongelmat.

Britit täällä Lontoossa ja muualla maassa osasivat odottaa kotikisoista menestystä, mutta kultaa tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista. Suurvallat USA ja Kiina toki hallitsevat mitsalitaulukon kärkeä. Useat brittiurheilijat ovat ammentaneet kotiyleisön tuesta lisää virtaa, mikä tapahtuu harvoin suomalaisurheilijan kohdalla. Britannian urheilijoiden valmistautumisessa ei ole jätetty mitään sattuman varaa ja se näkyy huippusuorituksina oikeaan aikaan.

”Äiti, lähetä meille rahaa” –lakana sai kiitosta kanssakatsojilta Earls Courtin lentopalloareenalla lauantaina. Suomen lentopallojoukkueen karsiuduttua Lontoosta pidimme huolen, että olympialentopallo ei ilman ”suomalaisedustusta” selviäisi. Jalkapallomaajoukkueemme otteluista tuttu laulu ”Oi Suomi on” raikui komeasti lähes jokaisella aikalisällä. Lakanamme ja laulumme tallentuivat usealle muistikortille päivän aikana. Opettelipa takanamme istuneet brittikannattajat laulun sanatkin.

Sunnuntaipäivälliseksi tukikohtamme emäntä on päättänyt loihtia naudanpaistin englantilaisittain. Ei kuulosta yhtään hullummalta. Sen sulattelu sujuu mukavasti miesten 100 metrin finaalin parissa, jonka aikana puolet maailmasta pysähtyy alle kymmeneksi sekunniksi. Edessämme on vielä ensi torstaina pelattava naisten jalkapallon finaali. Sitä ennen ehdimme tutustua kisakaupunkiin hieman tarkemmin.

Yksi Vastaus artikkeliin “Oi Suomi on”

Pekka: 7.8.2012 kello 17:02

Vai että britit ja ihmiset. Jäät kohta ilman sitä paistia… :)

Kommentoi

Mikko Salminen

  • Mikko Salminen on urheiluhullu opiskelija, joka suuntaa unelmansa perässä Lontoon olympialaisiin. Kisatapahtumien ohessa tarkastelun alla on kosolti kaikkea olympialaisiin ja kaupunkiin liittyvää. Tukikohtana toimii aito englantilainen kolmikerroksinen talo Pohjois-Lontoossa.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS