Kirjakuisti

« Sanojen Satakunta – omaleimaisesti semmosia ja tommosia! | Alkulukujen tanssi Aurajoen rannalla »

Leikkejä ja heijastuksia

Aihe Yleinen, 29.9.2016 7:34, Marica Bodrozic

Turun tuomiokirkossa on esillä näyttely, muun muassa: yllättäviä heijastuksia purjeveneistä ja niiden rinnalla vanhoja kuvauksia Mariasta. Jumalan huoneessa on myös lasten leikkinurkkaus – en ole ikinä nähnyt sellaista missään kirkossa, ikään kuin kirkkoja ei olisi tarkoitettu lapsille laisinkaan. Täällä on jopa pehmoeläimiä, kaiken varalta. Loppukesä on myös täällä jo mennyttä. Lapset siirtävät pian leikkinsä sisätiloihin. Ehkäpä lapset rukoilevat leikkiessään, kuka sitä tietää – leikkihän on loppujen lopuksi hetkessä olemisen korkein muoto.

Aurajoen ranta on hiljennyt. Lehdet muuttavat pikkuhiljaa väriään. Suuren Turku-festivaalin mentyä, jonka aikana keksin jopa minulta siihen mennessä huomaamatta jääneen Domcafén, joka ei varmaankaan ole muulloin koskaan auki, on jokiranta muuttunut rauhallisemmaksi. Laivat ovat todellakin satamassa. Mutta silti ne ovat heijastuksia inhimillisestä ajatuksesta. Kukaan ei rakentanut niitä satamaan lojumaan. Mutta täällä ne nyt kuitenkin lojuvat kaikessa rauhassa. Ja lähtevät matkaan sitten, kun minä en ole enää niitä katselemassa ja puut pudottavat lehtensä.
Turun lukemattomien pihlajien vuoksi ajattelin heti ensimmäisenä päivänä Marina Tsvetaevaa ja hänen runojaan. Runoilijoilla ei ole maata. Vain kirjaimia. Jotka ovat heidän puitaan. Ja sitäkin vain väliaikaisesti. Siksi Marina on edelleen täällä jakautuneena kaikkialle maailmaan, tuo venäläinen sielu, kokemansa, toivomansa, kuvittelemansa, syvälle sisimpäänsä kirjoitetun maailmansa ajaton ydin:

KEN EI TALOA RAKENNA –
sen jalkoihin maa sylkee.

Ken ei taloa rakenna
ei koskaan muutu maaksi:
Ensin oljeksi, sitten lieden tuhkaksi…

Minä en rakentanut taloa.

Sellainen kuin Marina Tsvetaeva, jonka pitää näkyvää maailmaa runoilijan vihollisena, ei tietenkään rakenna taloa. Hän kilvoittelee tilapäisyyden ymmärtämisessä. Mitä on näkyvä? Heijastukset ovat ehkä ainoa asia, mitä meillä on ulkoisessa elämässä. Inhimillinen ajatus luo laivan. Silmä näkee sen. Entä kuinka luettelo (heijastus) jatkuu, kun annamme alkulukujen ajatella kanssamme? Ehkä ajatukset työskentelevät ennen lukuja: Lapsi lähtee purjehtimaan. Vanhempiensa kanssa. Ja veljiensä. He purjehtivat vuosia monen monilla rannikoilla. Ja lapsi näkee jo varhain paljon laivoja. Hän suorittaa purjehdustutkinnon eikä pelkää vettä. Hänhän rakastaa laivoja. Kuluu miltei neljäkymmentä vuotta kunnes lapsi, joka rakastaa laivoja, tulee Turkuun ja tajuaa eräänä syyskuun varhaisena aamuna, että laivat, joita hän on nähnyt pienenä ja joita hän on jo pienenä rakastanut, on rakennettu suomalaisella telakalla. Olenko minä tämä lapsi? En. Mutta tunnen hänen silmänsä ja rakastan niitä.
Telakka on täällä hyvin lähellä. Ja ennen kuin sinne pääsee, on kuljettava tehtaanpiipun ohitse. Jo ensimmäisenä iltana näimme sen kaukaa. Ja mitä on sen päällä? - Joukko alkulukuja. Jotka loistavat punaisina yössä. Punaisina, hiljaisina, melkein kuin unessa, päivällä.

Marica Bodrožić

Kommentoi


Kirjoittajat

  • Tommi Kinnunen
    Turkulainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Luostarivuoren yläkoulussa ja lukiossa. Kirjailija (Neljäntienristeys, Lopotti). Syntynyt 1973 Kuusamossa. Muuttanut Turkuun 1992 opiskelemaan suomen kieltä, puheviestintää ja kotimaista kirjallisuutta.


  • Salla Simukka
    Tamperelainen vapaa kirjailija, kääntäjä. Syntynyt 1981 Tampereella. Opiskellut Turun yliopistossa pohjoismaista filologiaa, suomen kieltä, yleistä kirjallisuustiedettä ja luovaa kirjoittamista.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS