Kampukselta kajahtaa

« Cykelvägar – Dröm eller verklighet? | Ett brev till undervisningsministern »

Toriparkki, toriparkki, toriparkki

Aihe Yleinen, 7.3.2012 15:17, Anna Koivisto

On osuvasti todettu, että Suomeen mahtuu vain yksi puheenaihe kerrallaan. Valtakunnan tasolla väitteen paikkansapitävyys voi olla kyseenalainen, mutta Turun kohdalla se pitää varmasti paikkansa. Vuodesta toiseen kiivaan debatin aiheeksi nousee toriparkkihanke. Hanke vuoronperään nytkähtää eteenpäin valtuuston päätöksellä ja taaksepäin käytyään hallinto-oikeudessa puutteellisen valmistelun johdosta. Toriparkkia vastustavat ja puoltavat osapuolet ovat niin syvällä poteroissaan, että keskustelua käydään ainoastaan huutamalla. Toriparkki on iso kysymys, joka määrittää keskustan suuntalinjoja pitkälle tulevaisuuteen. Keskustelua kaupungin kehittämisestä ei voi rajoittaa kuitenkaan pelkkään toriparkkiin, on sitä vastaan tai sen puolesta. Tässä vaiheessa mukaan kuvaan astuvat opiskelijat.

Turun yliopiston, Åbo Akademin, Turun ammattikorkeakoulun ja ammattikorkeakoulu Novian opiskelijoiden yhteenliittymä Ryhmä 30 000 edustaa nimensä mukaisesti noin 30 000 turkulaisen korkeakouluopiskelijan ääntä Turun kunnallispolitiikassa. Korkeakouluopiskelijoiden keskusteluun nostamat teemat eivät ole puhtaasti opiskelijoiden etua ajavaa siltarumpupolitiikkaa, vaan samalla kaikkien kaupunkilaisten hyvinvointia edistäviä visioita paremmasta Turusta. 

Korkeakouluopiskelijat muodostavat hyvin heterogeenisen ryhmän, jossa on edustettuna eri kieliryhmät, uravalinnat kuin poliittiset suuntauksetkin. Ennen kuin opiskelijat asettuvat ajamaan jotain asiaa, on asia problematisoitu, käynyt läpi äänestyksiä, kompromisseja ja lopulta hiottu kaikkea tyydyttävään muotoon. Ylioppilas- ja opiskelijakuntien väliset ja sisäiset neuvottelut sekä konsensushenki johtavat tavoitteenasettelun maltillisuuteen. Vastoin monien odotuksia opiskelijat eivät suinkaan tee räväköimpiä ja kaupunkilaisia jakavimpia aloitteita. Sen sijaan opiskelijoilta kannattaa odottaa realistisia, harkittuja ja tarkkaan puntaroituja kaupunkia koskevia kehitysideoita.

Ryhmä 30 000:n opiskelijalähtöiset tavoitteet kuntavaaleihin ovat jo määritetty ja vaikutustyö kunnallisvaaleihin ohjelmaa työstäviin valtuustoryhmiin aloitettu. Varsinaiset ulostulot julkisuuteen ajoittuvat kuitenkin vasta myöhempään ajankohtaan. Jo ennakolta uskallan kertoa, että toriparkkia ne eivät ainakaan tule käsittelemään.

Heikki Isotalo
hallituksen varapuheenjohtaja
Turun yliopiston ylioppilaskunta

2 Vastausta artikkeliin “Toriparkki, toriparkki, toriparkki”

Saara Ilvessalo: 15.3.2012 kello 17:30

Toivottavasti sekä Turun Yliopiston Ylioppilaskunta ja Åbo Akademis Studentkår kuitenkin pitävät kiinni pari vuotta sitten tekemistään päätöksistä vastustaa toriparkkia.

Juho Loukonen: 26.3.2012 kello 21:40

Kahden vuoden takainen päätös on mielestäni tässä aiheessa aivan liian vanha perustelemaan TYYn tai ÅASin nykyisiä kantoja. Lisäksi ylioppilaskunnat ovat juuri Heikin mainitsemasta heterogeenisyydestä johtuen muuttuvia toimijaryhmiä, minkä vuoksi päätöksiä saatetaan myös joutua tarkastamaan parin vuoden välein. TYYn edustajisto keskustelee ja päättää keskiviikkona 28.3. pidettävässä kokouksessaan mahdollisesta kannanotosta toriparkkiin, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tärkeämpiäkin asioita opiskelijan edunvalvonnan näkökulmasta Turussa on.

Kommentoi

  • Turussa on 30 000 opiskelijaa, joita edustaa Ryhmä 30 000. Tässä blogissa Ryhmä 30 000:n aktiivit kertovat millaista on opiskella Turussa ja miten opiskelijat vaikuttavat kaupunkilaisten elämään. Mukana ovat Turun yliopiston ylioppilaskunta, Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta, Åbo Akademis Studentkår ja Studerandekåren vid Yrkeshögskolan Novia.

Blogi-arkisto

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS