Kampukselta kajahtaa

Arkisto vuodelle 2015

« Edelliset |

Vaikuttamalla maailma muuttuu!

18.11.2015 15:12, TYY tiedottaja

Marraskuu tuo vuosittain tullessaan liittokokoukset eri opiskelijakuntiin ja ylioppilaskuntiin. Meillä opiskelijakunta TUOssa on tulossa tällä viikolla Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n liittokokous Lahdessa ja viime viikolla TUOsta oli edustajia Opiskelijoiden liikuntaliiton liittokokouksessa Espoossa. Useilla poliittisilla opiskelija- ja nuorisojärjestöillä oli myös liittokokouksiaan viime viikonloppuna.
Liittokokouksissa jäsenopiskelijakunnat pääsevät käyttämään liitoissa korkeinta päätäntävaltaa. Kokouksissa hyväksytään muun muassa seuraavan [...]

Aihe Opiskelijapolitiikka, Yleinen | Ei Kommentteja »

Opiskelijoiden merkitys Turulle

29.9.2015 14:31, Salla Niemi

Turussa on opiskelijoita lähes 40 000 eli melkein joka neljäs vastaantulija on opiskelija. Näen opiskelijoissa todella suuren potentiaalin yhteiskunnalle, enkä vain verovaroja opintotuen muodossa kuluttavan kansalaisryhmän. Siksi olen valmis ajamaan tämän ryhmän etuja ja jakamaan ajatuksiani korkeakoulutuksen tärkeydestä ja opiskelijamassan hyödyllisyydestä. Ajattelinkin kertoa, millainen merkitys meillä opiskelijoilla on Turulle.
Opiskelijat on tärkeä asukasryhmä kaupungille. Opiskelijoiden suuri [...]

Aihe Joukkoliikenne, Opiskelijaelämä, Turku, Yleinen | Ei Kommentteja »

Campussitzen 2015

28.9.2015 13:21, Ryhmä 40 000 / Grupp 40 000

Förra fredagen ordnades det campussitz på domkyrkotorget. Sitzen är ett samarbete mellan alla fyra högskolor i staden och arrangeras i praktiken gemensamt av studentkårerna och studerandekårerna. Vädret under dagen var omväxlande men vi var skyddade av vårt stora fina tält!
Under kvällen sjöngs det snapsvisor på svenska, finska, engelska och till och med tyska. Vi bjöds [...]

Aihe Kulttuuri, Opiskelijaelämä, Tapahtumat, Turku | Ei Kommentteja »

Suomen paras kampusalue

24.9.2015 13:01, TYY tiedottaja

Turun kaupungissa on meneillään Yleiskaava 2029:n valmistelu. Kyseessä on suunnitelma, joka tulee vaikuttamaan vahvasti kaupunkiympäristön kokonaiskehitykseen lähitulevaisuudessa. Turku viettää 800-vuotisjuhliaan vuonna 2029, ja samalla halutaan varautua 20 000 uuteen turkulaiseen. Uuden yleiskaavan päämääränä on Turun vetovoiman, aseman ja kilpailukyvyn vahvistaminen.
Tällä hetkellä meneillään on koko prosessin merkittävin vaihe: kehityskuvavaihtoehdon valinta. Vaihtoehtoja on kolme, joista ensimmäinen korostaa [...]

Aihe Turku | 1 Kommentti »

Världen gör framsteg

2.9.2015 10:49, Ryhmä 40 000 / Grupp 40 000

Hur illa ser det ut för vår värld? Ibland kan det vara svårt att hitta ljuspunkter mellan alla rapporter om larm och kriser. Men vet ni vad, världen blir faktiskt också bättre och framsteg görs varje dag.
På den svenska tidningen Dagens Nyheters hemsida finns en blogg som heter Framstegsbloggen. Jag rekommenderar er att gå [...]

Aihe Opiskelijapolitiikka, Turku, Yleinen | Ei Kommentteja »

Ylioppilaskunnat haluavat raitiotien – ja lausua lisää

3.6.2015 11:26, Salla Niemi

Toukokuun alussa opiskelijajärjestöjen sähköpostilaatikoihin kolahti lämmittävä viesti: Turun kaupunki halusi kuulla mielipiteemme raitiotien yleissuunnitelmasta.

Lausuntopyyntö oli lähtenyt melko suurelle asiantuntija- ja intressipiirille, mutta silti tuntui hyvältä, että juuri opiskelijoidenkin mielipide asiaan haluttiin kuulla. Toisaalta on vähän surullista, että lausuntopyyntö yllätti iloisesti. Näitä saisi nimittäin tulla meille useamminkin.
Lähidemokratian periaatteiden mukaisesti ihminen integroituu ja sitoutuu yhteisöönsä, kun [...]

Aihe Joukkoliikenne, Opiskelijapolitiikka, Turku | 2 Kommenttia »

Päättäjät ja virkamiehet ovat vieraantuneet opiskelijan todellisuudesta

27.4.2015 11:48, Salla Niemi

Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina opintotuen takaisinperinnästä otsikolla ”Kela perii opiskelijoilta tuet takaisin kovemmilla ehdoilla kuin muilta”. Artikkeli keskittyy pääasiassa opintotukilaissa olevaan mainintaan: ”Opiskelijan omien tulojen perusteella takaisinperittäväksi määrätyn opintorahan ja asumislisän määrää korotetaan 15 prosentilla, jollei valtioneuvoston asetuksella säädetä alemmasta korotuksesta” (Opintotukilaki, 26 §)
Artikkeliin on haastateltu Kelan pääsuunnittelija Ilpo Lahtista, mutta itseasiassa Kelalla ei ole [...]

Aihe Opiskelijapolitiikka, Opiskelu | 2 Kommenttia »

Ett utbildningslöfte för Finland

23.3.2015 13:15, Ryhmä 40 000 / Grupp 40 000

et var en gång ett vackert land vid Östersjöns strand. Landet hette Finland och var det tusen sjöarnas land. Det var ett land som byggde sin rikedom på befolkningens kunskap och goda utbildning. Ryktet om den goda utbildningen spred sig över hela den vida världen från norr till söder och från öst till väst. Unga [...]

Aihe Opiskelijapolitiikka, Opiskelu | Ei Kommentteja »

Hyvinvoiva haalarikansa 2029

19.3.2015 15:58, Salla Niemi

Vakuutukset, terveydenhoito, edunvalvonta ja opetuksen tuki. Pieni lista asioista, joita harvemmin ajattelee ennen kuin niitä tarvitsee. Erityisesti terveydenhoito on asia, joka varsinkin opiskelijoiden kohdalla unohtuu usein, koska opiskelijoiden nähdään olevan nuoria, pirteitä ja terveitä.
Mitä sitten kun näin ei ole? Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n yleislääkärin vastaanotolle hakeudutaan yleisimmin masennuksen ja ahdistuksen vuoksi. Tämän lisäksi opintojen suoritustahtiin kohdistetut, [...]

Aihe Opiskelijapolitiikka, Terveydenhuolto, Turku | Ei Kommentteja »

Opiskelijan Turku

3.3.2015 9:54, Salla Niemi

Turku on Suomen vanhin korkeakoulukaupunki. Suomen ensimmäinen yliopisto, Turun Akatemia, perustettiin Turkuun vuonna 1640. Myöhemmin se siirrettiin Helsinkiin. Yksi Turun hienouksista onkin sen pitkät perinteet opiskelijakulttuurissa. Suurin osa perinteistä on saapunut Suomeen Ruotsista, ja ne näkyvät edelleen vahvasti turkulaisessa opiskelijakulttuurissa. Esimerkiksi sitsit ja vuosijuhlat ovat jääneet perinteiksi niiltä ajoilta. Kaksikielisyys on erittäin hyvä syy opiskella [...]

Aihe Opiskelu, Tapahtumat, Turku, Yleinen | Ei Kommentteja »

« Edelliset |

Arkisto

  • Vuosi arkisto

  • Turussa on 30 000 opiskelijaa, joita edustaa Ryhmä 30 000. Tässä blogissa Ryhmä 30 000:n aktiivit kertovat millaista on opiskella Turussa ja miten opiskelijat vaikuttavat kaupunkilaisten elämään. Mukana ovat Turun yliopiston ylioppilaskunta, Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta, Åbo Akademis Studentkår ja Studerandekåren vid Yrkeshögskolan Novia.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS