Kala-apajilla

« Harmaata kalaa | Kalatuslupa roskiin? »

Olo on kuin merikotkalla

Aihe Yleinen, 14.5.2018 15:26, Jukka Vehmanen

Merikotka on taivaalla iso näky, mutta sylissä se on näkyyn verrattuna yllättävän pieni: pituutta 85 senttiä ja painoa 4,5 kiloa. Tämän totesin löydettyäni Houtskarin Kittuisten lähellä olevasta Sandholmista kuolleen, mutta muuten hyväkuntoisen merikotkan rannalla tallusteltuani.

Kuollut merikotka oli hyväkuntoinen, muttei enää lentokykyinen. (Kuva Kristiina Jurvainen)

Päätin ensi töikseni tiedustella Turun lintutieteellisen yhdistyksen Jorma Hellsteniltä, mitä kotkalle pitäisi tehdä. Hän neuvoi lähettämään siitä tiedot Rengastustoimistoon, koska merikotka oli rengastettu. Näin teinkin ja muutamaa päivää myöhemmin sain ilokseni vastapalveluna tiedot muun muassa siitä, kuka kotkan oli rengastanut ja siitä, että kyseessä oli kahdeksan vuotta sitten pesäpoikasena rengastettu yksilö.

Kalamitalla voi selvittää myös merikotkan pituuden: ei ollut alamittainen. Pyrstö yhteen puristettuna mittaa oli noin 85 senttiä. (Kuvat:Jukka Vehmanen)

Päässä näkyi selvimmät merkit siitä, ettei tämä kotka ole enää lentoon lähdössä.

Hellstenin neuvosta ilmoitin kotkalöydöstä myös Eviraan, koska viranomainen on kiinnostunut merikotkista mahdollisesti löytyvistä lintuinfluenssatapauksista. Tosin jostain kuulin, että merikotkien yleisin kuolinsyy on lyijy. Näinköhän tämäkin kotka oli lyijyn painosta mätkähtänyt maahan ja taittanut siinä rytäkässä niskansa….

Evira reagoi nopeasti, sillä heti netti-ilmoituksen lähetettyäni sieltä soitti eläinlääkäri, joka toivoi, että lähettäisin merikotkan heille tutkittavaksi. Ongelmaksi osoittautui se, että edessä oli viikonloppu ja vappu, jotka olisivat hidastaneet kotkan matkaa Korppoosta Eviran villieläinten tutkimusyksikköön Ouluun.

Säilyvyyden turvaamiseksi kotka olisi kuulemma pitänyt pakastaa ennen viimeistä retkeään. Vaikka kova kalamies olenkin, ei minulla mökillä sentään kotkan mentävää pakastinta ole. Naapuritkaan tuskin olisivat halunneet pakasteeseensa mahdollisesti lintuinfluenssaa kantavaa merikotkaa.

Kun kaiken lisäksi kävi ilmi, että Korppoosta oli matkahuolto lopetettu, nostin kädet pystyyn. Jäin miettimään, kuinka monta muuta merikotkaa Eviralta jää saamatta siksi, että saaristosta ei ole kovin yksinkertaista saada merikotkaa satojen kilometrien päähän varsinkaan silloin, kun sitä itseään ei sinne saa enää lentämään.

Eviran eläinlääkäri neuvoi vaihtoehtoisesti hautaamaan kotkan, jottei mahdollinen lintuinfluenssa tartu raadosta muihin eläimiin. Itse suojauduin kotkaa käsitellessäni käyttämällä käsineitä, vaikka lintuinfluenssan ei tiedetä tarttuvan ihmiseen. Pariin otteeseen tulin kuitenkin koskeneeni siihen myös paljain käsin, joten pian tiedetään sekin, tiedetäänkö taudin sittenkin tarttuvan ihmiseen. Epäilen, että tarttuu, koska oloni on ollut viime aikoina kotkamaisen uljas.

Vaimo tosin väittää yhtä perustellusti, että näytän lomani jälkeen ihan raadolta.

Jos olet heikkohermoinen, älä lue seuraavaa, vaikka luet kuitenkin. Ennen hautajaisia ja virren veisaamista en voinut olla leikkaamatta oksasaksilla merikotkan komeita rengastettuja jalkoja talteen ja ottamatta myös sulkia muistoksi. Jo kotkan valokuvassa retuuttaminen teki vähän pahaa, niin komea ja kunnioitettava eläin se oikeasti on.

Mielipahaahan tällainen toiminta saattaa aiheuttaa, minkä vuoksi katson aiheelliseksi kertoa tähän muistutuksena merikotkaan liittyvän tarinan.

Vaimoni opettajakollega kysyi hämmästyneenä valokuvat nähtyään: miten te saitte tuon kotkan kiinni. Siihen vaimoni totesi: se oli kuule kuollut.

Onneksi kotka ei ollut elävä, koska kotkien tiedetään vieneen mennessään muun muassa koiria ja pieniä vaimoja.

Tämä kuva painetaan mökkimme makuuhuoneen pimennysverhoon.

Kalastajat tietävät, että tietynlaisia vieheen koukkuja kutsutaan kotkankynsiksi. Harvalla on aidot.

Sitten kalastusuutisia.

Vaimo sanoi: tässä on ottipaikka. Vastasin viisi sekuntia myöhemmin: Niinpä näkyy olevan, koska viehettäsi seuraa taimen…. joka otti nyt kiinni. Heittokalastuksesta innostuneen vaimoni riemulla ei ollut rajoja hänen saatuaan elämänsä ensimmäisen taimenen jo kolmannella kalaretkellään, vieläpä itse ostamallaan ja valitsemallaan vieheellä. On se kone. Se viehe.

Vaimon ensimmäinen meritaimen oli 43 senttiä pitkä. Sain osakseni motkotusta, kun vapautin alamittaisen kalan.

Oma taimeneni oli 54 senttiä pitkä.

Minua hävetti, sillä itselläni ei mennyt niin hyvin kolmen viikon lomaputkellani. Olin paria päivää lukuunottamatta joka päivä kalassa 6-8 tuntia, joista keskimäärin yli puolet tosin kului siikaa onkien. Virvelöintisaaliini jäi yhteen taimeneen ja seitsemään haukeen vaikka kiersin Korppoon, Houtskarin ja Nauvon vesiä niin, että meri on siellä vieläkin pikimustaa jättämäni hiilijalanjäljen vuoksi. Jäljet aalloilla eivät siis ole Jeesuksen.

Saaliini vähyydessä on riittänyt muillakin ihmeteltävää varsinkin, kun tuo 53-senttinen taimen oli noilta vesiltä ainoa taimenhavaintoni. Kustavin pohjoispään vesillä viime viikonloppuna vierailtuani näin sentään useamman taimenen, yhden alamittaisen karkuutinkin.

Teppo Lehtovaara oli ikävä isäntä. Hän nappasi Kustavista 2,6-kiloisen, 64 senttiä pitkän taimenen, joka oli istutettu ja päätyi siten ruokapöytään.

En pyytänyt kovin aktiivisesti haukia, enkä siksi tee vaatimattomasta haukisaaliistani johtopäätöksiä. Mutta sen minä sanon, että muiden kalalajien kato näyttää vain laajenevan. Ensin hävisivät kampelat, sitten taimenet ja ahvenet. Nyt näyttävät hupenevan myös siiat. Jo viime vuonna siikaonkisaaliini väheni 50 prosentilla edellisvuodesta. Tänä vuonna saalis väheni edelleen 30 prosenttia viime vuodesta. Moni muukin on valitellut siikasaaliiden jääneen nyt selvästi edellisvuosista.

Aktiivisimpina kalapäivinäni vaihdoin siikaonkipaikkaa jopa kuusi kertaa varmistaakseni, etten ole sattunut osumaan väärään rantaan. Tulos ei paikkoja vaihtamalla juuri parantunut. Parhaimpana päivänä sain kahdeksan siikaa, mutta useimmiten pari tai en ollenkaan.

Vieraanani piipahtanut Tomi Leppänen iloitsi siiasta, vaikka se ei ollutkaan koolla pilattu.

Kaiken kukkuraksi saamistani siioista 70 prosenttia oli suurin piirtein ison silakan kokoisia. Suurin siika painoi 850 grammaa, joka on aika vaatimaton paino. Lieneekö kaksi viimeisintä kylmää kesää vaikuttanut siiankin kasvuun, kun tutkijat epäilevät, että kylmyys on voinut vaikuttaa ainakin kuhan kokoon?

En viitsi edes mainita hylkeitä ja merimetsoja, koska en oikein jaksa sitä tutkijoiden ja ammattikalastajien välistä loputonta juupas-eipäs -keskustelua, josta ei näytetä pääsevän eteenpäin. Totean vain, mitä omat kokemukseni ovat olleet.

Ei pitäisi tietenkään valittaa, kun kalaa oli lautasella monessa muodossa, ainakin välillä.

Loma sujui muuten upeasti, kun sää ja kalatuulien suunnat suosivat, ainakin periaatteessa. Olin onnellinen. Kolmessa viikossa sain seurata niin jäiden lähdön kuin kesähelteiden hyökkäyksen. Kesä ei vedä keväälle alkuunkaan vertoja.

Joten tästä eteenpäin elämä on taas pitkään yhtä helvettiä.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ saariston kovin lintu nyrkkeilemään on Muhammed Alli.

Kommentoi


Jukka Vehmanen

  • Jukka Vehmanen on Turun Sanomien talouden ja politiikan toimittaja, joka on myös innokas kalamies. Hän on kirjannut 20 vuoden ajan saalistietonsa ja tehnyt niistä monipuoliset tilastot. Esimerkiksi haukia on kertynyt tuolta ajalta 8310. Avovesillä on kulunut 1807 päivää ja kalastustunteja kertynyt 6980. Blogissa kerrotaan viimeisimmistä väsytyksistä, kommentoidaan kaikkea kalastuksesta ja vähän muustakin. Lisäksi pyritään keräämään, jakamaan ja saamaan kalastusvinkkejä sekä -kuulumisia.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2018 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle