Kampukselta kajahtaa

« Världen gör framsteg | Campussitzen 2015 »

Suomen paras kampusalue

Aihe Turku, 24.9.2015 13:01, TYY tiedottaja

Turun kaupungissa on meneillään Yleiskaava 2029:n valmistelu. Kyseessä on suunnitelma, joka tulee vaikuttamaan vahvasti kaupunkiympäristön kokonaiskehitykseen lähitulevaisuudessa. Turku viettää 800-vuotisjuhliaan vuonna 2029, ja samalla halutaan varautua 20 000 uuteen turkulaiseen. Uuden yleiskaavan päämääränä on Turun vetovoiman, aseman ja kilpailukyvyn vahvistaminen.

Tällä hetkellä meneillään on koko prosessin merkittävin vaihe: kehityskuvavaihtoehdon valinta. Vaihtoehtoja on kolme, joista ensimmäinen korostaa kasvua keskuksiin, toinen kasvua joukkoliikennereittien/sisääntuloväylien varrelle ja kolmas hajautettua kasvua. Turun yliopiston ylioppilaskunta päätti lausua asiasta oma-aloitteisesti kaupunginhallitukselle sekä suunnittelusta vastaavalle kaavoitusinsinöörille. Korkeakouluopiskelijat ovat huomattava joukko nykyisiä ja tulevia turkulaisia, joiden mielipiteen tulee kuulua kaupunkisuunnittelussa.

TYY päätyi kannattamaan vaihtoehtoa ”Kasvu keskuksiin”, joka nojaa voimakkaasti olemassa olevaan palvelurakenteeseen ja sijoittaa tavoitellun kasvun pääosin Turun keskustaan ja alakeskuksiin. Opiskelijat haluavat tutkitusti asua palveluiden läheisyydessä, ja suosituin asumismuoto on kerrostalo lähellä keskustaa. Malli mahdollistaa myös kohtuuhintaisen asumisen keskustan ulkopuolisella kehällä. Tiivis rakentaminen on paitsi kustannustehokasta, myös järkevää ja säästeliästä maankäyttöä. Lyhyet etäisyydet kaupungissa parantavat kevyen liikenteen edellytyksiä ja lisäävät joukkoliikennettä vahvojen alakeskusten välillä.

Erityisen tärkeäksi opiskelijat kokevat Kupittaan ja Itäharjun alueen. Kasvu keskuksiin – malli tukisi kampus- ja tiedepuistoalueelle luotavaa korkean osaamisen keskittymää. Kampusalueesta tulee tehdä omaleimainen ja toimiva kokonaisuus. Opiskelijajärjestöillä on jo mietittynä visio Suomen parhaasta kampusalueesta, joka esitellään tarkemmin, kun siirrytään tarkastelemaan alueen kaavaa yksityiskohtaisemmin. Korkeakoulujen sijainti lähellä keskustaa ja lähellä toisiaan on ainutlaatuinen mahdollisuus, joka tulee hyödyntää mahdollisimman hyvin. Myös nopeamman junayhteyden rakentaminen Turun ja Helsingin välille korostaa Kupittaan ja Itäharjun aluekokonaisuuden kehittämisen tarvetta. Lisäksi tulee muistaa, että opiskelija-asuminen on tärkeä tekijä opiskelukaupunkia valitessa, ja kampusalueen lähelle tulisikin kaavoittaa tilaa opiskelijauudisrakentamiselle. Kulkeminen kampusalueelle ja kulkeminen kampusalueen sisällä on oltava jouhevaa ja turvallista. Viheralueiden tärkeyttä viihtyvyyden kannalta ei sovi myöskään unohtaa yleiskaavaa suunnitellessa.

Turun kaupunkistrategian keskeiseksi päämääräksi on nostettu tavoite olla Suomen paras opiskelijakaupunki, tämän loistavan tavoitteen tulee näkyä vahvasti myös yleiskaavaa suunnitellessa.

Janika Takatalo
Turun yliopiston ylioppilaskunta
hallituksen varapuheenjohtaja

Lue koko lausunto täältä

Kampus keskellä kaupunkia (c.sonjaraitamäki)

Kampus keskellä kaupunkia (c) sonjaraitamäki

Yksi Vastaus artikkeliin “Suomen paras kampusalue”

Juselius: 26.9.2015 kello 11:29

Kampus keskellä kaupunkia -mainoslause on alun perin Kajaanin yliopistokampuksen mainonnasta. Nyt lakkautettu kampus on tyhjillään, joten kannattaisi miettiä mitä tulevaisuuden suunnitelmia tehdään. Yhtenä päivänä Suomen kaunein kampus kukoistavine toimintoineen ja vilkkaiden opiskelija- ja tutkijajoukkoineen voi olla pakkopäätöksellä tyhjäksi jäänyt rapistuva museo kaupungin keskustan elämää näivettämässä.

Kommentoi

  • Turussa on 30 000 opiskelijaa, joita edustaa Ryhmä 30 000. Tässä blogissa Ryhmä 30 000:n aktiivit kertovat millaista on opiskella Turussa ja miten opiskelijat vaikuttavat kaupunkilaisten elämään. Mukana ovat Turun yliopiston ylioppilaskunta, Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta, Åbo Akademis Studentkår ja Studerandekåren vid Yrkeshögskolan Novia.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS