Maailmanparantajat

« Merellistä öljyntorjuntaa kannattaa harjoitella myös pöydän ääressä | Sähköä taivaalta – aurinkoenergian lupaava tulevaisuus »

Uudenkaupungin makeavesiallas – lajinsa viimeinen?

Aihe Yleinen, 16.3.2017 15:57, Kirjoittaja

Uudenkaupungin makeavesiallas. Kuva: Milla Popova

Kun vesivarat ovat olleet rajalliset, energiaa on tarvittu tai tulvat ovat vaivanneet, on toisinaan turvauduttu tekoaltaisiin. Maailmalta on esimerkkejä mittavistakin tekoallashankkeista, joiden seuraukset eivät aina ole olleet pelkästään positiivisia. Meillä Varsinais-Suomessakin näitä keinotekoisia vesistöjä ovat raakaveden turvaamiseen olleet mm. Haunisten allas ja Maarian allas jokien jatkeina, sekä merestä erotettuna mm. Paraisten makeavesiallas. Nämä altaat ovat suhteellisen tuoreeltaan jääneet käyttötarpeiltaan historiaan, mutta ovat altaina edelleen olemassa. Toisin on seudun suurimman altaan, Uudenkaupungin makeavesialtaan laita.

Uudenkaupungin makeavesiallas syntyi vuonna 1965, kun 37 km2 laaja merialue erotettiin pengertämällä omaksi altaakseen. Tavoitteena oli turvata alueen väestön ja kasvavan teollisuuden raakaveden tarve. Nämä tarpeet allas täyttää tänäkin päivänä ja raakaveden käyttäjäkunta on laajentunut naapurikuntiin, Vehmaalle, Taivassaloon ja Kustaviin. Yhteensä noin 25 000 seudun asukasta käyttää altaan vettä päivittäin. Teollisuudessa merkittävä käyttäjä on YARA Suomi Oy:n lannoitetehdas, muinoinen Rikkihappo Oy, jonka vedentarve oli aikanaan talousveden saannin turvaamisen ohella allas-hankkeen alulle panija. Voi vain kuvitella millaisen haloon ja vastarinnan näin massiivinen hanke kohtaisi tänä päivänä. Loputon varmasti olisi se byrokratia, kuulemisten ja valitusten kierre.

Uudenkaupungin makeavesialtaan rakentaminen ei lopulta johtanut mittavaan ympäristökatastrofiin vaikka tilapäisesti sen tekikin. Laitilasta laskevan Sirppujoen happamat sulfaattimaat lorauttivat happamuudellaan altaaseen massiiviset kalakuolemat ja rentovihviläkasvustot valtasivat altaan. Rentovihvilä on sittemmin oleellisesti taantunut ja sen valtakausi johtuikin luultavasti happamuuden sietokyvystä, jolla se kilpaili edukseen muuhun kasvillisuuteen nähden. Nykyisin makeavesialtaan vesistön tila luokitellaan jo hyväksi ja se on jo vähintään viimeisen vuosikymmenen ollut suhteellisen terve, karu järvi. Tosin jotkin kapeat sivu-uomat niin meren, kuin altaan puolella ovat varmasti kärsineet veden vaihtuvuuden puutteesta verrattuna aikaan ennen allasta.

Uudenkaupungin makeavesialtaaseen laskee Sirppujoki, jonka laaja valuma-alue kattaa mm. merkittäviä viljelyaluekokonaisuuksia Laitilan puolelta. Sirppujoen tila on selvästi makeavesiallasta huonompi. Pahimmillaan epäsuotuisissa olosuhteissa se kuormittaa allasta tavanomaisen maatalouden kuormituksen lisäksi happamilta sulfaattimailta peräisin olevalla valumilla. Sirppujoen kautta makeavesialtaalle ja sitä kautta ympäröivään merialueeseen tuleva kuormitus on paljolti tyyppikuormitusta, ei niinkään fosforikuormaa.

Ehkä pieni valuvirhe tapahtui aikanaan vedenpinnan korkeuden määrittelyssä, mikä johti sittemmin tilanteeseen, jossa raakaveden saannin turvaamiseksi altaan veden korkeutta on jouduttu pitämään ylempänä kuin lupaehdot sen aikanaan ovat määritelleet. Virkistyskäyttöä tämä ei ole haitannut, mutta alajuoksun viljelyalueelle se kasvattaa toisinaan tulvariskiä. ELY-keskuksen edellyttämänä onkin tuoreeltaan käynnistynyt lupaehtojen uudelleen arviointi.

Virkistyskäytön näkökulmasta altaan hyväksi vakiintunut tila karuna järvenä on monien maanomistajien ja mökkiläisten toiveen mukainen. Altaan rannoilla on myös Uudenkaupungin kaupungin yleisiä virkistysalueita ja muutama vuosi sitten lanseerattiin erityisesti pyöräilijöille suunnattu Welhoveden kierros. Yhteensä 50 km:n pituinen rengastie kiertää koko altaan ympäri. Altaan patoina toimivilla pengerteillä voi parhaimmillaan ihailla samaan aikaan sekä järvi-, että merimaisemaa.

Luontoarvojen näkökulmasta karut järvet eivät usein ole niitä kaikkein monimuotoisimpia elinympäristöjä. Varsinkin eteläisempi Ruotsinveden pääallas ympäristöinen on syvempänä enemmän karun järven tyyppinen. Pohjoisempi allas Welhovesi on sen sijaan erityisesti itäpäästään matala ja selvästi rehevämpi, johtuen paljolti myös Sirppujoen välittömästä vaikutuksesta. Altaan ainoa laajempi luonnonsuojelualue, lintuvesien suojeluohjelmaankin kuuluva kohde, sijaitsee juuri Sirppujoen suistossa, jossa reviireitään kuuluttaa mm. useampi kaulushaikarapari. Liika rehevöityminen tosin ei sekään ole monimuotoisuudelle eduksi, mikä näkyy myös Sirppujoen suistossa.

Uudenkaupungin makeavesialtaan kokonaisuuteen ja problematiikkaan on Turun ammattikorkeakoululla parhaillaan käynnissä kaksikin hanketta Uudenkaupungin makeavesialtaalla; käyttö- ja hoitosuunnitelman teko, sekä altaan kalataloudellisten edellytysten selvittäminen. Hankkeiden ulkoinen rahoitus tulee maaseudun kehittämisyhdistys Ravakalta, sekä Euroopan merialueiden kalatalousrahastosta, Selkämeren ja Pyhäjärven kalatalouden toimintaryhmän kautta. Käyttö- ja hoitosuunnitelmalla pyritään osaltaan turvaamaan raakavedenlaatu, sekä virkistys- ja luontoarvojen säilyminen tulevaisuudessakin. Kalataloushankkeen tuoreiden tulosten mukaan järveksi muuttuneella altaalla esiintyy nykyisin mm. muikkua ja ahvenkanta vaikuttaa melko vahvalta. Vääristymiä kalaston rakenteessa, kuten rehevöityneiden vesistöjen särkikalojen ylivaltaa, ei todettu.

Pekka Alho

Kirjoittaja toimii projektipäällikkönä Turun ammattikorkeakoulun vesitekniikan tutkimusryhmässä

Kommentoi


Maailmanparantajat

  • Millaisesta maailmasta haaveilevat kirkasotsaiset ympäristöalan asiantuntijat, jotka taistelevat ympäristön tilan heikkenemistä, ilmastonmuutosta ja luonnonvarojen ehtymistä vastaan? Tässä blogissa kurkistetaan Turun ammattikorkeakoulun arkeen, jossa killutaan merellä, kahlataan puroissa, huristellaan sähköpyörillä ja lajitellaan poistotekstiilejä. Äänessä ovat asiantuntijat ja opiskelijat.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle