Kala-apajilla

« Hiljaista menoa makuuhuoneessa | Eipä tule viime kalavuotta ikävä »

Salakalastus kuriin jo ensi kesänä

Aihe Yleinen, 17.12.2018 15:32, Jukka Vehmanen

Viime vuonna sain joulutaimenen pyydettyä pöytään vasta aatonaattona.  Tänä vuonna näyttää käyvän samalla lailla, toivon yhä. Viime viikonvaihteessa pyysin taas aivan tyhjää ja vieläpä aika hankalissa olosuhteissa, kun vaparenkaat jäätyivät tämän tästä.

Kaiken lisäksi tein sen alokasmaisen virheen, että jätin pakkasyöksi virvelit veneeseen. Kelat olivat sen seurauksena aivan jäässä. Siinä sitä oli sulattelemista ennen kuin pääsin heittotouhuihin. Sulattamista varten sytyttämäni nuotion sammuttaminenkin veneen pohjalta vei aikansa, kun apuna oli vain äyskäri. (Älkää hullua uskoko. Ei ollut äyskäriä.)

Joulukalat ovat muutenkin tänä vuonna kiven takana. Viikonvaihteen ainoa verkkosiika löytyi toisen verkon aivan viimeiseltä metriltä. Lieneekö syynä siikakatoon se, että hylje seilasi salmessamme taas ristiin rastiin? Hylkeitä on muuten näkynyt aika vähän, mikä saattaa johtua siitä, ettei Korppoosta löydy edes niille enää syötävää.

Verkkoja nostaessamme minulta meinasi päästä parku, kun ihan loppumetreille asti näytti, että jäämme ilman siikaa. Itku muuttui loppumetrillä iloksi. (Kuvat Jukka Vehmanen)

Istutetun taimenen saanti joulupöytään voi väistämättä jäädä haaveeksi, sillä  sääennuste lupaa saaristoon taas loppuviikoksi kiristyvää pakkasta. Neljä pakkasastetta ja 10 metriä tuulta ovat sellainen yhdistelmä, että siinä kelissä heittokalastus on jo mahdotonta. Vaikka mies kelin sietäisikin, välineet eivät, jos joku ei keksi siihen mennessä kovasti ennenkin kaipaamiani lämmitettäviä vaparenkaita. Vaparenkaiden sulattaminen nimittäin kuumalla glögillä on osoittautunut aika hankalaksi. Jos toimii liian hätäisesti, siinä hommassa voi aluksi jäätyä kieli kiinni vaparenkaaseen, mikä on kyllä aika hassu näky. Eihän hyvää glögiä voi veneen pohjallekaan päästää valumaan.

Jos ei tule taimenta joulupöytään, ainahan se voi korvata tälläisella kauniilla simpulla.

Jotkut matalat lutakot näyttivät jo olevan jäässä, mutta ei merellä sentään vielä jäätä ollut, kun veden lämpötilakin oli vielä yli neljän asteen. Joku  muukin näyttää vielä pitävän venettä vesillä kuin meikäläinen. Uskoisinkin, että ne, jotka haikailevat viettävänsä joulun saarimökissä saaristossa, sinne kyllä pääsevät. Toinen juttu on, pääsevätkö pois.

Panin iloisesti merkille ensi vuoden kalastuksenhoitomaksua maksaessani, että nyt siitä saa tulosteena ihan järkevän kalakortin. Mielestäni kalakorttiin pitäisi liittää kuitenkin jonkinlainen takuu. Jos saa niin vähän saalista kuin minä, pitäisi ainakin puolet korttimaksusta saada takaisin.

Ja sitten höpinöistä kalastusuutisiin. Valtioneuvosto antoi viime torstaina eduskunnalle kalastuslain muutosta koskevan hallituksen esityksen. Sen muutosehdotukset koskevat muun muassa uhanalaisten ja taantuneiden kalalajien laittomaan pyyntiin liittyvän rangaistusjärjestelmän kehittämistä.

– Mikäli eduskunta hyväksyy muutokset, ne astuvat voimaan jo ensi kesäksi, kommentoi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, jonka mukaan salakalastuksen torjunta saa nyt lisäpontta.

Salakalastaja tuomitaan jatkossa menettämään itse kala ja lisäksi sille määritelty rahallinen arvo. Luonnonvarakeskus määrittelee arvot myöhemmin ja ne vahvistetaan asetuksella. Tavoitteena on tehostaa uhanalaisten ja taantuneiden kalalajien suojelua ja kantojen elpymistä.

Hinta on tarkoitus määritellä lohelle, järvilohelle, taimenelle, ankeriaalle, nahkiaiselle, harjukselle, nieriälle ja siian vaelluskannoille. Sen sijaan kuhalle arvoa ei ole tulossa, vaikka sille on määritelty alamitta. Kuhaa ei kuitenkaan pidetä uhanalaisena.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö katsoi lausunnossaan, että lakimuutosta ei tule hyväksyä. Järjestö totesi, että uhanalaisten vaelluskalojen salakalastamisen sanktioita on odotettu pitkään, mutta moitti sitä, että lakimuutos sisältää vaelluskalojen suojelua heikentäviä muutoksia, kuten verkkojatojen lukumäärän lisäämisen. Ministeriön mukaan verkkomäärää ei ole tarkoitus lisätä.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ kiropraktikot vetävät jouluna lonkkaa.

Kommentoi


Jukka Vehmanen

  • Jukka Vehmanen on Turun Sanomien talouden ja politiikan toimittaja, joka on myös innokas kalamies. Hän on kirjannut 21 vuoden ajan saalistietonsa ja tehnyt niistä monipuoliset tilastot. Esimerkiksi haukia on kertynyt tuolta ajalta 8639. Avovesillä on kulunut 1886 päivää ja kalastustunteja kertynyt 7246. Blogissa kerrotaan viimeisimmistä väsytyksistä, kommentoidaan kaikkea kalastuksesta ja vähän muustakin. Lisäksi pyritään keräämään, jakamaan ja saamaan kalastusvinkkejä sekä -kuulumisia.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2018 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle