Kirjakuisti

« Älä ole yksin | Lukijoiden ketju »

Kirjamessut lukijana, kirjailijana ja ohjelmapäällikkönä

Aihe Yleinen, 26.9.2017 6:00, Kirjoittaja

Ensimmäiset kokemukseni Turun Kirjamessuista olivat lukijana. Silloin oli jännittävää ja vähän ihmeellistäkin kierrellä messuilla, katsella kirjapinoja, käydä kuuntelemassa kirjailijoiden haastatteluja ja miettiä, uskaltaisiko käydä pyytämässä omistuskirjoituksen. Silloin en vielä uhrannut ajatustakaan sille, miten tai kuka messut on rakentanut, miten ohjelma on suunniteltu, kuka on valinnut esiintyjät… Olin vain kokija, en tekijä.

Hieman myöhemmin sain elää ensimmäistä kertaa kirjamessut kirjailijan roolissa. Äkkiä en ollutkaan vain katsomossa vaan minun piti nousta lavalle, puhua mikrofoniin, vastailla kysymyksiin! Se oli yhtä aikaa hienoa ja hermostuttavaa. En silloinkaan osannut silti vielä pohtia messukokonaisuutta laajemmin tai sitä, miksi olin esiintymässä tiettynä päivänä, tietyllä lavalla, tiettyyn aikaan. Sittemmin messukokemuksia kirjailijana on kertynyt useita kymmeniä, viime vuosina myös ulkomailla. Olen kokenut sen, miltä tuntuu, kun yleisön voi laskea yhden käden sormilla ja signeerausta ei tule pyytämään kukaan. Toisaalta olen kokenut myös täydet penkkirivit ja signeerausjonon, jossa myytävät kirjat loppuvat kesken. Olen kiiruhtanut messuilla lavalta toiselle, uupunut väenpaljouteen ja hälinään, moikannut kollegoita lennossa. Olen myös turhautunut siihen, että matkustan toiselle paikkakunnalle yhden paneelikeskustelun takia ja kokenut surua ja osattomuutta, jos messuille ei ole tullutkaan kutsua. Olen ihmetellyt ohjelmaratkaisuja yksin ja kollegoiden kanssa ja saanut kokea messuilla sellaisia lukijakohtaamisia, jotka ovat jääneet iäksi mieleen.

Turun Kirjamessuilta minulla on myös kokemusta kulissien takaa jo vuodelta 2004, jolloin toimin lavaemäntänä ja haastattelijana. Silloin minulle avautui ensimmäistä kertaa hieman se, mitä kaikkea messukokonaisuuden taustalla onkaan ja kuinka monen ihmisen työn se vaatii, että kävijät pääsevät nauttimaan kolme päivää kirjallisuudesta ja keskusteluista. Arvostukseni messuja kohtaan kasvoi tuona vuonna valtavasti.

Tänä vuonna tulen messuille ohjelmapäällikkönä. Se on täysin erilainen rooli kuin mikään aiemmista. Tulen katsomaan kirjamessuja sellaisen ihmisen silmin, joka tietää kaiken taustatyön, jokaisen kulissien takaisen neuvottelun ja säädön, kaikki suunnitelmat ja suunnitelmien muuttumiset. Tulen olemaan kirjamessuilla työroolissa aamusta iltaan, valmiina tarttumaan mihin tahansa ongelmaan ja paikkaamaan mitä hyvänsä puutetta. En vielä tiedä, miltä messut näyttävät ohjelmapäällikön silmin. Tiedän sen vasta sunnuntaina 8.10., kun viimeisetkin messukävijät ovat lähteneet.

Ensi vuonna olen sitten taas messuilla lukijana ja kirjailijana. Sitä en tiedä, osaako ohjelmapäällikön katsetta heti sammuttaa ja ohjelmoida itsensä takaisin vain noihin aiempiin rooleihin. Sen näkee sitten.

Salla Simukka

Kommentoi


Kirjoittajat

  • Tommi Kinnunen
    Turkulainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Luostarivuoren yläkoulussa ja lukiossa. Kirjailija (Neljäntienristeys, Lopotti). Syntynyt 1973 Kuusamossa. Muuttanut Turkuun 1992 opiskelemaan suomen kieltä, puheviestintää ja kotimaista kirjallisuutta.


  • Salla Simukka
    Tamperelainen vapaa kirjailija, kääntäjä. Syntynyt 1981 Tampereella. Opiskellut Turun yliopistossa pohjoismaista filologiaa, suomen kieltä, yleistä kirjallisuustiedettä ja luovaa kirjoittamista.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS