Kala-apajilla

Arkisto vuodelle 2018

« Edelliset |

Hiljaista menoa makuuhuoneessa

10.12.2018 14:14, Jukka Vehmanen

Vihdoinkin se koitti. Nimittäin niin sateinen ja tuulinen viikonloppu, etten viitsinyt lykätä nöpönenääni kovin pitkäksi aikaa ulos mökillä. Kun Yleisradio tarjoili tiuhaan tahtiin urheilua televisiosta, maltoin kerrankin jäädä sohvalle pötköttämään ja vähentää kalastuksen ohella myös pöllihommien tekemisen minimiin. Ei pöllimpi ratkaisu.
Vanhemmiten olen tullut siihen tulokseen, ettei mökillä ole läheskään aina tärkeintä ehtiä touhuta päivällä mahdollisimman paljon, niin mukavaa kuin se onkin. Vähintään yhtä tärkeää on se, mitä [...]

Aihe Yleinen | Ei Kommentteja »

Kalastusoppaasta vuoden yrittäjä

26.11.2018 10:47, Jukka Vehmanen

Kun meriveden pinta makasi edelleen kymmeniä senttejä normaalia alempana, tuuli tuli pohjoisesta ja aurinko lämmitti tyveniä etelänpuoleisia rantoja mukavasti, niin siikojen onkiminen houkutti.
Eihän siian syöntisesonki ole tähän aikaan vuodesta, mutta omaksikin yllätyksekseni sain yhden siian. Se osoitti taas sen, että kyllä siian onginta voi tuottaa tulosta jo myöhäissyksyllä.
Sinä aikana, kun itse ongin siikaa, vaimoni viritteli siikaverkot [...]

Aihe Yleinen | Ei Kommentteja »

Se on loppu nyt

19.11.2018 16:56, Jukka Vehmanen

- Miksi sinä makuutat virveliäsi pitkällään veneen lattialla etkä pidä sitä siirtymätaipaleella vapatelineessä, kysyin vaimoltani, kun porhalsimme lauantaina pitkin poikin Korppoon ja Houtskarin taimenapajia, nykyään entisiä sellaisia.
- Siksi, koska telineessä uistin pyörisi sotkuun vavan ympärille, hän vastasi.
- Mikset laita viehettä kiinni vaparenkaaseen, kun silloin ei tule sotkuja, ihmettelin.
- No siksi, että sen irrottamiseen menee aikaa, ja minun pitää ehtiä [...]

Aihe Yleinen | Ei Kommentteja »

Jospa taimenille kävisi kuin merikotkille

13.11.2018 0:00, Jukka Vehmanen

Ne on loppu. Kerta kaikkiaan. Taimenet meinaan. Kiersimme perämoottori punaisena jo toista viikonloppua peräkkäin Kustavin vesillä taimenjahdissa turhaan, tällä kertaa Keskitalon Pasin kyydissä.
Pasi paiskoi viehettä menemään sellaiseen tahtiin, että miehen peukalo paisui ja näytti loppupelissä yhtä pullealta kuin kassilohi. Aika laiha lohtu.

Keskitalon Pasi yritti peukuttamalla taimenta huonoin lopputuloksin. (kUvat:Jukka Vehmanen)
Sunnuntaiksi pestasimme hengen nostattajaksi Lampisen Tinon, mutta ei [...]

Aihe Yleinen | Ei Kommentteja »

Lainkuuliaisia kalastajia merellä

5.11.2018 15:14, Jukka Vehmanen

Kustavilainen kalastuksenvalvoja Vesa Liukkonen kiersi merivartioston kanssa viime viikonvaihteessa pääasiassa Iniön ja Kustavin vesillä tarkastamassa kalastajia. Saldo oli sangen hyvä: veneitä tarkastettiin noin 60 ja joukkoon mahtui vain yksi ilman kalastuslupaa kalastanut. Tosin kaksi kalamiestä joutuu jälkikäteen todistamaan rantaan unohtuneen luvan olemassaolon merivartiostolle.  Lupaa ei siis tarvitse välttämättä kiikuttaa poliisilaitokselle, vaan kuvan lähettäminen luvasta merivartiostolle voi riittää.
Lienee niin, [...]

Aihe Yleinen | Ei Kommentteja »

EU aikoo valvoa vapaa-ajankalastusta

22.10.2018 14:52, Jukka Vehmanen

Kiersin viime loppuviikosta veneellä kolme päivää ristiin rastiin Nauvoa, Korppoota ja Houtskaria meritaimenen kiilto silmissäni, mutta suomuakaan en nähnyt.
Olosuhteet olivat lähes koko ajan kohdallaan muuten, mutta veden lämpötila taisi olla edelleen vähän liian korkealla, kun se putosi vain harvoissa kohdissa alle 11 asteen.
Syksyiset maisemat olivat upeat ja varsinkin Lill Gyltön pohjoispuolella olevan Långörenin kivikkoiset vedet tarjosivat sellaiset olosuhteet, [...]

Aihe Yleinen | 1 Kommentti »

Komeita haukia Iniöstä, Kustavi GP:sta vähän pienempiä

9.10.2018 12:19, Jukka Vehmanen

Viime viikonvaihteessa järjestetty Kustavi GP -kalakisa keräsi yhteen 18 venekuntaa, joista 16 venekuntaa toi kalaa punnituksen. Aivan hirveitä mörköjä ei merestä noussut, sillä suurin hauki painoi 4,1 kiloa. Sen sai kisassa kolmanneksi sijoittunut Team Nymar, jota kipparoi Kristoffer Granberg.
Voiton otti Eerik Sjöbergin kipparoima Team Varttitonni, joka toi punnitukseen kahdeksan kisan alamitan, 60 senttiä, ylittänyttä haukea. [...]

Aihe Yleinen | Ei Kommentteja »

Iloista tuuletusta Iniössä

1.10.2018 12:06, Jukka Vehmanen

Iniön kalaretkemme alkoi lauantaiaamuna ratkiriemukkaissa merkeissä: Virtasen Ari onnistui puolen tunnin sisällä katkaisemaan vapansa, repimään housunsa koukulla ja tiputtamaan lippalakkinsa veteen. Kun perässä meni mystisesti vielä digitaalivaakani, mietin, mihin tässä päädytäänkään ennen kuin päivä on loppu.

Virtasen Ari järjesti meille heti retkemme aluksi kaikenlaisia kivoja hetkiä, kuten uistimensa sotkemista haaviin. (Kuvat: Jukka Vehmanen)
Arin touhuja naureskellessani totesin, että vahingonilo [...]

Aihe Yleinen | Ei Kommentteja »

Ammattikalastajille tukirahaa

27.9.2018 15:30, Jukka Vehmanen

Viljelijöiden ahdingosta on viime aikoina puhuttu paljon, mutta jotenkin siinä sivussa tulee mieleen, että tukea pitäisi jakaa myös Saaristomeren ammattikalastajille. He ovat joutumassa entistäkin ahtaammalle, koska heidän saamiensa kuhien alamitta on nousemassa 37 sentistä 40 senttiin ensi vuonna. Niin käy, ellei ministeriö jatka siirtymäaikaa.
Alamitan nosto veisi ainakin vähäksi aikaa aimo osan ammattikalastajien ansiosta. Siirtymäajan jatkaminen ei kuitenkaan olisi kestävän [...]

Aihe Yleinen | Ei Kommentteja »

Isot tatit, pienet kalat

24.9.2018 14:24, Jukka Vehmanen

Viime viikonvaihde meni mökillä Korppoossa suurta poliisioperaatiota, kovaa tuulta sekä sieniä ihmetellessä, kun Iniön kalaretkemme siirtyi.
Keskusrikospoliisin operaatio herätti toimittajan sielussani tietenkin sen verran uteliaisuutta, että pitihän minun käydä veneellä katsomassa venäläistaustaisen Airiston Helmen omistaman Lilla Segellotin edustalla, onko sielläkin operaatio päällä.
Lauantaina en lähtenyt kovan tuulen vuoksi ylittämään Kyrkfjärdeniä, mutta sunnuntaina puolilta päivin suuntasin kokan sinne. Merivartioston vene oli juuri lähdössä [...]

Aihe Yleinen | Ei Kommentteja »

« Edelliset |

Arkisto

  • Vuosi arkisto


Jukka Vehmanen

  • Jukka Vehmanen on Turun Sanomien talouden ja politiikan toimittaja, joka on myös innokas kalamies. Hän on kirjannut 20 vuoden ajan saalistietonsa ja tehnyt niistä monipuoliset tilastot. Esimerkiksi haukia on kertynyt tuolta ajalta 8310. Avovesillä on kulunut 1807 päivää ja kalastustunteja kertynyt 6980. Blogissa kerrotaan viimeisimmistä väsytyksistä, kommentoidaan kaikkea kalastuksesta ja vähän muustakin. Lisäksi pyritään keräämään, jakamaan ja saamaan kalastusvinkkejä sekä -kuulumisia.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2018 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle